Kultamitalisti Jos Lansink
1.6.2010
Mestaruus muutti Jos Lansinkin elämää
Tuore esteratsastuksen maailmanmestari Jos Lansink pääsi Helsinkiin ajoissa lentokommelluksista huolimatta. - Tunnelma on hyvä ja lähden avoimin mielin uuteen maailmancup-kauteen. MM-kultaratsu, ori Cavalor Cumano ei hyppää maailmancupeja, se tekee vielä 2-3 kilpailua ja keskittyy sitten keväällä jalostustehtäviinsä. Minulla on mukanani kaksi uutta hevosta, 11-vuotias ranskalainen ruuna ja 10-vuotias Luxin jälkeläinen. Molemmat ovat olleet tallissani vasta kolmisen kuukautta ja Helsingissä nähdään mitä ne maailmancupista sanovat, kertoi Jos.
Maailmanmestaruus muutti hänen elämäänsä melkoisesti. Puhelin on soinut taukoamatta ja kilpailujen järjestäjät tekevät kaikkensa saadakseen hänet osallistujaksi omiin tapahtumiinsa.
- Yksi sinnikkäimmistä oli Helsingin kilpailun johtaja Tom Gordin, hän soitti ensimmäisenä, eikä luovuttanut. Olen myös saanut uusia mielenkiintoisia hevosia ratsastettavakseni ja lisää tarjotaan jatkuvasti. talvikaudesta tulee mielenkiintoinen, jatkoi Jos.Tällä hetkellä tallissa on 24 hevosta, joita Josin itsensä ohella ratsastaa kaksi ratsuttajaa.
Makea MM-voitto Aachenissa
- Aachenissa MM-kullan voittaminen oli kuin olisi saanut kaksi voittoa samalla kerralla. On sinänsä unohtumaton kokemus voittaa mikä tahansa luokka Aachenissa, ja aivan uskomatonta voittaa MM-kultaa siellä. Kilpailu oli todella kova. Hevosilla oli viikon kestäneessä kilpailussa vain yksi lepopäivä. MM-finaaliin pääseminen on jokaisen ratsastajan unelma. Olen ollut lähellä muutaman kerran, mutta en koskaan ennen mukana. Voittaa finaali omalla hevosellaan, on unelmien täyttymys. Cavalor Cumano on juuri oikeanlainen hevonen suuriin mestaruuksiin, se on vahva ja sillä on valtava hyppykyky. Muista finaalihevosista pidin eniten Shutterflystä ja Pialottasta, ne olivat lähes identtisen mukavat ratsastaa. Authenticin kanssa minulla oli vaikeampaa, koska se otti kolmen minuutin tutustumisverryttelyssä yhden kosketuksen esteeseen ja jännittyi siitä. Syy kosketukseen oli tietenkin minun, analysoi Jos.
Kaikki kysyvät miten valmistauduin sunnuntain finaaliin. Toiset neuvoivat katselemaan videoita kanssakilpailijoiden hevosista. En kuitenkaan usko siihen, että se auttaa. Kolme minuuttia tutustumisaikaa on niin lyhyt, että on vain parasta antaa hevosen kertoa itsestään ja luottaa siihen tunteeseen, jonka itse hevosesta saa, sanoi Jos.
Vaikeinta hänelle Aachenissa oli ensimmäinen osakilpailu, aikaratsastusluokka. Lähtövuoro oli juuri ukkosmyrskyn ja rankan sateen jälkeen. Parasta kloko kilpailussa oli tietysti päätöpäivä. Koko kilpailun ilmapiiri ja tunnelma on edelleen tuoreena mielessä ja unohtumaton, hän kertoi.
Etusivun kuva Markus Westermark
Uutiset
- 13.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan finaalipaikka kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa jäi pienestä kiinni
- 12.7.2025Hugo Kogelnig ja Vermont 2 esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa junioreiden henkilökohtaisen finaalin kahdeksanneksi
- 12.7.2025Tyylipassiluokka käynnisti askellajiratsastuksen SM-kilpailun
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle