Kyra ja Max olympilaisten yksittäislistan ykköset

1.6.2010

Suomella kouluratsastuksessa paikka olympialaisissa
Kyra Kyrklund ja Max olivat ykkössijalla Kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n, yksittäisratsastajien olympialistalla rankingin sulkeutuessa toukokuun ensimmäisenä päivänä. FEI on vahvistanut, että Suomella on tuloksen perusteella paikka kouluratsastuksessa Pekingin olympialaisissa, joiden ratsastusosuus kilpaillaan Hongkongissa.

Kyrklund ja Max nousivat listan johtoon ottamalla upeasti kolmannen sijan kouluratsastuksen maailmancupin finaalissa Hollannin 's-Hertogenboschissa maaliskuun lopussa. Finaalin GP-luokassa ratsukko oli neljäs. Nykynäyttöjen perusteella ja nousevalla tuloskunnolla ratsastajalla on kaikki mahdollisuudet hyvään menestykseen.

Kouluratsastajia pääsee olympialaisiin mukaan 50. Paikoista 30 on varattu joukkueille, kaikkiaan kymmenen maata saa lähettää paikalle kolmihenkisen joukkueen. Pieni osa jäljelle jäävistä paikoista jaetaan maantieteellisten kiintiöiden mukaan ja loput kuuluvat yksittäisille ratsastajille olympiarankingin perusteella. Siinä joukkuemaat eivät ole mukana.

Suomen Ratsastajainliitto aikoo esittää Kyrklundin valitsemista Suomen joukkueeseen olympiakomitealle. Olympiakomitean valintakokous, jossa käsitellään lajeista mm. ratsastus, on alustavasti 20. toukokuuta.

Kyrklund kilpailee seuraavan kerran Wiesbadenissa, Saksassa kansainvälisissä kilpailuissa 10.-12. toukokuuta.

FEI:n olympialista, kouluratsastuksen yksittäisosallistujat
Olympiarankingissa on mukana kilpailutapahtumat ajalla 1.5.2007-1.5.2008
1) Kyra Kyrklund / Max FIN                                                1705
2) Bernadette Pujals / Vincent MEX                                    1672
3) Andreas Helgstrand / Gredstedgårds Casmir DEN            1645
4) Karen Tebar / Falada M FRA                                          1642
5) Victoria Max-Theurer / Falcao Old AUT                            1641
6) Beatriz Ferrer-Salat / Faberge ESP                                 1618
7) Nathalie Zu Sayn-Wittgenstein / Digby DEN                    1570
8) Nathalie Zu Sayn-Wittgenstein  / Rigoletto DEN               1531
9) Anders Dahl / Afrikka DEN                                             1505
10) Jordi Domingo Coll / Prestige ESP                                1472
Listalla eivät ole mukana niiden maiden ratsastajat, jotka ovat karsineet olympialaisiin joukkueen: Saksa, Alankomaat, USA; Brasilia, Kanada, Ruotsi, Sveitsi, Iso-Britannia, Australia ja Japani.
Koko ranking: https://admin.fei.org/Events/Olympic_Games/Documents/D_rankings_04.pdf

Kyra Kyrklundin kotisivut: www.kyrak.com

 
02/05/2008 - List of Qualified Nations for the 2008 Olympic Games 
 
A total of 41 Countries have qualified, either with team or individual, to participate in the 2008 Olympic Games. According to the Qualification procedures of each discipline - FEI Regulations for Equestrian Events at the Olympic Games, 22nd Edition, effective for the 2008 Beijing Olympic Games (Hong Kong). National Federations have until 30 May to confirm their participation.


JUMPING

TEAM (15 NOCs will be qualified to take part with a team consisting of 4 riders and 4 horses or 3 riders and 3 horses as follows):
Australia
Brazil
Canada
Great Britain
Germany
Saudi Arabia
Mexico
The Netherlands
Norway
New Zealand
Switzerland
Sweden
Ukraine
USA

INDIVIDUAL (15 spaces will be reserved for NOCs not represented by teams, each competitor with 1 horse, with a maximum of 2 riders per nation):
Argentina - 1
Azerbaijan - 1
Belgium - 1
Bermuda - 1
Colombia - 1
Egypt - 1
Guatemala - 1
Ireland - 1
Jordan - 1
Japan - 2
Russia - 2
United Arab Emirates - 1
Venezuela - 1


DRESSAGE

TEAM (10 NOCs will be qualified to take part with a team consisting of a maximum of 3 riders and 3 horses as follows):
Australia
Brazil
Canada
Denmark *(composite team)
Spain *(composite team)
Great Britain
Germany
Japan
The Netherlands
Switzerland
Sweden
USA
* «Composite» qualified teams: 3 individuals qualified from the same nation from the Olympic rankings to make up a team.

INDIVIDUAL (The following qualification places for Individuals may only be allocated to NOCs which have not qualified teams "directly". Each qualification place will be for 1 rider and 1 horse.)
Antigua - 1
Austria - 2
Belgium - 1
Belarus - 1
Finland - 1
France - 2
Italy - 1
Korea - 1
Mexico - 1
South Africa - 1
Russia - 1


EVENTING

TEAM (10 NOCs will be qualified to take part with a team consisting of a minimum of 3 riders and 3 horses, and a maximum of 5 riders and 5 horses, as follows):
Australia
Brazil
Canada
France
Great Britain
Germany
Ireland *(Composite team)
Italy
New Zealand * (Composite team)
Sweden
USA
* «Composite» qualified teams: 3 individuals qualified from the same nation from the Olympic rankings to make up a team.

INDIVIDUAL (The following qualification places for individuals may only be allocated to NOCs which have not qualified teams. Each qualification place will be for 1 rider and 1 horse.)
Argentina - 1
Austria - 1
Belgium - 2
Belarus - 2
China/Hong Kong - 1
Chile - 2
Denmark - 1
Jamaica - 1
Japan - 1
The Netherlands - 2
Poland - 2
South Africa - 1
Russia - 2
Switzerland - 1


The following 7 nations have qualified a team in all three disciplines:
Australia
Brazil
Canada
Great Britain
Germany
Sweden
USA

For further details and information, visit the FEI website: http://www.fei.org/Events/Olympic_Games/Pages/Qualification.aspx