Kyra ja Max sijalla 8 FEI:n listalla

1.6.2010


Kyra Kyrklund on maailmanlistan kahdeksas
Keksiviikkona Lontoossa kolmannelle sijalle maailmancupin osakilpailussa ratsastanut Kyra Kyrklund on syyskauden menestyksensä ansiosta noussut kansainvälisen ratsastajainliiton rankinglistalla sijalle kahdeksan joulukuun listalla. Marraskuussa Kyrklund ja Max pitivät sijaa 10. Edellisellä listalla ratsukko oli sijalla 10 ja tätä aikaisemmin sijalla 12.
- Tämä on toiseksi paras sijoitukseni kansainvälisellä listalla sen jälkeen kun pistelasku muuttui ratsukkokohtaiseksi, kertoo Kyrklund, joka oli kesäkuussa Maxin kanssa listan seitsemäs.

Kouluratsastuksessa pisteet ovat ratsukkokohtaisia toisin kuin este- ja kenttäratsastuksessa, jossa pisteet ovat ratsastajakohtaisia. Kansainvälisellä rankinglistalla on yli 600 ratsukkoa.

Kyrklund on kahdeksas myös maailmancupissa
Kyrklund ja Max ovat kahdeksansia myös kouluratsastuksen maailmancupin listalla kun huhtikuussa Las Vegasissa, Yhdysvalloissa ratsastettavaan finaaliin oikeuttavista pisteistä on kilpailtu neljässä osakilpailussa. Yhteensä osakilpailuja Länsi-Euroopan liigassa ratsastetaan 10. Kyrklund on suunnitellut osallistuvansa kolmeen jäljellä olevista osakilpailuista ensi vuoden puolella.

FEI kouluratsastusranking, joulukuu
1) Anky van Grunsven / Keltec Salinero Hollanti 2349, 2) Isabell Werth / Satchmo Saksa 2012, 3) Isabell Werth / Warum Nicht Saksa 1999, 4) Nadine Capellmann / Elvis VA Saksa 1929, 5)  Edward Gal / Keltec Lingh Hollanti 1925, 6)Andreas Helgstrand / Matine Tanska 1902, 7) Jan Brink Björsell´s / Briar Ruotsi 1893, 8) Kyra Kyrklund / Max Suomi 1840 9) Hubertus Schmidt /  Forest Gump Saksa 1825, 10) Imke Schellekens-Bartels / Sunrise Hollanti 1804 pistettä

FEI kouluratsastuksen maailmancup
Länsi-Euroopan liiga, tilanne 4 / 10 osakilpailun jälkeen

1) Ellen Schulten-Baumer Saksa 51, 2) Laurens van Lieren Hollanti 41, 3) Wayne Channon Britannia 39, 4) Isabell Werth Saksa & Imke Schellekens-Bartels  Hollanti & Marlies van Baalen Hollanti 37, 7) Fiona Bigwood Britannia 3, 8) Kyra Kyrklund Suomi & Andreas Helgstrand Tanska 32, 10) Edward Gal Hollanti 27 pistettä (Tilanne on julkaistu FEI:n sivuilla toistaiseksi vahvistamattomana)

Vahvistamaton tilanne 5 / 10 osakilpailun  jälkeen
1) Ellen Schulten-Baumer Saksa 60, 2) Laurens van Lieren Hollanti 41, 3)  Fiona Bigwood Britannia 40 & Isabell Werth Saksa 40, 5) Wayne Channon Britannia 39, 6) Imke Schellekens-Bartels Hollanti & Marlies van Baalen Hollanti 37, 8) Kyra Kyrklund Suomi & Andreas Helgstrand Tanska 32, 10) Tinne Wilhelmsson Ruotsi 30  pistettä

FEI:n täydelliset rankinglistat sekä maailmancupin tilanteet: www.horsesport.org

Etusivun kuva Aachenin MM-kilpailusta, copyright Ulla Lindgren Fagerholm