Kyra ja Max tanssivat toisiksi Lontoon maailmancupissa

1.6.2010

Kyra Kyrklund ja Max ottivat toisen sijan Lontoon Olympiassa kouluratsastuksen maailmancupissa, joka ratkaistiin vapaaohjelmassa musiikin tahtiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Vuosi sitten ratsukko oli Lontoossa kolmas. Hollannin Anky van Grunsven vei voiton hevosella IPS Salinero. Voittoratsukolla on hallussaan mestaruus EM- ja MM-kilpailuista sekä olympialaisista. Tuomaristo oli yksimielinen kärkikaksikon järjestyksestä.

- Into mikä Maxilla oli oli hyvä, se oli innokkaampi kuin pitkiin aikoihin. Se tuntui melkein liian pirteältä, kun lähdimme verryttelystä radalle, mutta minulle se on vain positiivista. Radalla Max rauhoittui, se ei jännitä yleisöä lainkaan, vaan pitää esiintymisestä. Näyttävässä tempossa riskiraja on kuitenkin aina vähän lähempänä ja saimme rikkeitä sarjavaihdoissa, Kyrklund kertoo.

Kyra ja Max Torinossa

Grand Prix Kürissä, musiikillisessa vapaaohjelmassa, ratsastetaan kaikki GP-tason liikkeet, mutta vapaassa järjestyksessä. Ohjelman vaativuutta voi lisätä nostamalla sen teknistä tasoa. Puolet pisteistä tulee teknisestä osaamisesta ja puolet taiteellisesta vaikutelmasta.

Taiteellisissa pisteissä arvostellaan koreografia, ohjelman vaikeusasteen nostaminen sekä musiikki ja sen tulkinta. Huomio kiinnitetään myös hevosen tahdikkaaseen ja joustavaan liikkumiseen sekä ratsastajan ja hevosen väliseen sopusointuun ja yhteistyöhön.

Kyrklund on vaikeuttanut ohjelmaansa siten, että hän esittää mm. laukkapiruetit yhdellä kädellä ratsastaen ja vaativat raviliikkeet, passaget, sulkutaivutuksessa. Kyrklund toi Cabaret-musikaaliin pohjautuvan ohjelmansa kansainvälisen tuomariston eteen nyt toistamiseen Lontoossa.

- Olen aina halunnut ratsastaa Cabaret´n musiikkiin, mutta kaikki levytykset siitä on tehty vokaaliosuuksin. Tämän ohjelman tein yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa, jolloin lauluosuudet pystyttiin jättämään pois ja musiikki voitiin sovittaa Maxin ja ohjelmani mukaan, Kyrklund kuvailee.

Kyrklundin tanssitoveri, Max, 12-vuotias ruotsalaisruuna, rakastaa esiintymistä, mutta musiikillista rytmitajua hevosilla ei Kyrklundin mielestä ole.

- Musiikki on suunniteltu valmiiksi hevosen askellajien rytmin mukaan. Eri pohjat antavat kuitenkin eri rytmin sen mukaan, ovatko ne pehmeitä ja upottavia vai kovia. Hevosessa pitää olla paljon kapasiteettia, että sitä voi ratsastaa tarvittaessa vähän hitaammin tai nopeammin, jotta askeleet sopivat rytmiin, Kyrklund kertoo.

Ratsastaja tähtää Pekingin kesäolympialaisiin, joiden ratsastusosuus kilpaillaan Hong Kongissa elokuussa. Kyseessä on hänelle jo kahdeksas paikka olympiajoukkueessa. Lontoossa olympiarankingpisteitä kertyi hienosti sekä GP:stä että GP Küristä. Koko rankingvuodelta lasketaan mukaan kahdeksan parasta tulosta ja se sulkeutuu toukokuun alussa. Kyrklundin suunnitelmissa on kilpailla seuraavan kerran Amsterdamin maailmancupin osakilpailussa tammikuun lopulla ja Neumünsterissä helmikuun puolivälissä. Lipun saanti olympiakoneeseen ei tuottane Kyrklundille ongelmia.

Kouluratsastajia pääsee olympialaisiin mukaan 50. Paikoista 30 on varattu joukkueille, kaikkiaan kymmenen maata saa lähettää paikalle kolmihenkisen joukkueen. Tällä hetkellä joukkuepaikan ovat saaneet Hollanti, Yhdysvallat, Brasilia, Kanada, Ruotsi, Sveitsi ja Iso-Britannia. Nämä maat eivät voi lähettää olympialaisiin yksittäisiä ratsukoita. Jäljelle jäävästä 20 yksittäisestä paikasta osa on varattu maantieteellisten alueiden parhaille ja järjestäjämaalle. Loput jaetaan ratsukoille FEI:n olympiarankingin perusteella.

Tulokset CDI-W Lontoo, Olympia 18.12.
FEI:n kouluratsastuksen maailmancupin osakilpailu, GP Kür. Tuloksissa kokonaispisteet ja se prosentteina mahdollisista maksimipisteistä.

1. Anky van Grunsven / IPS Salinero, NED, 83,050%
2. Kyra Kyrklund / Max, FIN, 76,500%
3. Anders Dahl / Afrikka, DEN, 73,550%

Tuomaristo: A. Gardner (GBR), M. Furuoka (JPN), V. Moritz (GER), S. Clarke (GBR), J.-M. Roudier (FRA)

Kyrklundin kotisivut: http://www.kyrak.com/ 
Kilpailun järjestäjän sivut: www.olympiahorseshow.com

Etusivun kuva: FEI, Kit Houghton, Las Vegasin maailmancupin finaali 2007
Kuva tekstissä: Ulla Lindgren Fagerholm, Torinon EM 2007