Kyra yli 80 % Kür-voittoon

1.6.2010

Kansainvälistä kouluratsastusta, CDI3* Stuttgart, Saksa 18.11.

Kyrklund ja Max ylittivät haaverajan
Kyra Kyrklund ja Max ottivat toisen voittonsa kansainvälisessä kouluratsastuskilpailussa Stuttgartissa. Vapaaohjelmakilpailussa suomalaisratsukko oli ainoa, joka ylitti 80 prosentin haave- ja haamurajan. Tulos kirjoitettiin 80,550 %. Toiseksi ratsasti Saksan Isabell Werth hevosella Polano 78,900 % ja kolmanneksi myös saksalainen Sonja Bolz hevosella Cockney 75,850 %. Kyrklund esitti Cabaret-elokuvan musiikkiin sovitetun vapaaohjelmansa nyt kolmatta kertaa. Ensiesityksessä syksyn MM-kilpailussa ratsukko sai ohjelmasta 77,300 prosenttia.

- Tänään Max oli superhyvä. Tiesin, että minun on ratsastettava "kaikki tai ei mitään" -periaatteella, koska Isabell Werth on aina vaarallinen vastustaja, vaikka hänen hevosensa Polano ei vielä olekaan kansainvälisesti kovin tunnettu. Kun pääsee yli jokaisen kouluratsastajan 80 prosentin haave- ja haamurajan ei voi olla kuin hyvin, hyvin tyytyväinen, kertoi Kyrklund.

- Teimme Maxin kanssa parhaan laukkaohjelmamme koskaan. Olen tehnyt syksyllä paljon töitä laukan ja vaihtojen kanssa ja tulokset näkyvät nyt. Myös piruetit ja piaffet onnistuivat hyvin ja sain ohjelman pysymään musiikin kanssa samassa tahdissa. Yksi osatekijä on myös se, että tuomarien täytyy päästä kuulemaan ja näkemään vapaaohjelma muutamaan kertaan, ennen kuin he osaavat päättää pitävätkö he ohjelmasta ja musiikista vai eivät. Nyt näyttää siltä, että meidän uusi ohjelmamme on tuomarien makuun, jatkoi Kyrklund.

- Max on kerran aikaisemmin saanut yli 80 % tuloksen vanhalla ohjelmallamme Lingenissä keväällä, muisteli Kyrklund.

Lähitulevaisuudessa Kyrklund ei aio lisätä ohjelmaan vaikeusastetta eikä muuttaa mitään muutakaan. - Max saa koko ajan lisää voimaa harjoittelusta ja sitä  kautta liikkeeseen ja koko suoritukseen tulee lisää näyttävyyttä ja hohtoa. Ohjelmassamme vaaditut liikkeet ovat niin tiiviisti kiinni musiikissa, että en usko muutosten tuovan siihen oleellista lisäarvoa, perusteli Kyrklund.

Nyt Maxilla on edessä kevyen ravi- ja käyntiliikunnan viikko. Sitten alkaa työ kohti seuraavaa kilpailua Lontoossa, jossa on maailmancupin osakilpailu. Grand Prix ratsastetaan tiistaina 12.12. ja World Cup -osakilpailu keskiviikkona 13.12. Lontoon jälkeen Kyrklund päättää jatkaako hän maailmancupia tavoitteenaan Las Vegasin finaali.

- Mikäli tulos Lontoosta on rohkaiseva, saatan muuttaa alkuperäistä suunnitelmaani ja lähteä Neumünsteriin ja Göteborgiin kevättalvella tavoittelemaan World Cup -pisteitä finaalipaikkaa varten. Ensi kauden päätavoite on kuitenkin edelleen EM-kilpailu, sanoi Kyrklund.

Tulokset:
Kouluratsastus

Luokka Grand Prix Kür -vapaaohjelma, 10 lähti, 10 sijoittui
1) Kyra Kyrklund / Max Suomi 80,550 %, 2) Isabell Werth / Polano Saksa 78,900 %, 3) Sonja Bolz / Cockney Saksa 75,850 %, 4) Ellen Schulten-Baumer / Donatha S Saksa 75,550 %, 5) Emma Hindle / Lancet Britannia 74,150 %. Tuomaristo: (E) B. Bürchler-Keller, (H) G. Fouarge, (C) Dr. V. Truppa, (M) S. Clarke, (B) Dr. W. Markowski

Esteratsastuksen World Cup 4 / 13, CSI5*-W Stuttgart, Saksa 19.11.
Tulokset
Luokka 155 cm, maailmancupin osakilpailu, yksi uusinta, 39 lähti, 12 sijoittui, 16 sai pisteitä
1) Shutterfly / Meredith Michaels-Beerbaum Saksa 0-0-43.71, 2) Upsilon d'Ocquier / Daniel Deusser Saksa 0-0-44.92 3) Team Harmony Coupe de Coeur / Rene Tebbel Saksa 0-045.36 4) Okidoki / Albert Zoer Hollanti 0-0-45.43, 5) Grande Dame Z Judy-Ann Melchior Belgia 0-1-48.14, 6) Camiro / Tony Andre Hansen Norja 0-2-49.57, 7) Cöster / Christian Ahlmann Saksa 0-4-43.10, 8) Butterfly Flip / Malin Baryard-Johnsson Ruotsi 0-4-45.79, 9) Nirmette / Markus Fuchs Sveitsi 0-4-46.45, 10) Jolly Royal C / Linnea Ericsson Tanska 0-7-54.17, 11) Candy / Alois Pollmann-Schweckhorst Saksa  0-8-46.65, 12) Eurocommerce Monaco / Gerco Schröder Hollanti 1-79.56, 13) Isovlas Pialotta / Edwina Alexander Australia 4-74.48, 14) Ideo du Thot / Beat Mändli Sveitsi 4-75.73, 15) Peppermill / John Whitaker Britannia 4-75.85, 16) Enorm / Ludger Beerbaum Saksa 4-75.95,... 35) Mikael Forstén / Isaac Du Jonquet Suomi 16

Tilanne FEI World Cup, esteratsastus, Länsi-Euroopan liiga 4 / 13 osakilpailun jälkeen, osalla ratsastajista mukana pisteitä Pohjois-Amerikan liigan osakilpailuista USA:sta ja Kanadasta, näiden ratsastajien nimien kohdalla *
1) Gerco Schröder Hollanti & Rene Tebbel Saksa 42, 3) Michael Whitaker* Britannia 39,
4) Meredith Michaels-Beerbaum Saksa 35, 5) Beat Mandli Sveitsi 34, 6) Christian Ahlmann Saksa & Leopold van Asten Hollanti 30, 8) Judy Ann Melchior Belgia 29, 9) Albert Zoer Hollanti 25, 10) Eugenie Angot Ranska 22 11) Harrie Smolders Hollanti 20, 12) Daniel Deusser Saksa & Piet Raymakers Hollanti 17, 14) Ludo Philippaerts Belgia & Ellen Whitkaer Britannia Malin Baryard-Johnsson Ruotsi 15, 17) Jonella Ligresti Italia & Peter Wylde USA & Tony Andre Hansen Norja & Edwina Alexander Australia 13

Stuttgartin täydelliset tulokset: www.stuttgart-german-masters.de/ergebnisse

FEI World Cup -estekilpailut kaudella 2006 / 2007
1) 13.-15.10. Oslo, Norja  (Mikael Forstén / Skybreaker, sija 32, tulos 12 vp)
2) 19.-22.10. Helsinki, Suomi (Mikael Forstén  / Skybreaker, sija 22, tulos 4 vp, Niklas Aromaa / Madleen 3, sija 28, tulos 5 vp, Raimo Aaltonen / L´Umonia, sija 37, tulos 16 vp, Jukka-Mikael Koivisto / Nandele, sija 38, tulos 26 vp, Ville Kulkas / Arielle, keskeytti
3) 10.- 12.11. Verona, Italia (ei suomalaista osallistujaa)
4) 15.- 19.11. Stuttgart, Saksa (Mikael Forstén / Isaac Du Jonquet, sija 35, tulos 16 vp)
5) 07.- 10.12. Geneve, Sveitsi
6) 12.- 18.12. Lontoo, Britannia
7) 26.- 30.12. Mechelen, Belgia
Kevät 2007
8) 18.- 21.1. Leipzig, Saksa
9) 25.- 28.1. Amsterdam, Hollanti
10) 1.- 3.2. Bordeaux, Ranska
11) 8.- 11.2. Vigo, Espanja
12) 22.- 25.2. Göteborg, Ruotsi
13) 22.- 25.3. 's-Hertogenbosch, Hollanti
F) 18.- 22.4. Finaali, Las Vegas, USA

Kouluratsastus
Länsi-Euroopan liiga 1 / 10 ja viiden Keski-Euroopan osakilpailun jälkeen. Osalla ratsastajista on mukana pisteitä Keski-Euroopan liigan osakilpailusta, näiden ratsastajien nimien kohdalla *. Länsi-Euroopan liigaan kuuluva ratsastaja saa laskea Keski-Euroopasta hyväkseen parhaan tuloksen pisteistä 100 % ja muiden K-Euroopan tulosten pisteistä 50 %: 1) Wayne Channon* Britannia 28, 2) Odile van Doorn* Ranska 24, 3) Ellen Schulten-Baumer* Saksa 17, 4) Andreas Helgstrand Tanska 20, 5) Lone Jörgensen* Tanska 19, 6) Kyra Kyrklund Suomi 17, 7) Laurens van Lieren Hollanti 15, 8) Fiona Bigwood* Britannia 14, 9) Natalie zu Sayn-Wittgenstein Tanska 13, 10) Eevamaria Porthan-Broddell* Suomi, Anky van Grunsven Hollanti, Patricia Callaghan* Hollanti 12 p

FEI World Cup -kouluratsastuskilpailut kaudella 2006 / 2007
1) 19.- 22.10 Aarhus, Tanska (Kyra Kyrklund / Max, sija 2, tulos 75,75 %)
2) 24.- 25.11. Maastricht, Hollanti
3) 01.- 03.12. Tukholma, Ruotsi
4) 12.- 18.12. Lontoo, Britannia (ilmoitettu Kyra Kyrklund / Max)
5) 14.- 17.12. Frankfurt, Saksa
6) 26.- 30.12. Mechelen, Belgia
Kevät 2007
7) 25.- 28.1.Amsterdam, Hollanti
8) 14.- 18.2. Neumünster, Saksa
9) 22.- 25.2. Göteborg, Ruotsi
10) 22.- 25.3. 's-Hertogenbosch, Hollanti
F) 19.- 22.4. Finaali, Las Vegas, USA

Maailmancupin täydelliset pistetilanteet ja lisätietoja: www.feiworldcup.org
näiltä sivuilta on myös linkit kaikkien osakilpailujärjestäjien sivuille

Etusivun kuva Marcus Westermark, kuva tekstissä Ulla LIndgren Fagerholm