Lannanpolttomahdollisuus askeleen lähempänä

1.6.2010




Millaisen ekologisen jalanjäljen jättää hevonen ja hevosala? Lannanpolttoasiassa edetään vihdoin järkevään suuntaan. Kuva Suomen Hippos, Jukka Niskanen.

Hevosen lannan polton salliminen energiantuottamistarkoituksessa on hevosalalle tärkeä tavoite, sillä polttamalla lannan hävittäminen onnistuisi ekologisesti ja taloudellisesti järkevällä tavalla. Tällä hetkellä polton kieltää EU:n direktiivi, joka määrittelee teollisuuden jätteiden käsittelyä. Tänä syksynä neuvottelut asiasta Suomen ympäristöministeriön kanssa ovat edenneet reilun askeleen.

Hevosalan järjestöt ajavat voimakkaasti lannanpolton sallimista. Suomen Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall on mukana lannanpolttoa pohtivassa työryhmässä.

- Lannanpoltto on merkittävä taloudellinen ja ekologinen kysymys koko hevostaloudelle. Ympäristöministeriön tapaamisessa lannanpolttoon otettiin nyt myönteinen kanta, ja henki asian edistämiseen on hyvä, Sundwall kertoo.

Tavoitteena on saada EU-direktiiviin muutos, joka sallii lannanpolton. Lisäksi tehdään tutkimusta poltosta syntyvistä päästöistä käytännön ratkaisuja varten.

- Ympäristöministeriön ja VTT:n kanssa on sovittu yhteisestä päästötutkimusprojektista. Projekti käynnistyy VTT:ssä laboratorio-olosuhteissa jo tämän vuoden puolella ja ensi vuonna tarkoitus on päästä kokeilemaan polttoa koelaitoksessa. Saatuja tuloksia samoin kuin Ruotsissa tehtyjä analyysejä hyödynnetään neuvotteluissa EU:n kanssa, Sundwall kertoo.

Lannanpolttoteknologia on käytössä nykyään mm. Saksassa ja Ruotsissa. Työryhmän suunnitelmissa on yrittää saada suuret hevosmaat, Ruotsi ja Ranska mukaan direktiivin muutoshankkeeseen.

- Parhaassa tapauksessa lannanpoltolla voidaan korvata muita energialähteitä lämmityksessä ja sähköntuotannossa, erityisen hyvin menetelmä soveltuisi suurten tallien ja hevoskeskittymien käyttöön. Lantaa voidaan käsitellä jatkossakin pienemmillä talleilla mm. myös kompostoimalla ja hyödyntää maanparannuksessa, Sundwall toteaa.

Hevosten karsinoissa käytetään kuivikkeena usein kutteri- ja sahanpurua. Kuivikkeiden osuus muodostuvassa lantaseoksessa on suuri, jopa neljä viidesosaa. Lannan kompostoituminen on hidasta varsinkin puumaisia kuivikemateriaaleja käytettäessä, ja tämäntyyppiselle lannalle hyödyllisin käsittelytapa olisi poltto.

Yhden hevosen vuorokaudessa tuottama lantamäärä vastaa energia-arvoltaan noin kolmea litraa kevyttä polttoöljyä. Viisi hevosta tarkoittaa 2000 litraa vuodessa, millä lämpiää yksi keskikokoinen omakotitalo.