Laura Airaksinen Hevosopisto Oy:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi
1.3.2021
Hevosopisto Oy:n yhtiökokous järjestettiin maanantaina 1.3.2021 etäkokouksena. Kokouksen puheenjohtajana toimi professori Risto Nuolimaa. Kokouksessa esiteltiin toimitusjohtajan katsaus, vuoden 2020 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus.

Yhtiökokous hyväksyi tilinpäätöksen vuodelta 2020. Yhtiökokous ei myöntänyt vastuuvapautta Hevosopisto Oy:n hallituksen puheenjohtajalle, hallituksen jäsenille eikä toimitusjohtajalle.
Hevosopisto Oy:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin KTM Laura Airaksinen. Hallituksen jäseniksi valittiin Anne Laitinen, Juha Lyyski, Kaisa Kähö, Jukka Matilainen, Petri Puhakainen, Jari Kesäniemi ja Jukka Koivisto.
”Suomen Ratsastajainliitto, kuten myös kaikki muut Hevosopiston osaomistajat, toivoo, että pääsemme nyt viemään Hevosopiston kehittämistä hyvässä yhteisymmärryksessä eteenpäin,” Ratsastajainliiton puheenjohtaja Marjukka Manninen sanoo.
”Hienoa, että saamme yhtiön puheenjohtajaksi Laura Airaksisen, joka tuntee hyvin Hevosopiston ja hevosalan sekä hänellä on vahva liiketoiminnan osaaminen ja kokemus palvelu- kuin kiinteistötoiminnan alalta, lisäksi hän on hallitusammattilainen”, Manninen jatkaa.
Uutiset
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa