Maailmancupin finaali 2022 – Martin Fuchs voitti ensimmäisen mestaruutensa

10.4.2022

Martin Fuchs voitti ensimmäisen esteratsastuksen maailmancupin finaalinsa Leipzigissa, Saksassa. Fuchs hyppäsi kolmessa osakilpailussa kahdella hevosella, The Sinnerillä ja Chaplinilla, jolla hän voitti ensimmäisen osakilpailun ja varmisti voittonsa kolmannessa osakilpailussa tuplanollasuorituksella. Noora Forstén ja Con Caya hyppäsivät ensimmäisessä finaalissaan hienosti 22. tilalle. Harmittavaa oli, ettei ratsukko päässyt sunnuntaina mukaan toiselle kierrokselle.

Martin Fuchs ja Chaplin. Kuva Sportfotos-Lafrentz.de.

 

Martin Fuchs oli edellisessä finaalissa vuona 2019 toinen ja vuonna 2017 neljäs. Tällä kertaa oli Fuchsin vuoro loistaa, kun hän hyppäsi virheettömästi viimeisen osakilpailun molemmat kierrokset.

Kilpailun jännitys säilyi viimeiseen ratsukkoon, McLain Wardiin ja Contagiousiin asti, sillä sekä Wardilla että Harrie Smoldersilla ja Monacolla oli mahdollisuus voittaa Fuchs. Kumpikaan ei kuitenkaan hypännyt toista kierrosta virheettömästi, Smolders sai pudotuksen ja jäi toiseksi, Ward kaksi pudotusta ja aikavirheen, ja putosi seitsemänneksi.

Jaetulta yhdeksänneltä sijalta viimeiseen osakilpailuun lähtenyt Jens Fredricson ja Markan Cosmopolit hyppäsivät tärkeällä hetkellä päivän toisen tuplanollasuorituksen ja nousivat kolmanneksi. Aiemmassa finaalissa vuonna 2019 Jensin pikkuveli Peder oli puolestaan pronssilla.

Sunnuntain kolmannen tuplanollasuorituksen hyppäsi saksalainen David Will C Vierillä. Ratsukko sijoittui lopputuloksissa kuudenneksi. Väliin kiilasivat nuoret britit, 22-vuotias Harry Charles ja Romeo sekä Stardust sekä 20-vuotias Jack Whitaker ja Equine America Valmy de la Lande. Charlesin isä on olympiakultamitalisti Peter ja Whitakerin 24:ssä finaalissa ratsastanut Michael. Whitakerin setä John, 66, joka on voittanut kaksi finaalia Miltonilla, oli mukana finaalissa 20 vuoden tauon jälkeen ja sijoittui 12:nnelle tilalle Equine America Unick du Francportilla.

 

Noora Forstén ja Con Caya. Kuva Roland Thunholm.

 

Noora Forstén vakuutti suorituksellaan

Edellinen suomalaisratsastaja maailmancupin finaalissa on ollut Nooran Forsténin puoliso Mikael, joka osallistui kahteen finaaliin vuosina 2008 ja 2009, ja sijoittui parhaimmillaan 13:nneksi. Oli arvokasta saada ratsastaja finaaliin 12 vuoden jälkeen, ja ratsukko 30 parhaan joukkoon kolmanteen osakilpailuun. Forstén oli itse sekä tyytyväinen että lievästi pettynyt. Tavoitteena oli paikka toiselle kierrokselle ja kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

”Olen tietysti päällimmäisenä hirveän tyytyväinen siihen, miten hevonen hyppäsi tänään. Jäi kuitenkin harmittamaan se pudotus. Oli tarkoitus, että hyppään pystyn [radan kolmanneksi viimeinen] suoraan ja vähän ulos, etten tule liian lähelle seuraavaa estettä, trippeliä. Mutta nyt kävi niin, että jäin kaarteessa ulos. Lähestyminen oli vähän hankala, este tuli kuolleesta kulmasta. Näimme esteen vasta kahdella kolmella viimeisellä askeleella, ja olimme vähän ulkona esteestä”, Forstén kertoo tilanteesta, joka johti trippelin takapuomin putoamiseen.

Rata oli muuten erittäin hyvä ja Con Caya hyppäsi todella hyvin. ”Ja sitten tulee pieni virhe ja sen myötä pudotus. Se vähän niin kuin summaa tämän koko mestaruuskilpailun. Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.”

Forstén muistuttaa realiteeteista, valmistautuminen tapahtui kevään aikana lähinnä kahden tähden kilpailuissa, kun kevään maailmancupit peruttiin koronan johdosta. Ratsukon edellinen maailmancupin osakilpailu oli viime vuoden puolella Lontoossa. Siitä huolimatta loppusijoitus 22. oli tähän suhteutettuna erittäin hyvä, varsinkin kun finaali oli molemmille, ratsastajalle ja hevoselle uran ensimmäinen.

”Näistä lähtökohdista pitää olla tyytyväinen. Samalla urheilijana jää nälkää, ja myös tieto siitä, ettei huippu niin kaukana ole ja tulos olisi voinut olla parempikin.”

Forstén on tyytyväinen siihen, että pystyi suorittamaan Leipzigissa tasaisesti ja hyvin. ”Suorituksia ei tarvitse hävetä, ja Con Caya osoitti olevansa maailmanluokan hevonen. Oma ratsastukseni on pitkän tauon jälkeen takaisin sillä tasolla missä kuuluu ja haluan sen olevan. Päällimmäinen tunne on plussan puolella.”

”Toivottavasti pääsemme kohti seuraavaa maailmancupkautta, kun on jo yksi tällainen hieno kokemus takana.”

Seuraava maailmancupin kausi Länsi-Euroopan liigassa, johon Suomi kuuluu, alkaa ensi lokakuussa. Tänä vuonna kilpaillaan myös jälleen Helsingin maailmancupin osakilpailu Jäähallissa Helsinki International Horse Show´ssa. Seuraava finaali on huhtikuussa vuonna 2023 Omahassa, Yhdysvalloissa.

 

Kansainväliset esteratsastustulokset 10.4. Leipzig, Saksa
Maailmancupin finaalin lopputulokset

1) Martin Fuchs, SUI 5 virhepistettä
2) Harrie Smolders, NED 8 vp
3) Jens Fredricson, SWE 8 vp
4) Harry Charles, GBR 9 vp
5) Jack Whitaker, GBR 9 vp
6) David Will, GER 10 vp
7) McLain Ward, USA 13 vp
8) Conor Swail, IRL 13 vp
9) Max Kühner, AUT 15 vp
10) Jos Verloy, BEL 16 vp
…22) Noora Forstén – Con Caya, FIN 26 vp
Täydet tulokset: LINKKI

LONGINES FEI JUMPING WORLD CUP™ Final III (CSI-W)
150-160 cm, kaksi kierrosta. Lähti 30, sijoittui 16.
1) David Will – C Vier, GER 0-0 vp
1) Jens Fredricson – Markan Cosmopolit, SWE 0-0 vp
1) Martin Fuchs – Chaplin, SUI 0-0 vp
…22) Noora Forstén – Con Caya, FIN 4 vp (1. kierrokselta)
Täydet tulokset: LINKKI

Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Järjestäjä: www.partner-pferd.de/

 

Yle Areenassa
Koulu- ja esteratsastuksen finaaliluokat ovat katsottavissa Yle Areenassa noin 30 päivän ajan.