Mia Maukonen on Hangon Unikeko

27.7.2019

SeaHorse Weekin kilpailunjohtaja valittiin Hangon vuoden 2019 Unikeoksi.

Mia Maukosen päivä alkoi vetisissä merkeissä. Kuva: Susa Laine.

Mia Maukonen on Hangon Unikeko

Hangon SeaHorse Weekin kilpailunjohtaja Mia Maukosen aamu alkoi tänään erityisellä tavalla. Maukonen valittiin Hangon 2019 Unikeoksi.

"Mia valikoitui Unikeoksi, koska hän on pitkään tehnyt työtä Hangon hyväksi, kehittänyt SeaHorse Weekiä yli 20. vuoden ajan ja on innostanut nuoria harrastukseen", kertoo kulttuurijohtaja Jennika Friman.

Hankoniemen ratsastajien ylläpitämä talli on pienestä koostaan huolimatta vilkas ja tärkeä toimija Hangossa ympäri vuoden. Ratsastuksenopettajana Maukonen on työskennellyt päivittäin hankolaisten lasten ja nuorten kanssa yli kaksikymmentä vuotta, tallilla hän on työskennellyt jo yli 30 vuoden ajan. Viikoittain Maukosen tunneilla käy reilusti yli sata oppilasta pienistä lapsista aikuisiin. Vuonna 2009 Suomen Ratsastajainliitto nimesi Maukosen Vuoden ratsastuksenopettajaksi ja vuonna 2017 hänelle myönnettiin kultainen ansiomerkki ratsastuksen eteen tehdystä työstä.

SeaHorseWeek esteratsastuskilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1997 Hangossa ja paria välivuotta lukuun ottamatta Maukonen on toiminut sen kilpailunjohtajana. Tällä viikolla kilpailu järjestetään 20. kerran. Talkoovoimin järjestettävä SeaHorse Week on koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen ja se tuo kerta toisensa jälkeen paljon väkeä Hankoon. Maukonen on alusta asti ollut mukana järjestämässä kilpailua ja hän onkin yksi kilpailun isoista voimavaroista.

"Olen sanaton tästä kunniasta. Koen tämän huomionosoituksena sille kaikelle työlle, mitä olemme sekä kilparatsastuksen että hevosharrastuksen edistämiseksi Hangossa yhdessä tehneet - minähän en suinkaan tee tätä työtä yksin, päin vastoin", Mia Maukonen tuumii. "Yleisöllä on  SeaHorse Weekiin ja kaikkiin tallilla järjestettäviin tapahtumiin vapaa pääsy, jotta kynnys tulla seuraamaan kilpailua ja mahdollisesti tutustumaan itselle uuteen lajiin olisi mahdollisimman matala - hevosharrastuksen saavutettavuus on meille tärkeä arvo", Maukonen sanoo.

Unikeonjuhlaa on vietetty Hangossa vuodesta 1974. Tätä nykyä Unikeon valinta tehdään Hangon yrittäjät ry.:n, Hangö svenska teaterföreningenin sekä Hangon kulttuuritoimiston toimesta.