Mikaela Soratie tyytyväinen Wellingtonin GP-tulokseensa
12.5.2021
EM-ratsastaja Mikaela Soratie oli erittäin tyytyväinen tulokseensa CDI3* Wellingtonin Grand Prix´ssa. Tulos oli 68. 631 prosenttia, ja Soratie sijoittui ratsullaan Hot Casanova hyvätasoisessa luokassa 13. tilalle. Luokan kaksi kärkisijaa menivät Charlotte Dujardinille, voitto Giolla, 79.130 ja toinen sija Mount St John Freestylellä, 77.935 prosenttia.
”Nyt suoritimme meidän omalla tasollamme. Olen todella tyytyväinen. Suorittaminen oli paljon parempaa, kuin edellisessä kilpailussamme Belgiassa”, Soratie kertoo hevosten hoidon ohessa.
Soratie epäilee, että hevonen oli Belgian matkallaan lihaksistoltaan vähän jumissa. ”Nyt olemme saaneet hieronnalla paikkoja auki. Hevosen irtonaisuus löytyi takaisin, ja jäykkyydestä johtuvat virheet saatiin korjattua. Toivottavasti tämä jatkuu näin”, kesän EM-kilpailuihin tähtäävä Soratie sanoo.
Ratsukolla on jo Kansainvälisen Ratsastajainliiton FEI:n kvaalit suoritettuna, ja lopullisen valinnan EM-joukkueeseen tekee Ratsastajainliito.
Katja Kuistilan omistama Hot Casanova oli tänään rento ja kuuliainen mutta silti terävä. ”Sain radalla työstettyä sellaisia pieniä asioita, joihin olen halunnut tehdä korjauksia. Yleensä hevonen on todella varma suorittaja. Se on radalla aina ratsastajan mukana ja todella reilu.”
Soratie toivoo jatkavansa Wellingtonissa Grand Prix Specialiin, johon otetaan 15 ratsukkoa. Luokka alkaa torstaina aamulla klo 10.
Kansainväliset kouluratsastustulokset 12.5.2021
CDI3* Wellington, Heckfield, Iso-Britannia
FEI Grand Prix. Lähti 31, sijoittui 6.
1) Charlotte Dujardin / Gio, GBR 79.130 %
2) Charlotte Dujardin / Mount St John Freestyle, GBR 77.935 %
…13) Mikaela Soratie / Hot Casanova, FIN 68.631 %
Uutiset
- 11.4.2026Iida-Sofia Alasuutari ja Praest’s Cameo luokkavoittoon, Robinsonille CDI3* GP neljäs sija
- 8.4.2026Tallin ilma – hevosen näkymätön hyvinvoinnin perusta
- 6.4.2026Syöpäjärjestöt ja Ratsastajainliitto haluavat ehkäistä nikotiinituotteiden käyttöä urheilussa
- 31.3.2026Nations Cup -joukkueet on nimetty esteratsastuksen EEF-sarjaan
- 30.3.2026Kyra Kyrklund koulutti Ypäjällä 300 ratsastuksenopettajaa ja valmentajaa
- 23.3.2026Vielä ehtii ilmoittautua 12.4. mennessä: Tule mukaan strategiaseminaariin keskustelemaan tulevaisuudesta
- 23.3.2026MM-kilpailuihin tähtäävä Leena Kalalahti onnettomuudessa
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta