Missä FIM Horse Show ensi vuonna?
1.6.2010
FIM Horse Show jatkaa Hartwall Areenalla
Helsinki International FIM Horse Show pysyy Hartwall Areenalla. Uusi kuusivuotinen sopimus allekirjoitettiin tämän vuoden kilpailun päätöspäivänä 22.10.Kansainvälisen ratsastuskilpailun järjestäminen vaatii puitteilta poikkeuksellisen paljon. Tarvitaan hyvät olosuhteet hevosille, yleisölle, tilaa expoalueelle, esteille, koristekasveille, kuivikkeille, lantalalle ja huoltokalustolle. Hyvä valaistus on tärkeää sekä hevosille että valokuvaajille ja TV:n kuvausryhmille.
- Hartwall Areena on kaikin tavoin vaatimukset täyttävä paikka, lisäksi sijainti on erinomainen ja palvelut toimivat, perusteli Helsinki International FIM Horse Shown johtaja Tom Gordin. Olemme vuosien varrella voineet toteuttaa erilaisia uudistuksia. Esimerkiksi tänä vuonna verryttelyalueen koko on kaksinkertaistettu. Tämä on iso parannus sekä hevosille että ratsastajille. FIM Horse Shown puolesta uden yhteistyösopimuksenallekirjoitti hallituksen puheenjohtaja Kristian Nyman, kuvassa yllä.
Tuleville vuosille harkinnassa on ratsastuskentän leventäminen nykyisistä mitoista. Nykyiset mitat ovat 74 x 30 metriä ja mahdollista olisi muuttaa muotoa ovaaliksi esimerkiksi mittoihin 65 x 42 metriin.
- Uusi muoto tekisi luonnollisesti ratamestarin työn haasteellisemmaksi, joten meidän täytyy vielä keskustella useiden kansainvälisten ratamestarien kanssa. Tämän vuoden ratamestari brasilialainen Guilherme Jorge ei ollut innostunut kentän lyhentämisestä, jatkoi Gordin.
Ratsastuskilpailu on hyvää mainosta Areenalle
- Nyt allekirjoitetun uuden sopimuksen tekeminen oli huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisen sopimuksen 10 vuotta sitten. Tuolloin kävelimme Tomin kanssa rakennustyömaalla ja yritimme kuvitella miten kisa toteutetaan kun rakennus on valmis, sanoi Harry Harkimo.
- FIM Horse Show tuo Areenalle maailmanlaajuista TV-näkyvyyttä ja valtavan määrän vierailijoita joka vuosi. Se rakentaa juuri sellaista kuvaa, jota toivomme. Ratsastuskilpailu on 99 prosenttisesti meidän kannaltamme myönteinen tapahtuma, se yksi prosentti on lantaa, jota kilpailun hevoset jättävät jälkeensä, jatkoi Harkimo pilke silmässä.
Monty Roberts tulee Ypäjälle pääsiäisenä
Helsinki International FIM Horse Shown toteuttaa BCM Scanhorse Events and Activities -yhtiö, joka järjestää myös muita hevosalan tapahtumia. Seuraava suurtapahtuma on pääsiäisenä kun amerikkalainen hevosten kouluttaja ja ymmärtäjä, maailmankuulu Monty Roberts pitää valmennustilaisuuden Hevosopistolla Ypäjällä. Kesäkuussa 2007 hypätään Suomen Nations Cup -osakilpailu Hamina Bastioni Horse Festivalin yhteydessä.
Kuvat Marcus Westermark
Uutiset
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa