MM Aachen – Naisvikeltäjät esittivät tekniset ohjelmat
14.8.2026
Naisten yksinvikellyksessä kilpailtiin ensimmäisen kierroksen toinen osa eli tekninen ohjelma. Vikeltäjät esittivät viisi pakollista liikettä minuutin pituisessa itse suunnittelemassaan ohjelmassa. Vuokko Toivanen ja Goldjunge onnistuivat omalla tasollaan ja saivat pisteet 6,536. Toivasen yhteistulos ensimmäiseltä kierrokselta on näin 6,556 pistettä.
Vuokko Toivanen ja Goldjunge. Kuvat Kati Hurme.
”Olin todella tyytyväinen tämän päivän suoritukseen, oli ehdottomasti tämän kauden paras tekninen ohjelma. Aika kerkesi loppua juuri ennen alastuloa, mikä valitettavasti näkyi taiteellisessa pisteessä. Tekniset liikkeet sujuivat kuitenkin hyvin ja myös hevonen tuntui tänään areenalla paremmalta”, kertoo Vuokko Toivanen.
19-vuotias Papu Alanko ja kimo Cazarro Leon saivat ohjelmassan 5,002 pistettä, yhteistuloksen ollessa näin 5,775. Anna Kivistö ei onnistunut Atterupgaards Marlene II:n kanssa teknisessä ohjelmassa ja pisteet jäivät matalaksi, 4,506, yhteistulos ennen vapaaohjelmaa on 5,187 pistettä.
”Tämän päivän suoritus oli siisti ja tuli hyvä fiilis suorituksen jälkeen. Muutama laskurike tuli, mutta siitä huolimatta meni todella hyvin”, sanoo Papu Alanko.
”Meillä oli onnistunut verryttely ja vahva aloitus teknisessä ohjelmassa. Valitettavasti ns. väliliikkeessä Annan tasapainon menetys säikäytti Alman [Atterupsgaards Marlene II] pahasti ja loppuohjelma meni pieleen. Tässä näkyy lajin herkkyys ja toisaalta niin hyvässä kuin pahassa se, että hevonen ja vikeltäjä tuntevat toisensa niin hyvin. Huomiselta lähdetään hakemaan hyvää suoritusta, molemmat olivat valmiita näyttämään tänään niin paljon enemmän”, toteaa juoksuttaja Oona Pekkala.
Joukkuevikeltäjillä oli tänään välipäivä. Molemmat esittävät lauantaina vapaaohjelmansa.
Vikellyksen MM-kilpailut, Aachen, Saksa
Tulokset 14.8.
Naisten yksinvikellys, tekninen ohjelma, lähti 46
1) Alice Layher – FBW Candy, GER 8,663 / 1. kierroksen yhteistulos 8,726
2) Kathrin Meyer – Capitain Claus Old, GER 8,549 8,669 / 1. kierroksen yhteistulos 8,609
3) Kimberly Palmer – Rosenstolz 99, USA 8,470 / 1. kierroksen yhteistulos 8,155
…34) Vuokko Toivanen – Goldjunge, FIN 6,536 / 1. kierroksen yhteistulos 6,556
…42) Papu Alanko – Cazorro Leon, FIN 5,002 / 1. kierroksen yhteistulos 5,775
…44) Anna Kivistö – Atterupgaards Marlene II, FIN 4,506 / 1. kierroksen yhteistulos 5,187
Kouluratsastus
15.8. klo 20.00 Grand Prix vapaaohjelma
Ei suomalaisia
Kenttäratsastus
15.8. klo 10.15 maastokoe
klo 13.03 Axel Lindberg ja Quelle Bonne
klo 15.07 Sanna Siltakorpi ja Bofey Click
16.8. klo 14.00 rataestekoe
Vikellys
15.8. klo 9.00 naiset yksinvikellys, vapaaohjelma
klo 9.35 Anna Kivistö ja Atterupgaards Marlene II, juoksuttaja Oona Pekkala
klo 9.45 Papu Alanko ja Cazarro Leon, juoksuttaja Aime Nederström-Alanko
klo 10.25 Vuokko Toivanen ja Goldjung, juoksuttaja Jacqueline Schönteich
15.8. klo 16.45 joukkuevapaaohjelma
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Kilpailua voi seurata maksulliselta FEI TVn nettistriimiltä: ClipMyHorse.TV.
Tietoa ratsastuksen MM-kilpailuista, aikatauluista, vaihtoehtoisista tv-lähetyksistä ja Suomen koko joukkueesta: MM Aachen 2026
Lisättyä lauantain aikataulu 14.8. klo 22.50.
Uutiset
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin
- 6.9.2026Susanna Granroth ja KG Corazon Pohjola Gold GP sarjavoittoon 2026
- 6.9.2026Suomenhevosen päivä sunnuntaina 6.9.
- 6.9.2026MM München – Järvinen ja Kassander väläyttelivät taitojaan maratonilla
- 4.9.2026MM München – koulukokeessa jäi vielä petrattavaa
- 4.9.2026FEI poistaa venäläisten osallistumista koskevat suojatoimet kilpailuissaan
- 2.9.2026MM München – valjakkojoukkue valmiina
- 1.9.2026Uusi hallitus käynnisti työnsä heti valinnan jälkeen