MM Aachen – Naisvikeltäjät pääsivät vauhtiin
13.8.2026
Naisten yksinvikellyksessä on mukana kolme suomalaista, jotka pääsivät Aachenin MM-areenalle ensimmäisen kerran torstaiaamuna esittämään perusliikkeet. Vuokko Toivanen ja Goldjung (6,575) aloittivat. Anna Kivistö ja Atterupgaards Marlene II suorittivat alle oman tasonsa (5,868), mutta ensimmäisiin senioreiden arvokilpailuihin osallistuva Papu Alanko oli tyytyväinen suoritukseensa Cazorro Leonilla (6,548).
Sekä Vuokko että Papu kilpailevat myös joukkuevikellyksessä AG Vaulting Teamissä tänään iltapäivällä.
”Kokonaisuutena olen kyllä ihan tyytyväinen. Totta kai se olisi kiva, jos heitot menisivät pikkuisen korkeammalle, mutta polvivaaka, mylly ja seisonta olivat todella siistit. Vaikuttaa, että tuomareilla on aika tiukka linja pisteiden kanssa, mutta se totta kai on tällä tasolla odotettua”, kuvailee Vuokko Toivanen.
”Polvivaaka tai seisonta, niihin olen erityisen tyytyväinen.”
Sekä Toivanen että Alanko kilpailevat myös joukkuevikellyksessä, joten heillä on iltapäivällä edessään vielä toinen suoritus.
”Seuraavaksi on joukkueen perusliikkeet tänään iltapäivällä ja sitten huomenna todennäköisesti taas aamusta tekninen ohjelma”, Toivanen sanoo.
”Minun mielestäni meni todella hyvin. Oli puhdas, siisti suoritus ja oli hyvä fiilis suorituksen jälkeen”, sanoo Papu Alanko.
”Saksien ensimmäinen osa ja seisonta olivat tämän päivän kohokohtia. Taka-alastulo on ollut nyt vähän haasteellinen lähipäivinä, mutta nyt se onnistui todella hyvin.”
”Tänään ei ollut areenalla kyllä ihan parasta, että verryttely meni hyvin, ja siellä hevonen tuntui hyvältä, mutta ei areenalla kumpikaan ihan saatu ihan parasta osaamista tänään esille. Huomenna sitten uudestaan”, toteaa Anna Kivistö.
”En osaa sanoa, ne ovat eläimiä ja me olemme ihmisiä, välillä tulee vaan, ettei ihan saa sitä omaa parastaan esille, mutta tässä lajissa on onneksi monta suoritusta vielä edessä. Pääsee sitten korjaamaan tuonne huomenna ja ylihuomenna.”
”Me vietämme paljon aikaa tallilla. Tulimme tänään aikaisin laittamaan hevosta kuntoon ja hevonen ratsastetaan ennen kuin hevonen lähtee sitten vikellysverryttelyyn. Ja letitin Alman ja hoidettiin. Ja olen laittanut meikit ja oman tukan kuntoon ja sitten siirrymme, kun saamme vikellysvarusteet hevoselle, niin hevonen siirtyy verryttelemään ja menen kanssa verryttelemään itse. Sitten kokeilemme liikkeet läpi etukäteen ja koitamme saada viimeiset säädöt kohdilleen aina ennen kuin pääsemme areenalle.”
Suoritusten jälkeen varmistetaan ensimmäiseksi, että hevosella on kaikki hyvin ja hoidetaan se. Ennen joukkueen perusliikkeitä vikeltäjillä on edessään lounas. Syöminen ja erityisesti juominen nyt, kun Aachenissa on 30 astetta lämmintä, on tärkeää. Toivanen käyttää hierontavasaraa saadakseen hartiansa vertymään. Joukkueen kanssa katsotaan yhdessä, että Lewisillä eli Leevillä on kauniit letit ja kaikki hyvin. Myös Leevi ratsastetaan ennen suoritusta ja joukkue verryttelee yhdessä valmentaja ja juoksuttaja Anni Järvelän kanssa.
Naisten yksinvikellys, perusliikkeet, lähti 46
1) Alice Layher – FBW Candy, GER 8,788
2) Kathrin Meyer – Capitain Claus Old, GER 8,549
3) Averill Saunders – Bold Statement, CAN 8,291
…36) Vuokko Toivanen – Goldjunge, FIN 6,575
…39) Papu Alanko – Cazorro Leon, FIN 6,548
…45) Anna Kivistö – Atterupgaards Marlene II, FIN 5,868
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Kilpailua voi seurata maksulliselta FEI TVn nettistriimiltä: ClipMyHorse.TV.
Tietoa ratsastuksen MM-kilpailuista, aikatauluista, vaihtoehtoisista tv-lähetyksistä ja Suomen koko joukkueesta: MM Aachen 2026
Muokattu Vuokko Toivasen kommenttia 14.8. klo 21.02.
Uutiset
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin
- 6.9.2026Susanna Granroth ja KG Corazon Pohjola Gold GP sarjavoittoon 2026
- 6.9.2026Suomenhevosen päivä sunnuntaina 6.9.
- 6.9.2026MM München – Järvinen ja Kassander väläyttelivät taitojaan maratonilla
- 4.9.2026MM München – koulukokeessa jäi vielä petrattavaa
- 4.9.2026FEI poistaa venäläisten osallistumista koskevat suojatoimet kilpailuissaan
- 2.9.2026MM München – valjakkojoukkue valmiina
- 1.9.2026Uusi hallitus käynnisti työnsä heti valinnan jälkeen