MM-parivaljakot 1/4
1.6.2010
Parivaljakoiden MM, CH-M-A-2, Warka, Puola 30.8.
Parivaljakot koulukokeen puolivälissä
Hevosparivaljakoiden MM-kilpailuihin 29.8.-2.9. Puolan Warkassa osallistuu 58 valjakkoa 21 eri maasta, kaukaisimmat Argentiinasta ja Alankomaiden Antilleilta. Joukkuekilpailun mitaleista kilpailee 17 maata.
Ainoana suomalaisena kilpailussa on mukana sipoolainen Ben Simonsén tanskalaisilla puoliveritammoillaan Kidi ja Artemis. Hänen groomeinaan ovat kilpailussa mukana Essi Forssell ja Antti Korpela. Joukkueenjohtaja on Kaisu Simonsén ja valmentajana ruotsalainen Tomas Eriksson. Tiimin fysioterapeutti on Miia Vallema. Kuva torstain koulukokeesta.
Puolet valjakoista ajoi kouluosakeensa torstaina ja loput ajavat perjantaina. Lauantaina on vuorossa maratonosuus ja sunnuntaina ratkaiseva tarkkuusajo. Simonsén suoritti koulukokeensa torstaina ja jatkaa näin ollen kilpailuaan lauantaina maratonosakokeella.
- Rata ei tuntunut hyvälle. En tiedä miksi, mutta ei vain tuntunut. Sisäänmeno oli hyvä ja alku tosi hyvä, mutta ensimmäisessä lisäyksessä toinen hevonen rikkoi laukalle ja siitä eteenpäin rata meni vaihtelevan kohtalaisesti. Toinen hevonen oli vähän kuolaimen yli, toinen vähän ali", Simonsen totesi suorituksensa jälkeen. Simonsénin sijaluvut vaihtelivat viidellä eri tuomarilla 16 ja 28 välillä.
Tulokset
Väliaikatulos, koulukoe kun 29 / 58 valjakkoa on suorittanut osakokeen
1) Sebastian Warneck GER 39,42 2) Georg Moser AUT 44,29 3) Karoly Hodi HUN 45,31 4) Barnaby Bowman GBR 48,38 5) Daniel Wütrich SUI 50,43 6) Beat Schenk SUI 50,94 7) Francius Dutilloy FRA 52,35 8) Amely von Buchholtz ARG 52,61 9) Harrie Verstappen Ned 52,86 10) Gerard Leijten AHO 53,38 ... 25) Ben Simonsén FIN 66,3
Kilpailuun osallistuvat maat
Alankomaat, Alankomaiden Antillit, Argentiina, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kroatia, Luxemburg, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Sveitsi, Suomi, Tanska, Tsekki, Unkari, USA
Kilpailun järjestäjän sivut www.wpdcwarka07.com
Ben Simonsenin taustatiedot kisajärjestäjän sivuilla: www.hoefnet.nl/drivingresults/2007/POL/WARKA/BIOGRAPHIES/FIN/10006018-simonsen.pdf
Ben Simonsenin kotisivut: www.savijarvigard.com
Valjakkoajon lajisivut: www.valjakko.net
Teksti ja kuva Anna Vähäkuopus
Kuvan käsittely Marcus Westermark
Uutiset
- 23.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Juniorijoukkue nousi kolmanneksi, Hugo Kogelnig ja Jone Illi kohensivat asemiaan kärjen tuntumaan
- 22.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Juniorijoukkue kuudes, Hugo Kogelnig Vermontilla kahdeksas
- 21.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Jone Illi ja Celtas Quillian ensimmäisenä kilpailupäivänä seitsemänsiä
- 20.7.2026Suomen ensimmäiset viralliset Working Equitation -kilpailut Riihimäellä
- 20.7.2026Askellajiratsastuksen SM-mitalit jaettiin Ypäjällä – Arnór Dan Kristinssonille neljä suomenmestaruutta
- 19.7.2026Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki suomenhevosten estemestariksi 2026
- 19.7.2026Annina Nordström ja Fuzhou sijoille Riesenbeckissä
- 19.7.2026Askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa ratkottiin finaalipaikkoja ja mestaruuksia
- 18.7.2026Stall Anna Riders esteratsastuksen Joukkue-SM kultaan Myrkyn Ratsukarnevaaleilla
- 18.7.2026Askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa ratkottiin ensimmäiset finalistit