MM ponivaljakot

1.6.2010

Kansainvälistä valjakkoajoa, ponivaljakoiden MM, CH-M-P-A-1, Dorthealyst, Tanska 22.7.

Charlotta Turku ajoi MM-kilpailussa sijalle 25

Charlotta Turku ajoi welsh B -ponillaan It's Casper sijalle 25 ponivaljakoiden MM-kilpailussa Tanskassa. Kilpailussa oli mukana 29 valjakkoa 13 eri maasta. Kultamitalin otti Tanskan Peter Koux, hopealle ajoi Ruotsin Ann-Christine Arvidsson ja pronssin vei britti Sarah Howe.

- Aivan mahtava tunne saada MM-tulos. Tänään tarkkuusajossa kaikki sujui hyvin. Yksi pallo putosi, mutta hipaisu oli niin pieni, että en edes huomannut sitä. Suoritusaikammekin oli yksi parhaista. Onneton törmäys maratonilla pudotti meidän sijoituksissa alas, mutta heikko sijoitus ei vähennä onnentunnetta. Tästä ja ihan hirmuisen hyvä mieli, sanoi Charlotta Turku.

Seuraavaksi Turku ja It´s Casper ajavat SM-mitaleista Savijärvellä elokuussa ja sitten on Tammisaaren kansallisen jälkeen PM-kilpailun vuoro.

Charlotta Turku on opetellut valjakkoajoa yhdessä itse kasvattamansa, nyt 9-vuotiaan ponin kanssa. Aloitimme kuusi vuotta sitten It`s Casperin ollessa kolme. Nykyisin valjakko harjoittelee Pohjassa Fredik von Schantzin tallilla viitenä päivänä viikossa. Turku työskentelee Helsingissä käytettävyysasiantuntijakonsulttina.

Tulokset
Luokka Ponivaljakoiden MM-kilpailu, 29 lähti, 8 sijoittui

1) Peter Koux Tanska 124,93, 2) Ann-Christine Arvidsson Ruotsi 125,92,
3) Sarah Howe Britannia 135,42,...  25) Charlotta Turku / It´s Casper Suomi 180,32
Järjestäjän sivut ja kaikki tulokset: www.wdch-pony-07.dk

CAI-A Jarantow, Puola
Luokka yksikkövaljakot, 55 lähti, 14 sijoittui

1) Jan van den Broek / Oscar Hollanti 123,36, 2) Henk Radstake / Prime Time Hollanti  131,57, 3) Michael Barbey / Solo Sveitsi 131,75, 4) Arja Mikkonen / SG Oberon Suomi 133,62,…12)  Sanna Tirkkonen / Candy Boy Suomi 141,88,… 21) Tove-Maria Holmasto / Cisco Suomi 154,48 21

Luokka parivaljakot, 19 lähti, 5 sijoittui
1) Jacek Kozłowski / Mefisto / Luban  / Dziekan Puola 135,70, 2) Adrian Kostrzewa  / Lanero / Lombard / La Salle Puola 135,90, 3) Tomasz Jankowiak / Jantar / Blues / Gesha Puola 140,35,…9) Ben Simonsén / Artemis / Kibi / Lili Suomi 150,98,…19) Jari Ihanamäki / Pavarotti / Mingo / Cojac Suomi 204,62
Kaikki tulokset: www.hoefnet.nl

Kuva Anna Vähäkuopus
Kuvan käsittely Marcus Westermark