Nina Fagerström vireessä
1.6.2010
Belgiassa myyntitallilla työskentelevä Nina Fagerström on aloittanut kesän kilpailut huippuvireessä. Viime viikonloppuna Ranskan La Courneuven kolmen tähden esteratsastuskilpailuissa parhaat tulokset hän saavutti ratsulla Cabanza, joka oli lauantaina 150-luokassa toinen yhdellä pudotuksella ja sunnuntain pääluokassa 7., myös yhdellä pudotuksella.
Lähitulevaisuudessa Fagerström jatkaa kilpailemista kolmen ja neljän tähden kilpailuissa. Tällä hetkellä aivan isoimpiin GP-luokkiin sopivaa hevosta ei ole. Hyviä ratsuja on kuitenkin paljon: työnantajan tallista löytyy liuta hyppykykyisiä hevosia, joten kilpailuita pääsee kiertämään ahkerasti.
Nations Cup -joukkueeseen Fagerström ei vielä ole lähdössä, vaikka listoilla onkin.
- Silloin täytyy olla superkunnossa. Vielä ei ole tuntunut siltä, että saisi omat sataprosenttia käyttöön, Fagerström sanoo. - Olen halunnut, että tulokset ovat ensin tasaisia, ennen kuin ajattelen Nations Cupia. Lisäksi esimerkiksi Ypäjä ja Drammen ovat minulle ihan liian kaukana.
Ranskassa Fagerström sijoittui pääluokkien lisäksi sunnuntaina kahdesti toiseksi: 130-140-luokassa ratsulla Raffaello ja 140-luokassa ratsulla Lorrain Z. Lauantaina hän oli 130-140-luokassa 3. hevosella Opodium Du Vivier ja 9. 135-140-luokassa ratsulla Raffaello. Perjantaina Cabanza oli 140-luokan 5. puhtaalla radalla.
Edellisenä viikonloppuna Fagerström kilpaili Italian Cerviassa, jossa hän sijoittui 7-vuotiaiden finaalissa kolmanneksi ratsulla L´Obsession ja GP:n kahdeksanneksi ratsulla Prestine.
La Courneuven tulokset kokonaisuudessaan osoitteesta. http://www.jump-results.com
Uutiset
- 1.5.2026Vakava ratsastusonnettomuus Ypäjällä
- 30.4.2026Tilannekatsaus Ratsastajainliiton taloustarkastuksen etenemisestä 30.4.2026
- 30.4.2026Horse & Rider Amatöörisarja käynnistyy viikonloppuna – sarjavoittajalle luvassa upea palkinto
- 28.4.2026Hevosmieliset päättäjät vastasivat kutsuun tulla tutustumaan lajiin
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026