Nuorten ja junioreiden kenttäratsastuksen EM-kilpailut - juniorijoukkue koulukokeen seitsemäs
15.9.2023
Kenttäratsastuksen juniorijoukkue, ensikertalaiset Bea Vallgren hevosellaan Baleno ja Mikko Moisala Amariksella, sekä kokeneemmat Julia Nikkanen Duchess Diamondilla ja Anselmi Laiho Krogarden Tenorilla, on joukkuekilpailussa seitsemäs koulukokeen jälkeen tuloksella 99,90 virhepistettä.

”Bea aloitti urakkansa hienosti. Tuomareiden pistehajonta oli kuitenkin melkoinen”, sanoo joukkueenjohtaja Tuija Rosenqvist.

”Mikon hevonen oli koulukokeessa todella vireä, eikä meinannut malttaa esimerkiksi kävellä. Se vaikutti koulupisteisiin, mutta lupaa hyvää maastoon.”
”Julian radassa oli muutamia pieniä virheitä, käynti onnistui kuitenkin melko hyvin. Se on ollut täysveriselle Duchess Diamondille vaikea osuus.”
Kolmatta kertaa EM-tasolla kilpaileva Laiho onnistui suorituksessaan hienosti ja mainio tulos 28,30, riitti 12:nteen tilaan. Joukkuekisan kärjessä on Saksa 77,30 virhepisteellä. Kilpailuun osallistuu 75 ratsukkoa ja 12 joukkuetta.
Nuorten koulukokeessa henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuvat suomalaiset aloittivat mukavasti. Hedwig Wikström ja Chiara´s Charm tekivät 34,50 virhepisteen suorituksen ja Lotta Lamberg ja Come In Like a Rose 35,30 tuloksen. Kilpailu on vielä käynnissä, joten ratsastajien sijoitukset eivät ole vielä selvillä.

Molempien ikäryhmien maastokoe hypätään lauantaina. Junioreilla radalla on pituutta 4194 metriä ja ihanneaika on 8 minuuttia ja 5 sekuntia. Nuorten maastoradalla on pituutta 4710 metriä ja ihanneaika on 8 minuuttia ja 34 sekuntia.
”Rata on selkeä ja hieno. Siinä on paljon tasapainoa kysyviä tehtäviä”, kertoo joukkueenjohtaja Tuija Rosenqvist.
13.-17.9. Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden Euroopan mestaruuskilpailu, Montelibretti, Italia
Suomen joukkue
Nuoret, CH-EU-Y-CCI3*-L
Lotta Lamberg / Come In Like A Rose, 21, Hämeenkyrö
Hedwig Wikström / Chiara’s Charm, 20 vuotta, Saksa (Kauniainen)
Juniorit, CH-EU-J-CCI2*-L
Anselmi Laiho / Krogarden Tenor, 18 vuotta, Tammela
Mikko Moisala / Amaris, 15 vuotta, Nokia
Julia Nikkanen / Duchess Diamond, 17 vuotta, Lempäälä
Bea Vallgren / Baleno, 17 vuotta, Porvoo
Valmentaja Sanna Siltakorpi
Joukkueenjohtaja Tuija Rosenqvist
Eläinlääkäri Tanja Pehkonen
Aikataulu
13.9. hevosten eläinlääkäritarkastus
14.-15.9. koulukoe, päivät 1 ja 2
16.9. maastokoe
17.9. rataestekoe
17.9. henkilökohtaisten ja joukkuemitalien jako
Kuvat Katri Moisala ja Tuija Rosenqvist
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Seuraa kilpailua: ClipMyHorse.TV-nettistriimiltä
Järjestäjä: www.greventing.com
Uutiset
- 27.9.2023Valjakkoajon hevosparien MM-kisat - ”Tavoitteena ehjä kokonaiskisa”
- 27.9.2023Scandinavian Futurityn non pro -luokassa voitto Verona Haanpäälle ja avoimen luokan voitto Elena Wuorimaalle
- 27.9.2023Kuluneiden sylinterikuolainten käytössä riskejä - Uudet kuolaimet todettiin testeissä kestäviksi
- 26.9.2023Suomen Hippos 50 v. – Kelmi on syyskuun hevonen
- 26.9.2023Seurojen jäsenet ja aktiivit kokoontuivat Tampereelle seuraseminaariin
- 26.9.2023Suomen Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen näkemyksen mukaan eläinsuojeluasiamiehen virka tulisi vakinaistaa
- 24.9.2023Viimeiset paikat Helsinki Horse Show’n Pohjola Superfinaaleihin selvitettiin Ypäjällä
- 23.9.2023OKM:n myönsi seuratukea Vaulting Club Finlandille valmentautumiseen ja seuran nuorisotyöhön
- 23.9.2023Suomalaismenestystä Pohjoismaiden suurimmissa reining-kilpailuissa Axvallassa
- 18.9.2023Nuorten ja junioreiden kenttäratsastuksen EM-kisat: Lotta Lamberg 20:s ja Anselmi Laiho 26:s