Nuorten ja junioreiden kenttä-EM - Montelibretissä ollaan jo lähtökuopissa

13.9.2023

Suomen nuorten ja junioreiden kenttäratsastusjoukkue odottaa jo kuumeisesti EM-kilpailun alkua helteisessä Montelibretissä, Italiassa. Tänään joukkueella on edessä hevosten eläinlääkäritarkastus, ja ensimmäinen osakilpailu, koulukoe on jaettu kahdelle päivälle, torstaille ja perjantaille.

Mikko Moisala, Julia Nikkanen, Anselmi Laiho, Bea Vallgren ja Lotta Lamberg. Kuvasta puuttuu Hedwig Wickström.

 

”Kaikki on täällä kunnossa. Juniorijoukkueessa lähes kaikki ovat ensikertalaisia EM-tasolla. He hakevat kokemusta arvokilpailuista. Tavoitteena on tehdä ehjiä suorituksia. Jos kaikki menee erittäin hyvin, on meillä mahdollisuus jopa joukkuepronssiin. Nuorissa on mukana kaksi henkilökohtaiseen kisaan osallistuvaa ratsukkoa”, kertoo joukkueenjohtaja Tuija Rosenqvist Italiasta kisan aattona.

Suomella on nuorissa kaksi ratsastajaa, Lotta Lamberg ja Hedwig Wikström. Juniorijoukkueessa ovat mukana Bea Vallgren, Anselmi Laiho, Mikko Moisala ja Julia Nikkanen.

Sanna Siltakorpi ja Hedwig Wickström.

Lamberg sijoittui FWB-tamma Come In Like a Rosella toiseksi kahden tähden kilpailussa Arvillessa vajaa kuukausi sitten. Wickström on junioreiden Suomen mestari vuodelta 2020. Hän osallistui nuorten EM-kilpailuun myös vuonna 2021.

Juniorit ovat kaikki ensikertalaisia EM-tasolla. Vallgren lähteen kisaan kokeneella, jo 17-vuotiaalla Balenolla. Nikkanen oli Duchess Jeanne d´Arcilla toinen Sopotin pitkässä kahden tähden kilpailussa toukokuussa. Hän on myös vuoden takainen Suomen mestari. Laiho voitti kahden tähden kisan Sopotissa huhtikuussa. Saksassa valmentautuva 15-vuotias Moisala hakee tuntumaa arvokilpailuihin.

Kenttäkilpailuun kuuluu kolme osakoetta, koulu-, maasto- ja rataestekoe. Pitkässä kilpailussa (L) osakokeet suoritetaan kolmen kisapäivän aikana. Henkilökohtaiset ja joukkuemitalit jaetaan sunnuntaina kolmen osakokeen yhteenlasketun tuloksen perusteella. Joukkuetulokseen lasketaan mukaan kolmen parhaan tulos jokaisesta osakokeesta.
 

13.-17.9. Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden Euroopan mestaruuskilpailu, Montelibretti, Italia

Mikko Moisala ja Amaris sekä Tanja Pehkonen.

Suomen joukkue
Nuoret, CH-EU-Y-CCI3*-L

Lotta Lamberg / Come In Like A Rose, 21, Hämeenkyrö
Hedwig Wikström / Chiara’s Charm, 20 vuotta, Saksa (Kauniainen)

Juniorit, CH-EU-J-CCI2*-L
Anselmi Laiho / Krogarden Tenor, 18 vuotta, Forssa
Mikko Moisala / Amaris, 15 vuotta, Nokia
Julia Nikkanen / Duchess Diamond, 17 vuotta, Lempäälä
Bea Vallgren / Baleno, 17 vuotta, Porvoo

Valmentaja Sanna Siltakorpi
Joukkueenjohtaja Tuija Rosenqvist
Eläinlääkäri Tanja Pehkonen

 

Aikataulu, muutokset mahdollisia
13.9. hevosten eläinlääkäritarkastus
14.-15.9. klo 15.00 koulukoe, päivät 1 ja 2
16.9. klo 15 maastokoe
17.9. klo 15 rataestekoe
17.9. klo 17 henkilökohtaisten ja joukkuemitalien jako

Lähtölistat ja tuloksethttps://www.greventing.com/montelibretti-eventing.html 
Seuraa kilpailua: https://www.clipmyhorse.tv/en_EU/onair 
Järjestäjä
: www.greventing.com