Nuorten kouluratsastajien kisakierros hienossa vauhdissa
1.6.2010
Suomalaiset nuoret kouluratsastajat osallistuivat menestyksekkäästi Hagenin CDIJYR-kisoihin Hagenissa, Saksassa 12-14.6
Suomea edusti viisi ratsastajaa nuorten luokissa, joissa nähtiin ratsukoita viidestä maasta. Suomalaiset saivat vastaansa kovien kouluratsastusmaiden edustaja Saksasta, Alankomaista, Iso-Britanniasta ja Ruotsista:
Sekä Irina Nitzotseva / Davenport että Julia Tallberg / Ruter Dam saivat hienot sijoitukset sekä joukkue- että henkilökohtaisessa luokassa ja karsiutuivat sunnuntain kür-finaaliin, johon pääsi kahdeksan parasta ratsukkoa. Kürissä Irina saavutti 5. ja 7. Julia sijan. Molemmat ylittivät myös EM-kisoihin vaadittavan tulosrajan.
Nea Boman / Rigoletto, Anna Catani / Wolkenfroh ja Linda Vuorela / Figaro saivat joukkue- ja henkilökohtaisessa luokassa samat pisteet tai paremmat kuin kevään Suomen kisoissaan. Myös Nea että Anna onnistuivat ylittämään EM-karsintarajan. Kaikki kolme sijoittuivat sunnuntain lohdutusluokassa.
Matka jatkuu Freudenburgiin, missä kisaavat Nea, Linda, Anna ja myös junioriratsastaja Emmi Autio.
Valmentaja Jenny Erikssonin mielestä jo ensimmäinen viikko on antanut ratsastajille valtavasti kokemusta sekä matkustamisesta, huolenpidosta hevosista että kilpailemisesta.Hänen mukaansa ratsastajille on tärkeää seurata varsinkin saksalaisten valmistautumista verryttelyssä ja työskentelyä radalla, kuinka kokeneita ja tarkkoja he ovat.
- Mutta on myös hyvä todeta, että jokaisella on ongelmia, joiden kanssa on työskenteltävä ja että kaikki tekevät virheitä radalla, kukaan ei ole täydellinen, Eriksson toteaa.
- Joukkueella on ollut tosi hyvä yhteishenki ja kaikki ovat tehneet parhaansa. Tiedämme että kaikilla on mahdollisuus vielä parempaankin tulokseen - tällä mielellä on hyvä jatkaa matkaa, hän iloitsee.
Tiedote: Yvonne Catani
Finaalin tulokset: http://www.sporthaus-online.com/results.php?mod=mod_hagen2009&class=17&url=
Täydet tulokset: www.psi-events.de
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta