MM Herning - Päivä täynnä tunteita

8.8.2022

Emma Kanerva ja Greek Air olivat tekemässä Herningin MM-kilpailuissa jo toista ennätystulostaan henkilökohtaisessa mitalikilpailussa Grand Prix Specialissa, kun tuomari soitti yllättäen kelloa. Kanerva käänsi hevosensa keskihalkaisijalta väärään suuntaan ja aloitti laukanvaihtosarjan. Korjauksen jälkeen loppurata sujui yhtä upeasti kuin se oli alkanutkin, mutta radan unohduksesta vähennettiin kaksi prosenttia. Lopputulos oli 72.149 prosenttia maksimipisteistä, ja Kanerva sijoittui 26. tilalle.

Emma Kanerva ja Greek Air. Kuvat Hanna Heinonen.

 

”Hevonen oli ihan mahtava radalla. Koko alkurata, passage, lisäys ja siirtymiset oli sujuvat mielestäni. Se kuunteli niin hyvin koko ajan, etten varmaan itse edes oikein, no, vain ratsastin ja ajattelin, että tämä toimii. Tein kakkosia ja ajattelin, että hyvin menee, ja sitten että, ei hitto”, Emma Kanerva kertoo pettyneenä.

”Tajusin vasta kun tuomari kilisytti kelloa. Ai niin, eiväthän nämä tulleet tässä kohdassa. Hevonen oli ihan todella hyvä”, hän sanoo, ja jatkaa myöhemmin olevansa pettynyt itseensä.

Positiivista päivässä oli se, että Saksassa ammattiratsastajana työskentelevä Kanerva on raivaamassa tietään maailman huippua kohti itse kouluttamallaan 11-vuotiaalla Greek Airilla. Ratsukko oli paremmassa kunnossa kuin koskaan ja myös yleisö eli vahvasti suorituksessa mukana.

Kanervalla on tallissaan myös muita kansainvälisen Grand Prix -tason hevosia.

”Maailmancupin osakilpailut tulevat olemaan osana ainakin jonkun hevosen talvikautta, maailmancupit ovat hyvä lähtökohta ensi vuodelle lähteä hakemaan olympiakvaaleja.”

 

Mitalikolmikko Cathrine Laudrup-Dufour (vas.),Charlotte Fry ja Dinja van Liere.

 

Mitalitaisto oli kiivas. Kultaa voitti britti Charlotte Fry upealla Glamourdalella prosentein 82.508. Tanskan kultajoukkueessa ratsastanut Cathrine Laudrup-Dufour ja Vamos Amigos tekivät virheen laukanvaihdoissa ja jäivät hopealle (81.322%). Dinja van Liere ja Hermes voitti pronssia (79.407).

Kouluratsastuksen MM-finaalia, Grand Prix vapaaohjelmaa musiikilla, voi seurata keskiviikkona Areenasta ja TV2:lta klo 22.30-00.30. Kilpailu näytetään myös maksulliselta nettistriimiltä ClipMyHorseTv.

Keskiviikosta alkaen Herningissä kilpaillaan esteratsastuksessa ja pararatsastuksessa, jossa Suomea edustavat Jessica Kerttunen ja Sanna Koskiluhta. Esteratsastuksessa ei ole suomalaisedustusta.

Tulokset 8.8.2022
Kouluratsastus

Henkilökohtainen kilpailu, Grand Prix Special, lähti 30, 15 parasta GP Küriin
1) Charlotte Fry – Glamourdale, GBR 82.508%
2) Cathrine Laudrup-Dufour – Vamos Amigos, DEN 81.322
3) Dinja van Liere – Hermes, NED 79.407
…26) Emma Kanerva – Greek Air, FIN 72.149

Täydet tulokset: LINKKI

Ratsastajainliiton MM-kisasivusto, jossa joukkueen esittelyt, aikataulut, televisioinnit ja nettistriimit, selostukset kilpailujen kulusta: LINKKI 
Järjestäjän sivusto: https://herning2022.com/en

Aikataulu Suomen aikaa, muutokset mahdollisia
Keskiviikko 10.8.
klo 12.00 Esteratsastus, 1. osakilpailu
klo 14.00 Vikellys, Nations Team
klo 21.00 Kouluratsastus, henkilökohtainen finaali, vapaaohjelma Grand Prix Freestyle, 15 parasta - henkilökohtaiset mitalit
klo 9.30 Pararatsastus, ryhmä IV, henkilökohtainen kilpailu, henkilökohtaiset mitalit

Torstai 11.8.
klo 14.00 Esteratsastus, joukkuekilpailun 1. kierros, 2. osakilpailu
klo 15.00 Pararatsastus, ryhmä III, henkilökohtainen kilpailu, henkilökohtaiset mitalit

Perjantai 12.8.
klo 22.00 Esteratsastus, joukkuekilpailun 2. kierros, joukkuemitalit, 2. osakilpailu
klo 12.00 Pararatsastus, ryhmä IV, joukkuekilpailu, joukkuemitalit

Lauantai 13.8.
klo 12.00 Pararatsastus, ryhmä III, joukkuekilpailu, joukkuemitalit

Sunnuntai 14.8.
klo 15.00 Esteratsastus, henkilökohtainen finaali, 3. osakilpailu
klo 10.00 Pararatsastus, ryhmät IV, II ja I, vapaaohjelma musiikilla, 8 parasta, henkilökohtaiset mitalit
klo 15.15 Pararatsastus, ryhmät III ja V, vapaaohjelma musiikilla, 8 parasta, henkilökohtaiset mitalit


Seuraa ratsastusta
Yle TV2
10.8. klo 22.30-0.30 Kouluratsastuksen GP vapaaohjelma ja esteratsastus. Herning, Tanska. Selostus Maija Kautto.
11.8. klo 22.15 Esteratsastus. Selostus Maija Kautto.
12.8. klo 22.30 Esteratsastus, joukkuefinaali. Selostus Maija Kautto.
14.8. klo 20.20-21.15 Esteratsastuksen henkilökohtainen finaali. Selostus Maija Kautto
Ohjelmaopas: LINKKI
Yle Areena
Ratsastuksen MM-kilpailujen lähetyksiä tulossa katsottavaksi Yle Areenalla 6.8. alkaen: LINKKI
ClipMyHorseTv: LINKKI
 

6.-14.8. MM Herning 2022
Suomen joukkue
Kouluratsastus

Emma Kanerva – Greek Air (asuinpaikka Saksa)
Mikaela Soratie – Hot Casanova (Alankomaat)
Stella Hagelstam – Mount St John Kom Fairytale (Helsinki)
Anna Tallberg – Grevens Zorro (Tanska)
Valmentaja Rien van der Schaft
Joukkueenjohtaja Elisabet Ehrnrooth

Pararatsastus
Sanna Koskiluhta – Liptona III, ryhmä III (Vaasa)
Jessica Kerttunen – Westside, ryhmä IV (Sipoo)
Valmentaja Janne Bergh
Joukkueenjohtaja Tanja Takkula

Vikellys
Yksinvikellys, naiset
Anna Kivistö (Tampere)
Hevonen Atterupgaards Marlene II
Juoksuttajat Oona Pekkala

Jessica Laxén (Helsinki)
Hevonen Quin Af Oesterholm
Juoksuttaja Nanna Klinge

Joukkue - AG Team
Matilda Mankinen (Vantaa)
Pinja Nykänen (Kerava)
Siiri Niemelä (Kellokoski)
Neea Kostiainen (Järvenpää)
Minttu Välitalo (Järvenpää)
Vuokko Toivanen (Jokela)
Amanda Mankinen (Vantaa)
Hevoset Laki
Juoksuttajat Anni Järvelä
Joukkueenjohtaja Emma Pakkanen

Chef de Mission Jutta Koivula