Paul-Richard Argus ja Jone Illi heti loistovauhdissa Aino Masterissa

14.10.2022

Kansainvälinen esteratsastuskilpailu CSI2* Aino Masters Järvenpäässä käynnistyi eilen vauhdikkaasti. Päivän 140 cm pääluokan voitti virolainen Paul-Richard Argus hevosella Jay-Z Bee. Ranskasta Suomeen kilpailukiertueelle tullut MM- ja EM-ratsastaja Maiju Mallat oli toinen Quazar L:llä. Myös luokan kolmas, Jasmin Seppälä hevosellaan Harley, on työskennellyt pitkään Hollannissa ammattiratsastajana. Sekä Mallat että Seppälä jatkavat Järvenpäästä ensi viikolla Helsinki Horse Show´hun, kuten moni muukin suomalaisratsukko.

Paul-Richard Argus ja Jay-Z Bee. Arkistokuva Heidi Lammi.

 

”Olemme saaneet suomalaisratsastajia Euroopasta valmistautumaan, ja myös virolaisia. Sunnuntain pääluokasta on tulossa kovatasoinen”, kilpailunjohtaja Katri Siltala toteaa tyytyväisenä.

Ratsastuskeskus Ainossa on tapahtunut viime vuosina paljon rakennusten muutostöitä. Ratsastusmaneesista tehtiin monikäyttöinen tapahtumatila Aino Areena, jonka pääkäyttö on suuntautunut muuhun kuin hevosurheiluun. Nyt areena on taas hetkeksi täytetty hiekalla ja varattu hevosille. Viime viikonloppuna siellä pidettiin kouluratsastaja Henri Ruosteen kaksipäiväinen valmennusklinikka ja pienemmät esteratsastuskilpailut.

”Pidimme viime viikonloppuna lämmittelykisat. Sen jälkeen tiesimme jo vähän enemmän, miten uudet tilat toimivat. Ratsastuskentän pinta-ala on aika lailla sama kuin ennen, mutta sen ympärillä on paljon enemmän lisätiloja, kuten pukukoppeja ja uusi vip-tila. Ravintolan tilat ovat tuplaantuneet, ja verryttelyalueelle on tullut 20 metriä lisää pituutta. Ratsastajat ovat olleet tyytyväisiä.”

Karijokelainen Jone Illi, 15, nappasi heti ensimmäisenä päivänä kaksi luokkavoittoa. 130-luokassa hän ratsasti tutulla EM-ratsullaan Eolita L:llä ja 120-luokassa Dolandalla. Nuorten hevosten 120-luokan voitti virolainen Berit Lehtsaar ja Calinda.

 

AINO MASTERS CSI2* 13-16.10.2022
Aikataulu
, muutokset mahdollisia
14.10.
Klo 13.00 120 cm presented by LÄHITAKSI
Klo 15.15 140 cm presented by GENTLEMEN'S CLUB
Klo 18.15 130 cm presented by BEC VET

15.10.
Klo 14.00 125 cm presented by K-RAUTA JÄRVENPÄÄ
Klo 16.00 nuoret hevoset 120 cm presented by KULTAJOUSI
Klo 18.00 135 cm presented by VAPO
Klo 20.00 Masters 130 cm presented by EVOLV

16.10.
Klo 9.00 130 cm presented by RAVINTOLA AINO HELSINKI
Klo 11.00 140 cm presented by HORSECO
Klo 13.00 Nuoret hevoset 125 cm presented by KULTAJOUSI
Klo 15.00 Grand Prix 145 cm presented by FINNLINES, kaksi kierrosta

 

Tulokset 13.10.

140 cm presented by MAARAKENNUSLIIKE PUSKU, 18 lähtijää ja 12 sijoittuu
1) Paul-Richard Argus, EST – Jay-Z Bee 0-0/35.40, 2) Maiju Mallat, FIN – Quazar L 0-0/38.01, 3) Jasmin Seppälä, FIN – Harley 0-0/39.00, 4) Janna Jensen, FIN – Hamont 0-0/40.51, 5) Maija Yli-Huhtala, FIN – Birchcape's Wonderland 0-0/41.06, 6) Susanna Granroth, FIN – Black Friday 3 0-0/41.82, 7) Oliver Karma, EST – Hangstone Jt Z 0-0/41.89, 8) Jasmin Seppälä, FIN – Florijn W 0-0/43.74, 9) Kullo Kender, EST – Artas 0-1/45.61, 10) Petra Heikkinen, FIN – Hurby 0-4/40.26, 11) Annina Nordström, FIN – Fuzhou 2/43.72, 12) Lene Varula, EST – It's ME 4/36.79, 13) Mia Marleen Lanno, EST – Haloubet 4/38.20, 14) Katrin Pill, EST – Jelena G 4/38.97, 15) Renek Rosenberg, EST – Cc Skyfall TT 4/39.28, 16) Lene Varula, EST – Lopez 4/39.74, 17) Madis Morna, EST – Herbert 4/39.98, 18) Jasmin Engblom, FIN – Indy-Loma 4/40.60
Täydet tulokset: LINKKI 

130 cm presented by EQUESTRAIN, 46 lähtijää ja 12 sijoittuu
1) Jone Illi, FIN – Eolita L 0/51.22, 2) Kullo Kender, EST – Stellaria 0/52.47, 3) Berit Lehtsaar, EST – Solei Solei 0/53.23, 4) Rein Pill, EST – Sloopy Z 0/54.51, 5) Petra Heikkinen, FIN – Oechie-K 0/55.25, 6) Janna Jensen, FIN – Girlpower 0/55.76, 7) Janina Kvarnström, FIN – Heather Nova 0/56.39, 8) Marina Ehrnrooth, FIN – Qualime 0/56.51, 9) Susanna Granroth, FIN – Cayadina 0/56.72, 10) Jasmin Engblom, FIN – Chap 0/57.01, 11) Henrikki Pajulahti, FIN – Clara de Bergerac 0/57.15, 12) Renek Rosenberg, EST – Ciorana TT 0/58.25,…
Täydet tulokset: LINKKI  

120 cm presented by JÄRVENPÄÄ KAUPUNKI, 50 lähtijää ja 13 sijoittuu
1) Jone Illi, FIN – Dolanda 0-0/27.58, 2) Mia Marleen Lanno, EST – Brennet 0-0/28.75, 3) Anna Granberg, FIN – Chekkonen 0-0/29.44, 4) Sani Illi, FIN – Manouscha Van 'T Steenputje 0-0/30.27, 5) Sani Illi, FIN – Naya Van'T Steenputje 0-0/30.32, 6) Veera Salminen, FIN – Singa 0-0/31.32, 7) Liida Lehtonen, FIN – Sir Sapporo MK 0-0/31.74, 8) Maarja Martinson, EST – B Cheitan 0-0/32.44, 9) Pinja Varsanpää, FIN – High Society WS 0-0/32.46, 10) Andres Udeküll, EST – Jazz 0-0/32.54, 11) Tuisku Kivikoski-Vainio, FIN – I'M Yours 0-0/33.41, 12) Kira Kauranen, FIN – Bumblebee 0-0/33.53, 13) Lumi Joutsen, FIN – Capitan Canto 0-0/33.67,…
Täydet tulokset: LINKKI 

Nuoret hevoset 120 cm presented by KULTAJOUSI, 17 lähtijää ja 12 sijoittuu
1) Berit Lehtsaar, EST – Calinda 0-0/26.66, 2) Paul-Richard Argus, EST – Viggo S 0-0/26.69, 3) Marika Rättö, FIN – Stolzenburg E 0-0/28.19, 4) Jessica Raide, EST – Karlanda 0-0/28.36, 5) Susanna Granroth, FIN – D.Chacco' S Dominator Z 0-0/29.59, 6) Maarja Martinson, EST – Iceberry K.S.H. 0-0/29.60, 7) Janna Jensen, FIN – Kamelusiena 0-0/30.57, 8) Maija Yli-Huhtala, FIN – Del-Uriana 0-0/30.62, 9) Alina Salo, FIN – Lennon 0-0/32.01, 10) Anni Roslin, FIN – Day Dream vh Waterschoot Z 0-0/32.81, 11) Jone Illi, FIN – Gawain I 0-4/28.35, 12) Madis Morna, EST – Philine van het Paardenhof 0-4/29.16, 13) Romi Emily Roomet, EST – Vesta Z 4/44.72, 14) Joona Mansikkaoja, FIN – Karleen Van Solbackas 4/46.54, 15) Berit Lehtsaar, EST – I Special Edition 5/45.33, 16) John Antell, FIN – Delicate One M 12/50.06, 17) Tiit Kivisild, EST – Contra TT 13/47.40
Täydet tulokset: LINKKI   

Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Järjestäjä: https://ainomasters.fi/tapahtumaesittely/