Pete Perkiö kahdeksas reiningin EM-kisoissa
1.6.2010
Pete Perkiö ja Boggies Little Lena 8. sijalle junioreiden reiningin EM-kisoissa
Nurmijärveläinen juniori Pete Perkiö, 16, ratsasti upeasti jaetulle kahdeksannelle sijalle erittäin kovassa seurassa lännenratsastuksen reiningin Euroopan mestaruuskilpailuissa Kreuthissa Saksassa sunnuntaina. Perkiö ja 10-vuotias, amerikkalainen quarterruuna Boggies Little Lena tekivät lähes nappisuorituksen parantaen tulostaan karsintana toimineesta joukkuekilpailusta kolmella pisteellä.
Pete Kreuthissa vuosi sitten, kuva NRHA.
- Suoritus oli hyvä, hevonen ei hirveän paljon parempaan olisi tänä päivänä pystynytkään. Olen tyytyväinen tulokseen. Laukkaympyrät olivat todella hyvät, Fritz spinnasi tosi hienosti, vaikka lopetuksessa tuli virheitä, mistä tuli penaltypisteitä. Laukanvaihdot olivat hienot, mutta pysähdykset eivät aivan niin hyviä kuin olisivat voineet olla, ratsastaja kertoo puhelimitse juuri ennen lähtöään palkintojenjakoon.
Kilpailut ovat olleet hieno kokemus ja nuori suomalaisratsastaja on otettu lämmöllä vastaan.
Pete NRHA:n EM-kisoissa kesällä Ruotsissa.
- Pistetaso on ollut täällä uskomaton, etenkin italialaisilla on ollut älyttömän hienoja ratsastuksia, joita on ollut upea katsoa. Olemme täällä ainoita Suomesta, ja kaikki ovat kannustaneet meitä paljon, kisa-areenalla oli todella kova meteli, Perkiö kertoo. Iloinen ja äänekäs kannustus kuuluu lajin henkeen.
Reiningissä ratsastetaan vauhdikas laukkaohjelma, johon kuuluu erikokoisia ja -vauhtisia ympyröitä, laukanvaihtoja, spinejä, rollbackeja, peruutuksia sekä näyttäviä liukupysähdyksiä. Tuomari arvostelee suorituksen onnistumisen kohta kohdalta. On tärkeää, että hevonen toteuttaa ratsastajan antamat avut halukkaasti ja kevyesti.
Pete Ypäjän kansainvälisissä kisoissa kesällä, kuva SH.
Lännenratsastus kasvattaa jatkuvasti suosiotaan Suomessa. Siinä kilpaillaan kahdessakymmenessä lajissa alkaen hevosten esittämisestä ja rakennearvosteluista aina hevosmiestaito- ja karjankäsittelyluokkiin. Lajeista reining on kansainvälisen lajiliiton, FEI:n, virallinen kilpailulaji, jossa kilpaillaan aina MM-tasolla asti.
Tuomaristossa istui viiden maan edustajat: François Zurcher (Sveitsi), Fabrikant Yaron (Israel), Jeff Delaet (Belgia), Sylvia Katschker (Itävalta) ja George Maschalani (Saksa). Lopputuloksiin lasketaan kolme keskimmäistä pistesijaa, ylin ja alin arvostelunumero jätetään laskuista pois.
Lännenratsastuksen reining, junioreiden
Euroopan mestaruus, Kreuth Saksa 11.10.2009
1) Andrea Iannetta / Little Sugar Speedy, ITA 219,5
2) Luca Menici / Shady Catalyst, ITA 219
3) Fabienne Krämer / Little Rooster Gal, GER 217,5
…8) Pete Perkiö / Boggies Little Lena, FIN 212
…8) Kim Zangerle / GR Get The Doctor, GER 212
Lisätietoa ja täydet tulokset: http://www.nrha.de/
PETE PERKIÖ ESITTELYSSÄ
Suomen Pete Perkiö kilpailee junioreiden henkilökohtaisessa kilpailussa. Kreuthissa Perkiöllä on ratsunaan Boggies Little Lena, 10-vuotias amerikkalainen quarterhevosruuna, isä Boggies Flashy Pine. Hevosen on kasvattanut Emilio Alonso.
Nurmijärveläinen, 16-vuotias ratsastaja aloitti valmentautumisen puolalaisen Alex Jarmulan kanssa ja jatkoi myöhemmin Saksassa Nico Hörmannin ja Belgiassa Ann Fonckin ohjauksessa.
Perkiö on saanut viime vuosina paljon menestystä hevosellaan Boggies Little Lena. Vuonna 2007 hän ratsasti reiningin Suomen mestaruuden kaikille avoimessa kilpailussa ja oli hopealla viime vuonna. Vuona 2008 Saksassa NRHA Breeders Derbyssä hän voitti Intermediate Non-Pro -luokan. Perkiöllä on tilillään muitakin kansainvälisiä sijoituksia. Tällä kaudella Perkiö voitti mm. FEI:n kansainvälisen nuorten kilpailun Ypäjällä. Samassa kilpailussa hän voitti myös NRHA:n avoimen Bronze Trophy -luokan. Ruotsissa Bökebergissä heinäkuussa 2009 pidetyissä NRHA:n EM-kilpailuissa Pete saavutti NRHA Limited Non Pro luokassa EM-hopeaa, voitti 14-18-vuotiaiden luokan sekä nuorten eri maiden ratsastajista koostuneen joukkuekilpailun. NRHA on USA:lainen lännenratsastuksen reiningin kattojärjestö, jota edustaa Suomessa NRHA Finland.
Uutiset
- 14.7.2025Askellajiratsastuksen SM - finaalipäivän palkintohuumaa Ypäjällä!
- 13.7.2025Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar Pohjola Tourin viimeisen osakilpailun voittoon
- 13.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Nita Tolonen lapsiratsastajien henkilökohtaisessa finaalissa
- 13.7.2025Askellajiratsastuksen SM - Lauantaina mitaleita jaettiin töltissä, ryhmäluokissa ja passissa
- 13.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan finaalipaikka kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa jäi pienestä kiinni
- 12.7.2025Hugo Kogelnig ja Vermont 2 esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa junioreiden henkilökohtaisen finaalin kahdeksanneksi
- 12.7.2025Tyylipassiluokka käynnisti askellajiratsastuksen SM-kilpailun
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa