Pia Reitti aloitti omalla ennätyksellä

18.9.2018

Pia-Pauliina Reitti ja Supremo saivat ensimmäisestä startistaan Tryonissa omat ennätyspisteet 66,268. Sillä hän oli omassa ryhmässään yhdeksäs.

Pia-Pauliina Reitti onnistui hyvin ensimmäisessä MM-startissaan. Kuva: Peter Nixon.

Pia Reitti aloitti omalla ennätyksellä

Pia-Pauliina Reitti ratsasti Supremo-ratsullaan tiistaina pararatsastajien ryhmässä IV ensimmäisenä suomalaisena pararatsastajien henkilökohtaisessa MM-kilpailussa. Suoritus oli ehjä ja näyttävä, ja siitä tuli tulos 66,268 prosenttia. Pia oli lopputuloksissa yhdeksäs ja valitettavasti ensimmäinen, joka ei päässyt mukaan vapaaohjelmaan. Jokaisen ryhmän kahdeksan parasta pääsee mukaan vapaaohjelmaan.

- Tämä oli meidän ennätyksemme tästä ohjelmasta, Pia iloitsi heti radan jälkeen.

- Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

- Supremo on ollut täällä Tryonissa aluksi vähän turhankin pirtsakka, mutta nyt se on tottunut jo hyvin ympäristöön.

Pia on noussut nopeasti maajoukkueeseen ja MM-tasolle. Häntä ei kuitenkaan hirvitä olla mukana kovatasoisessa kilpailussa.

- Ei ainakaan vielä hirvitä, mutta kyllähän tässä meidän ryhmässämme on todella taitavia ratsastajia ja hienoja hevosia.

Pian ratsu Supremo on 9-vuotias Blue Hors Romanovin jälkeläinen. Pia kertoo, että varsinkin sen käynti ja laukka ovat laadukkaita.

- Ravi ei ollut tänään ihan parasta mahdollista, mutta olen todella tyytyväinen meidän rataamme.

Luokan tulokset: http://www.longinestiming.com/#!/equestrian/2018/1587/html/en/longinestiming/resultlist_PI-IV.html

Pia pääsi heti ratsastuksensa jälkeen Ylen Inka Heneliuksen haastatteluun. Kuva: Tanja Takkula.