Piia Salminen aloitti EM-kilpailuissa

15.8.2018

Piia Salminen ja Don Diamond 4 olivat EM-kilpailujen ensimmäisessä luokassa sijalla 22.

Piia Salminen kilpailee tänä viikonloppuna U25-ikäryhmän EM-kilpailuissa.
Jenny Eriksson valmentaa ratsukkoa ja Ville Vaurio on mukana apujoukoissa.

Piia Salminen aloitti EM-kilpailuissa

Piia Salminen ja Don Diamond 4 olivat radalla keskiviikkona Hollannin Exloossa, jossa järjestetään tällä viikolla nuorten alle 25-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailut kouluratsastuksessa. Salminen oli sijalla 22. ensimmäisessä luokassa, jossa ratsastettiin ohjelma Intermediate II. Kyseessä oli samalla joukkuekilpailu, jossa voiton vei Saksa ennen Hollantia ja Iso-Britanniaa.

Piia Salminen oli tyytyväinen omaan rataansa, vaikkei ratsukko saanutkaan aivan parasta osaamistaan tänään radalle.

- Hevonen ei ollut radalla ihan niin hyvä kuin eilen treenissä, ehkä meitä vähän jännitti. Se jäi hieman pohkeen taakse, mikä vaikeutti tehtävien tekemistä, mutta tsemppasi kuitenkin hyvin ja saimme tehtyä ehjän ohjelman.

Huomenna ratsukolla on edessään lyhyt gp-ohjelma. Salminen lähtee siihen hyvillä mielin.

- Tehtävät ovat meille ehkä helpommat kuin tämän päivän ohjelmassa ja nyt ainakin tiedän verryttelyssä panostaa siihen, että saan hevosen terävämmäksi ja valmisteltua paremmin kilpailusuoritukseen.

 

Tulokset, 36 lähtöä: 1) Charlotte Fry – Dark Legend GBR 74,941, 2) Jill-Marielle Becks – Damon’s Satelite GER 74,441, 3) Lisa-Maria Klössinger – FBW Daktari GER 74,294… 22) Piia Salminen – Don Diamond 4 FIN 67,265.

Täydet tulokset: http://results.scgvisual.com/2018/exloou25/r1.html