Pohjola Grand Prix finaali Ypäjä Horse Show´ssa - Paul Argus tuli ja voitti

18.9.2022

Esteratsastuksen kärkisarjamme Pohjola Grand Prix´n finaali hypättiin Ypäjä Horse Show´ssa Hevosopiston maneesissa. Mukana olivat sarjakilpailun parhaat ratsastajat, mutta ykköseksi nousi tänään virolainen Paul Argus Jay-Z Bee-tammallaan. Argus vei voiton vajaan neljän sekunnin erolla Sanna Backlundiin Isabella HX:llä. Molemmilla oli kahdelta 145 cm kierrokselta kahdeksan virhepistettä, mutta Arguksen nopeampi aika toisella kierroksella ratkaisi voiton. Kolmas oli Susanna Granroth ja Black Friday.

Paul Argus ja Jay-Z Bee sekä Jukka Koivisto (vas.), Anu Tuomi, Pia Larsen ja Teemu Hintsanen. Kuvat Heidi Lammi.

 

Päätös matkasta Suomeen ja Ypäjälle oli Argukselle helppo, sillä palkintona oli 5.000 euroa ja paikka kansainväliseen viiden tähden Helsinki Horse Show´hun jäähallissa lokakuussa. Argus oli hypännyt keväällä yhden osakilpailun, ja kun hän huomasi, että finaalin lähtijämäärä oli pieni, päätti hän tulla Ypäjälle.

”Ensimmäinen kierros oli aika tekninen. Toinen kierros ihan normaalin helppo. Ensimmäisellä kierroksella oli pari vaikeaa paikkaa, teknistä kohtaa”, Paul Argus kuvailee Johanna Mikkolan ratoja.

 

Paul Argus ja Jay-Z Bee.

 

Jay-Z Bee on virolaisen kouluratsastaja Dina Ellermanin kasvatti. Se oli kuitenkin vähän liian reaktiivinen koulukilpailuihin, joten siitä tulikin estehevonen.

”Se on vähän erikoinen, mutta se tekee aina oman työnsä.”

”Hevonen on hypännyt viimeiset kolme world cupia nollaradoilla. Se on meidän liigan [Keski-Euroopan liigan pohjoinen alaliiga] johdossa. Seuraavat tavoitteet ovat Tallinna ja Helsinki Horse Show. Toivon, että pääluokissa tulee nollaratoja.”

 

Sanna Backlund ja Isabella HX.

 

Pohjola Grand Prix -finaalin kolme parasta ratsastajaa, eli Sanna Backlund ja Susanna Granroth Arguksen lisäksi, saivat paikan Helsinki Horse Show´n kansainvälisiin 140-145 -luokkiin. Finaalin kahdeksan parasta ratsastajaa saavat paikan Helsingin uuteen Pohjola Gold Grand Prix -sarjaan, joka hypätään 135-145 -tasolla. Kolme parasta ratsastajaa saavat ottaa sarjaan osaa toisella hevosella.

 

Pohjola Silver Grand Prix Petra Heikkiselle ja Oechielle

Suomen mestari Petra Heikkinen onnistui täydellisesti 8-vuotiaalla tammalla Oechie Pohjola Silver Grand Prix´n neljännessä osakilpailussa. Ratsukko hyppäsi puhtaasti sekä 135 cm perusradan että uusinnan ja onnistui lyömään ajassa Pipsa Kosken ja Iprimeron sekä Sanna Backlundin ja Jumperin.

 

Petra Heikkinen ja Oechie.

 

Heikkinen ei ole varma siitä, mikä lopulta ratkaisi voiton.

”En tiedä, olin varma, että Pipsa [Koski] menee niin kovasti, ettei meillä ole mitään saumoja.”

”Hevonen on ollut minulla noin tarkalleen vuoden. Vähän on ollut yhteistyössä hakemista, mutta nyt alkaa olla sellainen olo, että se on löytynyt.”

Suunnitelmissa on nostaa nuorta lupausta pikkuhiljaa ylöspäin luokissa. Syys- ja lokakuu ovat kilpailujen kannalta kiireisiä, sillä Heikkisellä riittää hypättävää nuorilla ja kokeneemmilla hevosilla joka viikonloppuna. Helsinki Horse Show häämöttää lokakuussa mieluisana. Parhaita hetkiä siellä on tähän asti tarjonnut Alabama-Balian menestys nuorten hevosten luokissa.

 

Venla Kyläkorven ja Pohjajoen Rubinin treeni tehosi

Suomenhevosten omassa 100 cm Pohjola Finnhorse Grand Prix´ssä voittajaksi kukitettiin tällä kaudella ensimmäistä kertaa Venla Kyläkorpi ja Pohjajoen Rubin. Ratsukko sai uusinnassa vastaansa Vilma Leppäkankaan ja Paletin Liekin, joka otti yhden pudotuksen voittajaa enemmän. Noora Turunen ja Ojavallin Nuppu olivat kolmas.

 

Venla Kyläkorpi ja Pohjajoen Rubin.

 

”Ratsastin tehokkaasti, hevonen oli hyvin viritetty ja se toimi hyvin. Kova treeni on alla”, Venla Kyläkorpi kuvailee onnistumistaan ja valmistautumistaan.

”Pohjajoen Rubin on sellainen ailahteleva luonne. Vähän sellainen, joka katselee ja jännittää välillä. Sitten se on vähän laiska. Sitä täytyy ihan kunnolla ratsastaa.”

Hän lähtee todella hyvillä mielin kohti Helsinki Horse Show´n finaalia, joka hypätään Jäähallissa lauantaina 20. lokakuuta.

Helsinkiin lähtijät päivittyvät tänne: LINKKI

 
Tulokset 18.9.
Pohjola Grand Prix finaali, 145 cm, kaksi kierrosta. 9 lähtijää ja 9 sijoittuu
1) Paul Argus – Jay-Z Bee, Viro 4-4/53.88, 2) Sanna Backlund, HATTEL RIDERS  – Isabella HX 8-0/57.66, 3) Susanna Granroth, HATTEL RIDERS – Black Friday 13-4/58.83, 4) Petra Heikkinen, POHJOIS-KARJALAN URHEILURATSASTAJAT – Hurby 12-8/59.19, 5) Antti Linna, SALON RATSASTUSSEURA – Hublot 18-7/64.67, 6) Maija Yli-Huhtala, RATSASTUSSEURA VARSA – Birchcape's Wonderland 11-15/72.69, 7) Madis Morna, STALL ANNA RIDERS – Herbert 31-4/59.07, 8) Salla Varenti, YPÄJÄN RATSASTAJAT – Ypäjä Isandra Hyl., 8) Janna Jensen, JCC RIDERS – Hamont Kesk.
Täydet tulokset: LINKKI   

Pohjola Silver Grand Prix, 135 cm, perusrata ja uusinta. 37 lähtijää ja 10 sijoittuu
1) Petra Heikkinen, POHJOIS-KARJALAN URHEILURATSASTAJAT – Oechie - K 0-0/43.35, 2) Pipsa Koski, HATTEL RIDERS – Iprimero 0-0/44.90, 3) Sanna Backlund, HATTEL RIDERS – Jumper 0-0/45.08, 4) Joonas Oranta, BJÖRKBODA DRESSAGE – Mon Clarimon 0-4/43.26, 5) Jone Illi, MYRKYN YKSITYISRATSASTAJAT – Eolita L 0-4/43.34, 6) Kia Orhanen, TUUSULAN RATSASTAJAT – Jarco van de Rundsvoort 0-4/48.35, 7) Jasmin Engblom, SALO RIDING CLUB – Chap 1/79.01, 8) Valtteri Gundersby, RIDING CLUB SOLBACKA – Clavina Y 4/75.62, 9) Mila Saukko, HATTEL RIDER – Consilium 4/76.53, 10) José Pedro Bernardes, HISTORIALLISEN RATSASTUKSEN SEURA – Kalticretto 4/77.69,…
Täydet tulokset: LINKKI

Pohjola Finnhorse Grand Prix, 100 cm, perusrata ja uusinta. 10 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Venla Kyläkorpi, SATAKUNNAN URHEILURATSASTAJAT – Pohjajoen Rubin 0-4/42.43, 2) Vilma Leppäkangas, ÄÄNESEUDUN RATSASTAJAT – Paletin Liekki 0-8/34.96, 3) Noora Turunen, RATSASTUSSEURA VARSA – Ojavallin Nuppu 4/66.18,…
Täydet tulokset: LINKKI