Poniratsukko ja konkari nuorella ratsulla voittoihin Pohjola-sarjoissa Ainossa lauantaina

17.7.2021

Esteratsastuksen Pohjola-sarjoissa hypättiin lauantaina toiset osakilpailut kahdessa sarjassa Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä helteisessä säässä. Päivän luokkavoitot kotiuttivat Viron Rein Pill ja Naantalin Mathilda Simola.

Small Grand Prix, Mathilda Simola - For Fun TF, kuva Heidi Lammi.

Pohjola Small GP ratkottiin uusinnassa ajassa kärkiratsukoiden selvitettyä myös puhtaalla puomisaldolla. Kärkeen laukkasi Mathilda Simola Naantalista ponillaan For Fun T ja toiseksi kirivät Heta Huhtasalo ja Perloja kannoillaan Janni Rinne hevosella Big Girl.

Simola ja ”Fani” olivat oli luokan ainoa poniratsukko. Kaksikko ratkaisi uusinnan edukseen nopeilla ja ketterillä käännöksillä.

– Fani on ihana poni, joka hyppää tosi hyvin. Tavoitteeni on lähteä sen kanssa ulkomaille kilpailemaan sekä hypätä SM:ssä, 14-vuotias Simola kertoo.

Small Grand Prix, Heta Huhtasalo - Perloja, kuva Heidi Lammi

Viron menestysnimiin lukeutuva, kokenut esteratsastaja Rein Pill voitti 125-tasolla hypätyn Pohjola Bronze GP:n selvitettyään kuuden ratsukon uusinnan hevosella Jambville virheittä ja vauhdikkaimmin. Hevonen on vielä uransa alussa.

– Hevoseni on vasta 7-vuotias, ja tavoitteet ovat tietysti sen kanssa aina vain korkeammalle ja korkeammalle, Pill iloitsi voitostaan.


Bronze GP Rein Pill - Jambville, kuva Heidi Lammi

Toiseksi nousivat Janina Kvarnström ja Heather Nova ennen Milka Kivikoskea ja Fionaa, molemmat ratsukot myös ilman estevirheitä.

Ainon radoilla nähdään viikonvaihteessa kaikkiaan yli 200 ratsukkoa ja 400 suoritusta. Pääluokka, Pohjola Grand Prix, ratkotaan  sunnuntaina 145-tasolla. Silloin mittaa ottavat toisistaan Pohjola-esteillä myös suomenhevoset sekä Silver GP:n kyvyt.

Uusissa Pohjola Road to Helsinki -sarjoissa kaikki pääsevät tasapuolisesti kilpailemaan omalla tasollaan, erinomaisissa puitteissa ja kovatasoisessa seurassa. Tavoitteena on nostaa kilpaurheilua kaikilla tasoilla motivoimalla ratsastajia harjoittelemaan, asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan niitä. Järvenpäästä Pohjola Grand Prix -sarja jatkaa PowerPark Horse Show’hun, Ala-Härmään, finaali hypätään Ypäjällä.

Kilpailujen johtajana toimii Katri Siltala, tuomariston puheenjohtajana Pirjo Huru, ratamestareina Marco Hesse Saksasta ja Johanna Mikkola sekä päästewardina Eija Varis.

Yleisö on tervetullut paikan päälle ja sarjakilpailuja voi seurata myös Haven Livestä Roy Kokkosen selostamana. Tarjolla on myös kiinnostavia ja haastatteluja ja kisatunnelmaa.

Tulospalvelu ja aikataulu
https://online.equipe.com/fi/competitions/42109
- Pohjola Grand Prix, 145 cm, alkaa alustavan aikataulun mukaan su klo 13.30.

Lisätietoa
Livelähetykset: https://haven.fi/live/
Tulospalvelu: Equipe
Kilpailukutsu ja osallistujat: Kilpailupalvelu Kipa
Kilpailujärjestäjä: https://ratsastuskeskusaino.fi/
Sarjakilpailusäännöt 2021: https://www.ratsastus.fi/materiaalit/sarjakilpailusaannot/

Bronze GP Janina Kvarnström - Heather Nova, kuva Heidi Lammi.

Tuloksia 17.7. Ratsastuskeskus Ainon estekilpailut, Järvenpää

Pohjola Grand Prix -estesarjojen toiset osakilpailut

Pohjola Bronze Grand Prix, 2. osakilpailu

125 cm, perusrata ja uusinta, 18 lähtijää ja 5 sijoittuu.

1) Rein Pill – Jambville, Viro 0-0/37.09, 2) Janina Kvarnström – Heather Nova, Siuntion Urheiluratsastajat 0-0/39.66, 3) Milka Kivikoski, – Fiona J, Ratsastusseura Kiva 0-0/40.15, 4) Susanna Granroth – Black Friday, Hattel Riders 0-0/41.23, 5) Elina Kemppainen – Erlinus , Pro Riders Kainuu 0-0/43.10

Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/590637


Pohjola Small Grand Prix, 2. osakilpailu

115 cm, perusrata ja uusinta, 25 lähtijää ja 7 sijoittuu

1) Mathilda Simola – For Fun TF, Rusko Riding Team 0-0/38.75, 2) Heta Huhtasalo – Perloja, Tallitiimi 0-0/39.05, , 3) Janni Rinne – Big Girl, Ruohojärven Kartanon Ratsastajat 0-0/40.86, 4) Janne Ruskeeniemi – Harvie, Hyvinkään Urheiluratsastajat 0-0/41.53, 5) Sofia Lundqvist – Skatto, Karkkilan Ratsastajat 0-0/42.28, 6) Kreetta Pitkänen – Kamasutra van de Waterhoek, Ratsastusseura Aino 0-0/44.51, 7) Milla Liikkanen – Alvira Z, Rabbelugnin Ratsastajat 0-0/45.4

Täydet tulokset:  https://online.equipe.com/fi/class_sections/590636

Small Grand Prix, Janni Rinne - Big Girl, kuva Heidi Lammi

Pohjola Road to Helsinki -sarjatilanteet

Mukana top 5, tilanne 2. osakilpailun jälkeen

Pohjola Small Grand Prix
urheilijakohtainen  sarja, mukana top 5, tilanne 2. osakilpailun jälkeen
1) Venla Suoraniemi 35
2) Janne Ruskeeniemi 31
3) Ella Nuuttila 30
3) Mathilda Simola 30
5) Heta Huhtasalo 25

Pohjola Bronze Grand Prix
1) Nelli Pajuharju 34
2) Jone Illi 30
2) Rein Pill 30
4) Janina Kvarnström 25
4) Jenna Yrjövuori 25

Sarjatilanne alustava, viralliset taulukot päivitetään tänne tiistain aikana.

Bronze GP Milka Kivikoski - Fiona J, kuva Heidi Lammi.