Ratsastajainliitto käynnistää kurinpitomenettelyn, antaa KT-tallille varoituksen ja määrää tehostetun seurannan
14.1.2023
Suomen Ratsastajainliiton hallitus teki kokouksessaan 13.1. seuraavat päätökset liittyen jäsentalli KT-tallista tehtyihin ilmoituksiin ja sosiaalisessa mediassa julkaistuun videomateriaaliin. Hallitus käynnistää kurinpitomenettelyn KT-tallin ratsastuksenohjaajan hevosen sopimattoman kohtelun selvittämiseksi. Ratsastajainliiton hallitus antaa KT-tallille varoituksen, joka koskee erityisesti talliyrittäjän vastuuta ratsastuksenohjaajansa toiminnasta. KT-talli on Ratsastajainliiton tehostetussa seurannassa seuraavat 12 kuukautta, jonka aikana arvioidaan päätösten vaikuttavuutta.
KT-tallilla tapahtuneesta ratsastuksenohjaajan toiminnasta laaditaan sääntöjen mukainen kurinpitovaatimus SRL:n kurinpitolautakunnalle. Videoilla esiintynyt ratsastuksenohjaaja ei enää jatka KT-tallin palveluksessa. SRL:n kilpailusääntöjen mukaan hevosen sopimaton kohtelu on aina kiellettyä kilpailussa ja kilpailun ulkopuolella. Hevosen sopimatonta kohtelua on teko tai laiminlyönti, joka aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa hevoselle tarpeetonta kipua tai kärsimystä. Videoilla esiintyvä ratsastuksenohjaaja on SRL:n kilpailusääntöjen sitoma henkilö.
Julkaistun videomateriaalin sekä 2.1.2023 KT-tallille suoritetun SRL:n tallineuvontakäynnin perusteella hallitus antaa KT-tallille varoituksen. Varoitus koskee erityisesti talliyrittäjien vastuuta videoilla esiintyvän ratsastuksenohjaajan toiminnasta. Hallitus määrää KT-tallin tehostettuun seurantaan 12 kuukauden ajaksi. Seuranta sisältää mm. ylimääräiset tallineuvontakäynnit, jotka toteutetaan korkeintaan kuuden kuukauden välein sääntöjen mukaisen ja jäsentallikriteerit täyttävän toiminnan varmentamiseksi.
Tapauksessa esitetyn materiaalin perusteella tallineuvonnan jatkaminen tukee paremmin tallin kehittämistä kuin erottaminen ja toimenpiteiden lopettaminen. Hallitus huomioi arviossaan, että SRL:n saamien tietojen mukaan talli on aloittanut toimet tilanteen korjaamiseksi. Hevosen sopimattomasta kohtelusta epäilty ratsastuksenohjaaja ei jatka tallin palveluksessa.
Hallitus arvioi tehtyjen päätösten vaikuttavuutta ja voi tehdä asiaan liittyviä jatkopäätöksiä, jos tehostetun seurantajakson aikana ilmenee näyttöä sääntörikkomuksista tai uusia puutteita jäsentallikriteerien noudattamisessa.
Ratsastajainliitto teki KT-tallille tallineuvontakäynnin 2.1.2023 yhdessä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) edustajan kanssa. KT-tallille on tehty myös valvontaeläinlääkärin ja kunnaneläinlääkärin eläinsuojelulain 39 §:ssä tarkoitettu epäilyyn perustuva tarkastuskäynti. Ratsastusohjaajan videolla nähtyä toimintaa tutkii eläinsuojeluviranomaisena poliisi.
Uutiset
- 12.7.2025Tyylipassiluokka käynnisti askellajiratsastuksen SM-kilpailun
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa