Reiningin Suomen mestaruuksissa harvinaisen tasainen finaali

5.9.2021

Reiningin Suomen mestaruudet kilpailtiin viikonloppuna Sastamalassa sekä avoimessa luokassa että nuorissa. Jo lauantain semifinaalissa piste-erot jäivät pieniksi ja sama jatkui sunnuntaina. Avoimen luokan Suomen mestariksi ratsasti Elena Wuorimaa hevosellaan One Last Nite. Nuorissa kultamitali jaettiin Hanna Hendolinin ja Lumi Robinsin kesken.

Mitalilistit, keskellä kultamitalisti Elena Wuorimaa ja One Last Nite. Palkinnonjakajat Nyyti Rounioja (vas.), Kari Kallonen ja Jenni Oinonen. Kuva Tomi Wuorimaa.

 

Tiedote Milja Marttinen

Avoimen Suomen mestaruuden vei vasta 20-vuotias Elena Wuorimaa hevosellaan One Last Nite pistein 140. Hopealle ratsastivat Kari Vepsäläinen ja GK Puro Pepp pistein 138,5 ja pronssille Maria Astikainen ja Antarismartin pistein 137.

”Viikonloppu meni aika hyvin. Minulla oli kaksi hevosta mukana ja tunnustelin ensimmäisenä päivänä millä mielellä he ovat. Lauantain semifinaalissa One Last Nitella oli liikaa virtaa, mutta finaalissa kaikki osuivat nappiin”, iloitsee Wuorimaa. 

Wuorimaan ratsu One Last Nite on 8-vuotias ruuna, joka on ostettu Yhdysvalloista 4-vuotiaana. Ratsastaja kilpaili sen kanssa ensimmäisenä vuonna siellä, ja on sittemmin kiertänyt sen kanssa kilpailuita niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

”One Last Nite on iloinen ja erittäin persoonallinen hevonen. Aina kun haen sen tarhasta, se tulee iloisena vastaan. En ole ikinä nähnyt sillä huonoa päivää”, tuumaa Wuorimaa.

Wuorimaa on nuoresta iästään huolimatta yksi Suomen menestyneimmistä reiningratsastajista. Heinäkuussa järjestetyissä NRHA:n EM-kilpailuissa Tanskassa Wuorimaa sijoittui pronssille ja vuoden 2019 nuorten reining MM-kilpailuissa Sveitsissä ratsastaja oli viides. Suomessa kilpailut ovat tältä vuodelta kilpailtu, mutta ratsastaja seuraa vielä korona-tilannetta, josko Ruotsissa järjestettäviin PM-kilpailuihin pääsisi lähtemään.

 

Nuorten lajimestaruus jaettiin Hendolinin ja Robinsin kesken

Nuorissa kilpailtiin lajimestaruudesta, jonka voitto jaettiin kahdelle ratsukolle. Hanna Hendolin – Chic Ruf Enterprise ja Lumi Robins – Wimps Lil Prize keräsivät molemmat 136 pistettä ja voittivat näin kultaa. Pronssin nappasi Eemil Porola ja Guntinius 132,5 pisteellä.

Hanna Hendolin kertoo ratsastaneensa semifinaalissa hieman varman päälle, mutta lisänneensä vauhtia finaaliin.

”Saimme ehkä siitä sitten kerättyä viimeiset lisäpisteet. Myös spinit, jotka ovat kilpailutilanteissa olleet meille välillä vaikeita, pysyivät nyt kurissa.”

Hendolin hevonen on 15-vuotias Quarter-ruunalla, joka on ollut perheessä jo kymmenisen vuotta.

”Äitinhän hevonen se on, mutta olen nyt kilpaillut sillä kokemusta keräten. Kilpailimme ensimmäiset ulkopuoliset kilpailut tänä vuonna ja kävimme myös Tanskassa hakemassa kilpailukokemusta.”

Ratsukko asuu ja valmentautuu Maria Astikaisen luona.

Toinen nuorten kultamitalisti, 15-vuotias Lumi Robins nousi eiliseltä toiselta sijaltaan finaalissa kultapaikalle.

”Viikonloppu meni ihan hyvin, teimme tasaiset suoritukset. Ratsastimme vain kaksi rataa viikonlopun aikana, koska en halunnut rasittaa hevosta liikaa ja meillä on pitkä ajomatkakin”, pohtii Kuopiosta kotoisin oleva ratsastaja. Hänkin valmentautuu Maria Astikaisen kanssa. 

Lumi Robinsin hevonen on 14-vuotias Quarter-ruuna Wimps Lil Prize, joka on haettu vuosi sitten Belgiasta. SM-kilpailu oli ratsastajan mukaan ratsukolle ensimmäinen yhteinen isompi kilpailu. Wimps Lil Prize itse on kilpaillut Belgiassa aina EM-tasolle saakka ja hankittu sittemmin opetusmestariksi Robinsille. Ratsukolla on tavoitteena päästä ensi vuonna käymään myös ulkomailla kilpailuissa.

 

Tulokset 5.9., vain sijoittuneet:

Reiningin Suomen mestaruus

1) Elena Wuorimaa – One Last Nite, Sliders, 140 p. 2) Kari Vepsäläinen – GK Puro Pepp, Western Riders Finland, 138,5 p. 3) Maria Astikainen – Antarismartin, Western Riders Finland, 137 p.

Youth reining lajimestaruus
1) Hanna Hendolin – Chic Ruf Enterprise, Western Riders Savo RY, 136,0 p. 1) Lumi Robins – Wimps Lil Prize, Western Riders Savo, 136,0 p. 3) Eemil Porola – Guntinius, RuRang, 132,5 p.

Täydet tulokset: https://kipa2.ratsastus.fi/events/58c81d91-a796-4b3f-8dde-6b09434746d4/results/