RK-mestaruudet Messilä

1.6.2010

Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut opetushevosilla

Koulumestareiden
kaulaan pujotettiin mitalit

 
Hollolan Messilässä palkittiin perjantaina ja lauantaina valtakunnan parhaat ratsastuskoulujen opetushevosilla ratsastavat kouluratsastajat. 
 
Perjantaina pilvipoutaisessa säässä ratkottiin yli 40-vuotiaiden aikuisratsastajien mestaruudet. Voittoon ratsasti nastolalaisen Anun tallin Marja Nuuttila 19-vuotiaalla Iivolla. Iivo on suomenhevonen ja nappasi kultaa aivan kuin suomenhevosen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Toisen sijan vei Maisu Björkbom opetushevosella Koval Poni-Haka Oy:stä. Sekä Marja Nuuttila että Maisu Björkbom harrastavat ratsastuksen lisäksi tanssia ja uskovat tanssiharrastuksen tukevan mukavasti ratsastusta ja siinä vaadittavaa kehonhallintaa. Nuuttila on aloittanut ratsastuksen aikuisiällä noin kymmenen vuotta sitten. Björkbom on ratsastuksen pari vuotta sitten uudelleen aloittanut, entinen kansallisen tason esteratsastaja. Kolmanneksi aikuisratsastajien mestaruuksissa sijoittui Terhi Koskinen ja Epigraf Nurmijärven Ratsastuskoulusta. Yllä kuvassa ponien koulumestaruuden voittanut Saila Marin ja toiseksi sijoittunut Juulia Kettunen, molemmat Siilinjärveltä. Vieressä Varkauden Ratsastuskeskuksen Henna Lankinen, junioreiden koulumestari.
 
Lauantain aurinkoisessa säässä kouluratsastuksen ponikärkeen ratsastivat Siilin Ratsastuskeskuksen tytöt, joille meni neljä ensimmäistä sijaa. Voiton vei Saila Marin Siilin Veeralla. Juniorimestariksi ratsasti Varkauden 18-vuotias Henna Lankinen hevosella Liqueur 2. Lankinen yllättyi voitostaan ja kertoi jo heti tähtäimekseen ensi vuoden seniorikilpailun. Myös esteratsastuksessa kilpaileva Lankinen arvelee menestymisensä salaisuudeksi kisakokemuksen ja sen, että hän ei jännitä kilpailuissa. Kouluratsastuksen seniorivoiton vei Siilin Ratsastuskeskuksen Petra Tapanila ja Ieva. 
 
Lupaavimmaksi koulujunioriksi valittiin juniorimestaruuksissa kolmanneksi sijoittunut Nurmijärven Ratsastuskoulun Marianne Timonen, joka voitti myös SRL:n stipendin lupaavimmalle koulujuniorille. Hän sai palkinnoksi oikeuden osallistua SRL:n koulukatsastusleirille Ypäjällä.
 
Kouluratsastuksen joukkuekilpailussa kaksi ensimmäistä sijaa menivät Siilinjärvelle ja kolmanneksi sijoittui Lounaisrannikon Ratsastuskoulu.
 
Huutosakkikilpailun voitti Varkauden Ratsastuskeskus, toisen sijan vei Siilin Ratsastuskeskus ja kolmas oli Laaksolan Ratsutila Kangasalta.
 
Kilpailut jatkuvat lauantaina iltapäivällä esteratsastuksella. Tervetuliaisluokassa on lähes 200 lähtöä. Sunnuntaina ratkotaan ponien, junioreiden ja senioreiden estemestaruudet.
 
Tulokset löytyvät osoitteesta: www.hollolanratsastajat.fi
 
Teksti ja kuvat: Katri Klinga
Kuvien käsittely Marcus Westermark