Saara Castren taistelee mitalista

1.6.2010

Kansainvälistä ratsastusta, CVI** vikellyskilpailu, Helsinki 16.9.06
Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus

Saara Castrén
taistelee mitalista
Ruotsin Lina Hansson
johtaa tiukkaa kilpailua
Kansainvälisestä vikellyskilpailusta Helsingin Ruskeasuolla on muodostumassa äärettömän jännittävä. Yksinvikeltäjien kilpailussa johdossa on Ruotsin Lina Hansson ennen Norjan Adele Jacobssonia ja Suomen kolminkertaista SM-voittajaa Saara Castrénia. Erot kärjessä ovat äärettömän pienet, joten jokainen sunnuntaina suoritettu liike voi ratkaista Pohjoismaiden ja Baltian mestaruusmitalin värin. Kilpailu jatkuu sunnuntaina klo 11. alkaen. Kuvassa yllä sekä alla Ruotsin joukkueen jäseniä ja hevonen Castell vauhdissa.

Lauantain vapaaohjelmassa Jacobsson voitti Hanssonin niukasti tuloksella 7,74 Hanssonin saadessa 7,70, mutta perusliikkeiden tulos nosti Hanssonin väliaikatulosten kärkeen. Saara Castrén Järvenpäästä teki tasaista työtä molemmissa ohjelmissa sijoittuen perusliikkeissä toiseksi (6,65) ja vapaaohjelmassa kolmanneksi (7,39). Hän vikelsi hevosen HC Woodpecker selässä Kristiina Räisäsen juoksuttaessa.

Joukkuekilpailussa on mukana enää Ruotsin joukkue. Suomen AG Vaulting Team joutui keskeyttämään kilpailun, koska heidän hevosensa Limits oli loukannut jalkansa eikä voi jatkaa. Yksinvikellyksessä on osallistujia Itävallasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.

Yleisö saa kysyä
Lauantaina kilpailun ohjelmassa oli demonstraatio, jossa kilpailun tuomarit Karolina Wickholm Suomesta, Arne Sigtenbjerggaard Tanskasta ja Torbjörn Persson Ruotsista kertovat yleisölle mistä eri liikkeistä vikellys koostuu, ja miten näitä liikkeitä ja suorituksia arvostellaan. Kanta-Hämeen Ratsastajien vikellysryhmä esitti liikkeitä puusta rakennetun harjoitushevosen päällä.
- Esitys oli niin suosittu, että se uusitaan sunnuntaina ja yleisöllä on lisäksi mahdollisuus esittää kysymyksiä tuomareille, kertoo kilpailun johtaja Kaija Borup. Kuvassa oikealla tuomarien sihteereinä työskentelevät vikellys-
tuomarikokelaat testaamassa liikkeitä puisen harjoitushevosen selässä kilpailun jälkeen. 

Vikellys on voimistelua ympyrällä laukkaavan hevosen selässä. Hevosta ohjaa juoksuttaja, ja vikeltäjä suorittaa liikkeitä hevosen selässä. Tuomaristo arvostelee jokaisen liikkeen numeroilla 0-10 ja kaikki desimaalit ovat käytössä. Lajin historia juontaa juurensa antiikin ajoilta, ja se on kuulunut mm. ratsuväen koulutukseen. Suomessa on vikelletty 1980-luvun alusta saakka ja lajilla on maassamme noin 300 aktiiviharrastajaa. Eniten vikellystä harrastetaan Järvenpäässä, Siilinjärvellä, Hämeenlinnassa, Turussa ja Oulussa.

Sunnuntain tarkennettu aikaohjelma
11.00 Yksinvikeltäjien tekniset ohjelmat
11.45 Joukkuevikellyksen vapaaohjelma
12.00 Vikellysklinikka, tuomarit kertovat mitä arvostellaan
12.15 Kouluratsastusnäytös / Timo Rokkanen ja Loboss Loving Art, SM-koulukisan IV ratsukko
12.30 Yksinvikeltäjien vapaaohjelmat
13.00 Palkintojen jako
Oikealla Ruotsin yksinvikeltäjien hevosen Eton Blazerin työpäivä on ohi ja letit on avattu, seuraavaksi suihkuun, alla.

Väliaikatulokset:
Yksinvikellys, 2 / 4 osakokeen jälkeen perusliikkeet ja vapaaohjelma, 8 lähti
1) Lina Hansson Ruotsi 7,29 2) Adele N. Jakobsson Norja 7,17, 3) Saara Castrén Suomi 7,02, 4) Sabine Kunter Itävalta 6,54, 5) Fanny Mossberg Ruotsi 6,51, 6) Katariina Jokinen Suomi 6,50, 7) Minna Mäkinen Suomi 6,43, 8) Pinja Castrén Suomi 6,39

Joukkuevikellys, 2 joukkuetta lähti
1) Team Uppsala Voltige, Ruotsi 3,17 Keskeytti AG Vaulting Team Suomi

Kilpailun järjestäjän sivut: http://voltigehelsinki.rohan.fi

Kuvien copyright Marcus Westermark
Etusivun kuva Ulla Lindgren Fagerholm