Saavutetut olympiapaikat säilyvät
27.3.2020
Tähän mennessä Tokion olympialaisiin saavutetut paikat säilyvät, vaikka kisat siirtyvät ensi vuodelle.
Henri Ruoste ratsasti Suomelle kansallisen maapaikan. Tässä EM-kilpailuissa Rossettin kanssa. Kuva: Peter Nixon.
Saavutetut olympiapaikat säilyvät
Kansainvälinen olympiakomitea IOC ja kansalliset olympiakomiteat pitivät perjantaina puhelinkonferenssikokouksen, jossa käytiin läpi IOC:n virallisesti päättämät asiat Tokion olympialaisten osalta.
Kokouksessa todettiin, että tähän mennessä saavutetut, maille jaetut olympiapaikat säilyvät, samoin tulosrajat. Kisojen tarkasta ajankohdasta ei ole vielä tehty päätöstä, vaan se luvattiin kolmen viikon sisällä. Tämän jälkeen päätetään, miten karsintakisat jatkuvat sitten, kun kansainvälinen kilpailutoiminta jälleen käynnistyy.
IOC lähettää lähipäivinä kansallisille olympiakomiteaoille laajemman tietopaketin olympiakisojen siirtämisen vaikutuksista.
Suomella on kaksi maapaikkaa Tokioon, yksi kouluratsastuksessa ja toinen pararatsastuksessa. Vahvimmat kandidaatit edustajiksi ovat olleet paikat hankkineet kouluratsastaja Henri Ruoste ja pararatsastaja Katja Karjalainen. Hieman aikaa sitten saatiin tieto, että FEI on myöntänyt Suomelle Tokion paralympialaisiin liittyvän henkilökohtaisen maapaikan eli ns. villin kortin, joka on osoitettu Pia-Pauliina Reitille.
Uutiset
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa
- 1.7.2025Hevonen ja uni – vain nelisen tuntia yöunta
- 29.6.2025NBECH – Esteratsastuksessa kultaa ja kaksi hopeaa