Sanna Backlund putsasi pöydän LähiTapiola Grand Prix'ssa

25.8.2018

Sanna Backlund ja Elano. Kuva: SRL/Heidi Lammi

Pitkään esteratsastuksen kärkinimiin kuulunut Sanna Backlund varmisti kansallisen huippusarjan, LähiTapiola Grand Prix´n ykköstilan voittamalla viimeisen osakilpailun Laakson ratsastusstadionilla, Helsingissä. Backlund ja 9-vuotias ruuna Elano hyppäsivät toisen kierroksen virheittä ja nopeimmassa ajassa, 60,78 sekuntia. Lopputulokseksi kirjattiin ensimmäisen kierroksen kahdeksan virhepistettä.

-Meidän ensimmäinen kierros oli epätasainen. Se johtui varmasti siitä, ettei meillä ollut SM-kisojen jälkeen varma olo. Toisella kierroksella hevonen hyppäsi taas hyvin. En viitsinyt lähteä toiselle kierrokselle tukka putkella, varsinkin kun sain kakkosesteen, muurin, ensimmäisellä kierroksella alas, Backlund kertoo.

Loppuradan hän jatkoi jo vauhdikkaasti, ja varmisti itselleen kaksi voittoa. Backlundin vauhdista nauttivat katsomon puolella myös isä, rallin maailmanmestari Timo Salonen sekä voittoratsusta juuri osuuden ostanut Rolf Backlund

John Antell ja Iscara del Maset. Kuva: SRL/Heidi Lammi

Tuore Suomen mestari Marina Ehrnrooth sijoittui finaalissa toiseksi hevosellaan EVLI Ellington ja John Antell kolmanneksi Iscara del Masetilla. 

Backlundin sarjakilpailuvoittoa uhkasi ennen finaalia ainoastaan oman tallin, Hattel Ridersin, ratsuttaja Susanna Granroth ja Leopoldo. Myös Granroth lähti toiselle kierrokselle kahdeksan virhepisteen kera, hyppäsi nopeimman ajan, mutta sai yhden lisäpudotuksen ja sijoittui kisassa neljänneksi. 

-Kyllähän sitä toivoo, että voitto tulee meidän Hattelin ”perheeseen”, mutta ainahan se on mukavampi itse voittaa, Backlund toteaa hymyillen. Hän toimii ensisijaisesti nuorten maajoukkueratsastajien valmentajana, mutta ei ole vielä pystynyt lopettamaan kilpauraansa, varsinkin kun on löytänyt Elanosta itselleen sopivan ratsun. Hevosen pysyminen Backlundilla ainakin ”jonkin aikaa” varmistui tuoreen hevoskaupan myötä. 

Granroth sijoittui LähiTapiola Grand Prix -sarjan toiseksi ja kolmanneksi nousi finaalissa menestynyt Antell. Sunnuntaina Laaksolla hypätään klo 13.00 sarjan parhaille avoin 150 cm Volkswagen Amarok Leading Rider -luokka, jonka pääpalkinto on VW Amarok -lava-auto. 

Miisa Pulkkanen hyppäsi LähiTapiola Future Challengen voittoon
Wilma Heikkinen voitti viimeisen osakilpailun

Miisa Pulkkanen ja Dolanda. Kuva: SRL/Heidi Lammi
Wilma Heikkinen ja Elvis PS. Kuva: SRL/Heidi Lammi

Nuorten ratsastajien LähiTapiola Future Challenge -sarjan finaali hypättiin 135-140 cm tasolla. Sarjakärki Miisa Pulkkanen kantoi ennakkosuosikin paineet hienosti ja varmisti finaalin neljännellä tilallaan sarjan ykköstilan. Pulkkanen voitti aiemmin kaudella Korpikylän osakilpailun.

-Alkukausi lähti meillä vahvasti liikkeelle, eikä taso tuottanut ongelmia, joten aloin siinä vaiheessa haaveilla sarjavoiton mahdollisuudesta. On hienoa, kun saavuttaa asettamansa tavoitteen, 21-vuotias Pulkkanen hymyilee. Hän muuttaa maanantaina Latviaan ja aloittaa lääketieteen opinnot. 

Finaali jännitti Pulkkasta etukäteen, sillä hän tiesi, että yksikin virhe voisi pudottaa hänet ja 10-vuotiaan Dolandan tasaisen sarjataulukon kärkitilalta. Hän piti hermot kurissa ja hyppäsi ensimmäisen kierroksen virheittä, kuten myös neljä muuta ratsukkoa. Kun Pulkkasen kovimmat vastustajat taas saivat ensimmäisellä kierroksella virhepisteitä, vierähti pieni kivi Pulkkasen sydämeltä. 

GP-finaalin voittoon ratsasti Wilma Heikkinen ja Elvis PS, joka hyppäsi toisen kierroksen nopeimman neljän virhepisteen tuloksen. John Antell ja Osaka Hästak oli toinen ja Henna Vahantila ja Zino kolmas. Ypäjän osakilpailun voittaja Henna Kaaro ja Ikon oli nuorten sarjakilpailun toinen ja Janina Kvarnström ja Hyper Panda kolmas. 

Kansallista esteratsastusta

Tulokset lauantai 25.8.

LähiTapiola Grand Prix Finaali, 150/150 cm, 2 kierrosta. 7 lähtijää ja 7 sijoittuu.

1) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Elano 8/0-60.78, 2) Marina Ehrnrooth, Vitträskin Ratsastajat ry – EVLI Ellington 4/5-66.85, 3) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Iscara del Maset 8/2-69.90, 4) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Leopoldo 8/4-58.75, 5) Venla Keränen, Husön Ratsastajat ry – Dorette B 4/8-61.71, 6) Ville Kulkas, Hyvinkään Urheiluratsastajat r – Nepton 8/6-70.57, 7) Elena Merivirta, Salo Riding Club ry – Astro 14/11-72.98

Täydet tulokset: LINKKI

LähiTapiola Grand Prix -sarjakilpailun lopputulokset

1) Backlund Sanna/Elano, HARI 88 pistettä

2) Granroth Susanna/Leopoldo, HARI 78

3) Antell John/Iscara del Maset, HURA 61

4) Keränen Venla/Dorette B, HURA 59

5) Ehrnrooth Marina/EVLI Ellington, VITRA 57

6) Kulkas Ville/Nepton, HyvUra 52

7) Merivirta Elena/Astro, SRC 50

8) Jensen Janna/Bleu Lady, JCC 38

8) Tallberg Emma/Dobbelt Quidam, TN 38

10) Rajamäki Roosa/Scapa d'Airsain, HARI 36

LähiTapiola Future Challenge Finaali 135/140 cm, 2. kierrosta. 17 lähtijää ja 5 sijoittuu. 1) Wilma Heikkinen, Hattel Riders ry – Elvis PS 0/4-58.36, 2) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Osaka Hästak 0/4-61.09, 3) Henna Vahantila, Hattel Riders ry – Zino 0/4-62.22, 4) Miisa Pulkkanen, Kurikan Ratsastajat ry – Dolanda 0/5-65.69, 5) Hanna Nordström, Evitskogin Ratsastajat ry – Alecey 0/6-67.40,

Täydet tulokset: LINKKI

LähiTapiola Future Challenge sarjakilpailun lopputulokset

1) Pulkkanen Miisa/Dolanda, KURAT 74 pistettä

2) Kaaro Henna/Ikon, E-KR 64 

3) Kvarnström Janina/Hyper Panda, SUR 57

4) Yrjövuori Jenna/Graal, KAKE 56

5) Lahdensivu Bettina/Rapsodija, VasaRa 46

6) Kallio Jasmin/True Love, CR 45

7) Bremer Teresita/Caral, HARI 44

8) Nyberg Melina/Sparta, VITRA 40

9) Vahantila Henna/Zino, HARI 37

10) Engblom Jasmin/Wish of Palatina, SRC 34

Heikkisen Hands Up ja Mornan Chardonnay Nahi nuorten hevosten finaalien voittoihin

 Nuorten hevosten ikäluokkien parhaimmisto kilpaili Laaksolla finaalien voitoista 20 vuotta täyttävässä Racing Trophy -sarjassa. Kuusivuotiaiden voitto ratkesi uusintaradalla sekunnin kymmenyksen perusteella Petra Heikkisen ja Hands Up HX:n eduksi. Susanna Rautanen ja Le Petit Amour (i. Cagliostro x ei. Lados) hyppäsivät myös molemmat osakilpailut ja lauantaina uusinnan virheettömästi, mutta jäivät ajan perusteella toiseksi. Finaalin kolmannen sijan jakoivat Eveliina Talvio ja New Yorker T (Casiro I x Ladalco) ja Janina Kvarnström ja Heather Nova (Canabis Z x Laroche) neljän virhepisteen kokonaistuloksella. 

Viisivuotiaissa vain Madis Morna ja Chardonnay Nahi (Cagliostro x Contender) hyppäsivät molemmat osakilpailut virhepisteittä, ja Morna pokkasi voittopokaalin. Toisen sijan jakoivat neljän virhepisteen tuloksella Noora Forstén ja F-Chilli (Chin Champ x Nekton), Melissa Kadmiry ja Intian Gold sekä Salla Varenti ja Consilium (Lord Z x Cassini II). Seitsemänvuotiaiden finaali ratkeaa sunnuntaina. Ensimmäisen osakilpailun 130 cm tasolla hyppäsi virheittä kuusi ratsukkoa.

Racing Trophy Finaalit, nuoret hevoset

6-vuotiaat, 125 cm, kaksi osakilpailua

1) Petra Heikkinen/Hands Up HX, KoRa 0/0/0-36,64, 2) Susanna Rautanen/La Petit Amour, Tavastia 0/0/0-36,74, 3) Eveliina Talvio/New Yorker T, CR 0/4, 3) Janina Kvarnström/Heather Nova, SUR 0/4, 5) Pasi Nurmi/Gemille Musterd, KTM ¼, 6) Bettiina Lahdensivu/Diamant Dark, VasaRa 4/4, 6) Petra Rintala/Mandolien, EvR 4/4, 8) Madis Morna/Herbert, Aino 12/27, 9) Essi Horttanainen/Glamour B.P., KerRa 19/25

5-vuotiaat, 115 cm, kaksi osakilpailua                                                              

1) Madis Morna/Chardonnay Nahi, Aino 0/0, 2) Noora Forstén/ F-Chilli, HR 0/4, 2) Melissa Kadmiry/Intian Gold, TUUR 0/4, 2) Salla Varenti/Consilium, YR 0/4, 5) Henna Kaaro/Imperium, E-KUR 5/0, 6) Salla Varenti/I'm Mosaik, YR 1/4, 7) Hassan Iber/Imperial Lord, HyvRa 6/0, 8) Susanna Rautanen/Dundee Z, Tavastia 2/4, 9) Riika Harjula/Hope's Justina, YR 0/8, 10) Katja Juntunen/Artic M, OR 1/8,

Racing Trophy finaali 7-vuotiaat hevoset, 1. osakilpailu, 130 cm. 16 lähtijää ja 4 sijoittuu. 1) Jessica Timgren-Forss, Kilon Ratsastuskerho ry – Tanja 0/77.03, 1) Marika Rättö, Tuomarinkylän Ratsastajat ry – Stellaria 0/79.61, 1) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – L-Gadottie PH 0/85.74, 1) Emmi-Maria Nevala, Pinomäki Royality Riding Club – Harley's Casilino 0/87.87, 1) Janette Kyyriäinen, Hattel Riders ry – Galileo E 0/84.32, 1) Petra Heikkinen, Jcc Riders ry – Q And Q DK Z 0/76.51,…

Täydet tulokset: LINKKI

Aikataulu sunnuntai 26.8.
Noin klo 11.00 Racing Trophy finaali 7-vuotiaat hevoset 135 cm, 2. osakilpailu.
Klo 13.00 Volkswagen Amarok Leading Rider -kilpailu, 150 cm kaksi kierrosta
Yleisölle vapaa sisäänpääsy!

Kilpailukutsu 
Kaikki tulokset 

Kilpailun järjestää Suomen Kenttäratsastusseura. Ratamestarina ja kilpailujen johtajana toimii Kenneth Wrede, p. 0500 272 072, globaleqp@gmail.com.
Kilpailupaikan osoite: Auroranportti 4, 00250 Helsinki. 

Lisätietoa:
Kilpailun tiedottaja Kati Hurme, p. 040-5144753, khl.tiedotus@gmail.com.