Savonlinna Operagames: John Antell vauhdilla LähiTapiola GP:n kärkeen

5.7.2020

Vauhti ja tiukat tiet ratkaisivat voiton, kun kesän kovimman estesarjan, LähiTapiola Grand Prix’n toinen osakilpailu, hypättiin sunnuntaina Savonlinna Operagames -tapahtumassa Vuohimäen Ratsastuskeskuksessa. 


John Antell - Iscara del Maset , kuva SRL Sonja Holma.

Kun Husön Ratsastajien John Antell, 22, lähti ratsullaan Iscara Del Maset toiselle, ratkaisevalle kierrokselle 150 cm:n esteille, hän päätti olla nopea, jos ei mitään muuta. Ja vauhti oli valttia, sillä kun ensimmäisen ja toisen virhepisteet ynnättiin yhteen, kaikkiaan neljällä ratsukolla oli tilillään yksi pudotus eli neljä virhepistettä, jolloin kilpailu ratkottiin toisen kierroksen ajalla. Riskinotto ja tiukat kaarteet kannattivat, ja Antell päihitti Someron Janna Jensenin ja Julie V.D. Verbindingshoeven vain vajaan puolen sekunnin erolla.

- Olin päättänyt että ratsastan eteen, käänsin hevoseni sisäkautta kaikille esteille ja aloitin hyvässä rytmissä. Tänään oli paljon parempi flow radan aikana kuin lauantaina, voittoa lähdin tavoittelemaan ja se tuli, Antell kertoo.

Antellin tammalla riittää ”skouppia” eli hyppykykyä, mutta se ei ole luontaisen nopea.  

- Se näyttää kuumalta, mutta se hyppää paljon ja leijuu viettäen aika paljon aikaa ilmassa, johonkin kohtaan pitää miettiä jäätävän nopeaa tietä, muuten tuloksena on hidas nolla, Antell toteaa.  

Janna Jensen - Julie v.d. Verbindingshoeve , kuva SRL Sonja Holma.

Janna Jensen on erittäin tyytyväinen hevoseensa ja päivän saldoon.

- Tämä oli vasta kuudes rata, jonka ratsastan hevosella. Se ei ole kaikkein helpoin ratsastaa, mutta sillä on paljon hyppykykyä ja valtava sydän. Emme tunne toisiamme vielä riittävän hyvin, jokainen rata on uuden oppimista, mutta alan jo vähän löytää ideaa, miten sen kanssa kannattaa toimia. Mitä enemmän se saa olla omillaan, sitä paremmin se hyppää, ja se on vastannut tosi hienosti kaikkeen mitä olen pyytänyt, Jensen iloitsee.

Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien Petra Heikkinen ratsulla Q And Q Dk Z ennen Huittisten Ratsastusseura Varsan Maija Yli-Huhtala ja Birchcape's Wonderlandia. Kaikkiaan Savonlinnan osakilpailussa starttasi kymmenen ratsukkoa.

Antell on olosuhteisiin ja ratamestari Aki Ylänteen laatimiin haasteisiin erittäin tyytyväinen.

- Kisat ovat olleet hyvät ja Akin radat sen tasoisia kuin kuuluukin olla, ei liian helppoja tai vaikeita. Se että tulee tänne asti kilpailemaan, saa aikaan paljon enemmän kilpailufiilistä, kuin että kisaa aina samoja kisoja naapurissa, Antell sanoo.  

Jensen liputtaa myös Savonlinnan puolesta.

- Pohja täällä on ollut tosi positiivinen yllätys, hevoset on hypänneet hyvin ja viimeisen päivän vielä paremmin.

Antell ja Jensen suuntaavat molemmat ensi viikonloppuna Salo Horse Show’hun, jossa hypätään kolmas ja viimeinen osakilpailu ennen elokuun puolivälin finaalia Laakson Ratsastusstadionilla Helsingissä.

- Sun hevonen on saanut vauhdin hurman nyt niin vahvaksi, että eihän sua saa kiinni millään, Jensen virnistää Antellille lehdistötilaisuuden päätteeksi.


John Antell - Iscara del Maset sekä Matti Karkkolainen ja Jukka Koivisto, kuva SRL Sonja Holma.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Vuohimäen Ratsastuskoulu Oy ja Savonlinnan Ratsastajat ry. Tuomariston puheenjohtaja Matti Karkkolainen piti näkemästään.

- Ratsastuksen ja hevosurheilun taso on ollut Savonlinnassa korkea, kuten gp-tasolla kuuluu ollakin. LähiTapiola GP oli jännittävä, mikään ei ollut taputeltu, ennen kuin kilpailu oli ratsastettu. Molemmat ykköskierroksen virheittä ratsastaneet ottivat toisella kerroksella pudotuksen. Kisat onnistuivat hienosti osittain haastavista ilmoista huolimatta, ja järjestäjä on hoitanut pohjat ja muut järjestelyt ensiluokkaisesti, Karkkolainen kiittää.  

Antell vahvisti voitollaan paikkansa sarjan kärjessä ollen 28 pistellään tasapisteissä Jasmin Ranta-ahon kanssa. Kolmantena on Neea Karvinen 21 pisteellä ja neljäntenä Sanna Backlund, 20  pistettä. LähiTapiola Grand Prix- sarjan ensimmäinen osakilpailu hypättiin kaksi viikkoa sitten Ypäjällä, jolloin voiton vei Janakkalan Sanna Backlund ennen Tampereen Ratsastusseuran Jasmin Ranta-ahoa.

Tänä kesänä sarjaan kuuluu kolme osakilpailua ja finaali. Pisteitä otetaan huomioon enintään kahdesta osakilpailusta ja finaalista. Kaikki loput osuudet hypätään kahdella kierroksella 145 + 150 cm:n tasolla.

Savonlinnassa kilpailtiin myös junioreille ja nuorille ratsastajille avoin LähiTapiola Future Challenge -sarjan toinen osakilpailu, jossa tuplavoiton ratsasti Salo Riding Clubin Jasmin Engblom hevosilla Chap ja Goldykaat. Kolmanneksi sijoittui Kiuruveden Ratsastajien Eveliina Riikonen hevosella Dino De Longpre.


Jukka Koivisto selostaa Havenin ja Ruudun suoraa lähetystä, kuva SRL Sonja Holma.

LähiTapiola GP -sarja näytetään Havenilla www.haven.fi/live, Nelonen mediassa: www.ruutu.fi/plus ja SRL:n kanavalla YouTubessa

Kilpailun kotisivu: www.operagames.fi
Online tulospalvelu, täydet tulokset: Equipe
Sarjakilpailusäännöt: LINKKI

LÄHITAPIOLA GRAND PRIX -SARJA 2020
10.–12.7. Salo Horse Show, 3. osakilpailu
14.–16.8. GP finaali, Laakson ratsastusstadion, Helsinki

Esteratsastustuloksia Savonlinna Operagames 5.7.2020
L
ähiTapiola Grand Prix, 2. osakilpailu. 145+150 cm, 2 kierrosta, toiselle 10 parasta ratsukkoa. Lähti 10 ratsukkoa.
1) John Antell, Husön Ratsastajat – Iscara Del Maset 4+0/49.47, 2) Janna Jensen, Jcc Riders – Julie V.D. Verbindingshoeve 0+4/49.93, 3) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat – Q And Q Dk Z 4+0/53.83, 4) Maija Yli-Huhtala, Ratsastusseura Varsa – Birchcape's Wonderland 0+4/53.95, 5) Sandra Lähde, Ratsastusseura Varsa – Fanita 10+0/51.65, 6) Madis Morna, Ratsastusseura Aino – Galatejs 8+4/51.81 7) Jenna Yrjövuori, Kaarinan Kenttäratsastajat – Graal 12+-0/55.85-12, 8) Neea Karvinen, Kaarinan Kenttäratsastajat – Eurocool's Elstar 15+1/63.58-16, 9) Jasmin Ranta-Aho, Tampereen Ratsastusseura – Dixon 4-Vetäytynyt, 10) Joonas Oranta, Björkboda Dressage – Calazio 12-Vetäytynyt

Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/502371

LähiTapiola  Future Challenge, 2.osakilpailu 135+140 cm, 2 kierrosta, 10 lähtijää
1) Jasmin Engblom, Salo Riding Club Ry – Chap (0.0)-(1.0)/60.64-1, 2) Jasmin Engblom, Salo Riding Club Ry – Goldykaat (0.0)-(1.0)/61.60-1, 3) Eveliina Riikonen, Kiuruveden Ratsastajat Ry – Dino De Longpre (4.0)-(4.0)/56.32-8, 4) Jasmin Kallio, Ratsastusseura Aino Ry – Luigi (8.0)-(4.0)/57.43-12, 5) Liida Lehtonen, Nastolan Urheiluratsastajat Ry – Cedrick 11 (8.0)-(9.0)/61.06-17, 6) Eveliina Liukkonen, Ratsuryhmä Ry – Coolman (13.0)-(13.0)/61.59-26, 7) Neea Karvinen, Kaarinan Kenttäratsastajat Kake Ry – Hhs Flo Jo (16.0)-(12.0)/73.63-28, 8) Iita Marttila, Ratsastusseura Varsa Ry – Axel V (12.0)-Kesk., 9) Kristina Auvinen, Ratsastusseura Skara Ry – Catoki's Del Sol (22.0)-Vetäytynyt, 10) Kira Kauranen, Punametsän Ratsastajat Ry – Charly Brown Hyl.
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/502373

John Antell - Iscara del Maset , kuva SRL Sonja Holma

LähiTapiola Grand Prix 2020                                                                                                                                                                   

Ratsukkokohtainen sarjatilanne Ypäjän ja Savonlinnan osakilpailujen jälkeen, mukaan lasketaan 2 parasta osakilpailun tulosta + finaali. Mukana kymmenen kärki.  
1) John Antell - Iscara del Maset 28
1) Jasmin Ranta-Aho - Dixon  28
3) Neea Karvinen - Eurocool's Elstar 21
4) Sanna Backlund – Elano 20
5) Janna Jensen - Julie v.d. Verbindingshoeve 18
6)  Maija Yli-Huhtala - Birchcape's Wonderland 17
7) Sanna Backlund – Escada 16
7) Petra Heikkinen - Q and Q DK  16
9) Emma Tallberg - Dobbelt Quidam 15
10) Jenna Yrjövuori - Graal     15


Jasmin Engblom ja Goldykaat, kuva Sonja Holma.

LähiTapiola Future Challenge
1) Jasmin Engblom – Chap 34
2) Jasmin Engblom – Goldykaat 30
3) Eveliina Liukkonen – Coolman 26
4) Pipsa Koski - A Brok 20
5) Neea Karvinen - HHS Flo Jo 19
5) Jasmin Kallio – Luigi 19
7) Daniela Simola – Darthina 18
8) Teresita Bremer – Fiola 16
8) Eveliina Riikonen - Dino de Longpre 16
10) Jenny Aarnio-Wihuri - Ice Tea 15