Senioreiden hallimestaruus Stella Hagelstamille

25.4.2021

Hevosopisto Spring Dressagen toisena päivänä kilpailtiin senioreiden ja lapsiratsastajien hallimestaruudesta, Legimia Future Dressage Cupin ensimmäisen osakilpailun vapaaohjelmat ja Inter II-tasolla. Stella Hagelstam ratsasti senioreiden kultamitalille 15-vuotiaalla Sangraalilla.

Stella Hagelstam ja Sangraal. Kuva Annika Mäki.


– Sangraalin oli oikein hyvä osallistua tähän kilpailuun, tämä oli sen toinen Grand Prix-rata. Helmikuussa se debytoi Ypäjällä ja sai 65 prosenttia, nyt tunsin sen olevan todella paljon parempi ja olen äärimmäisen tyytyväinen sen kehitykseen näinkin lyhyessä ajassa. Hevosessa on vielä paljon kehitettävää, mutta on vain ajan kysymys, milloin saamme asiat kohdalleen, Hagelstam riemuitsee.

– Ostin tämän hevosen 7-vuotiaana, se on Suomessa syntynyt. Koulutin sitä vuoteen 2016 asti, jolloin se osasi kaikki Grand Prix-tason asiat. Myin sen intialaiselle naiselle, joka pitää sitä Saksassa. He eivät ole päässeet yhdessä starttaamaan GP-tasolla ja nyt omistaja on ollut koko koronan ajan lockdownissa. Kun puhuimme hevosesta, hän ehdotti, että ottaisin sen luokseni ja kilpailuttaisin sitä. Hevonen tuli lokakuussa tallilleni Boeen. Yhteinen sävel löytyi nopeasti, minulle on todella merkityksellistä saada kilpailla tällä hevosella. Se on FWB, itse kouluttamani ja tälle tasolle nostamani. Tosi kivaa! Sangraal on tosi, tosi kiva hevonen ja odotan siitä paljon.

Stella Hagelstam on luonut Porvoossa sijaitsemalleen tallille Boe Gårdiin oman ”mini-Euroopan”.

– Suomessa ammattiratsastajana työskentely ei ole kaikkein helpointa, koska hevosala ei ole niin suuressa mittakaavassa ammattimaista kuin Euroopassa. En ole pitkään aikaan päässyt valmentautumaan valmentajani Spencer Wiltonin kanssa, koska hän ei pääse matkustamaan Iso-Britanniasta koronan vuoksi. Tarkoitus kuitenkin on jatkaa yhteistyötä ja olemme keskustelleet paljon puhelimitse. Rien van de Schaftin kanssa olen treenannut muutaman kerran Sangraalia. Hän on myös todella hyvä valmentaja. On hyvä, että meillä on niin taitava ja kokenut maajoukkuevalmentaja.

­­-Groomini Viktoria Aro on aivan huippu, uskallan jättää hänen hoidettavakseen kaiken. Hänellä on paljon harteillaan, kun minulla on noin 20 hevosta treenissä, mutta hän suoriutuu oikein hyvin. Sami Vuoristo ratsastaa nuoria hevosiani ja lisäksi meillä on huippuosaajia kengittäjänä, eläinlääkärinä ja muina ammattilaisina.

– Juhlat jää harmi kyllä lyhyeksi, olen noin kello 19 kotona Ypäjän reissusta. Aamulla kello 8 haen Rien van de Schaftin lentokentältä ja klo 9 ratsastan ensimmäisen hevosen. Juhlimisen sijasta koitan nukkua hyvät yöunet.

Hopea jaettiin Pilvi Tuomisen kaulaan G-Renzolla, pronssimitali Anu Siroselle San Quellella.

Lapsiratsastajien kultamitali jaettiin Vihdin Ratsastajia edustavan Coco Roinen - Kameo kaulaan. Hopealle ratsasti Peppi Kokko Damasco Caniceiralla ja pronssille Gea Salminen Oeds. Hallimestaruussääntöjen mukaan ratsastajan tulee ennen suoritustaan ilmoittaa, millä hevosella hän kilpailee mestaruudesta, tämän vuoksi mitalit jaettiin tuloslistasta poiketen.

Ville Vaurio ja Dublin. Kuva Annika Mäki.


Intermediate II -tasolla Dressage Team Traversin Ville Vaurio ratsasti voittoon Dublinilla. Toiseksi tuli Helsingin Ratsastajien Elisabeth Ehnrooth - Macacho ja kolmanneksi niin ikään Helsingin Ratsastajien Nora Svensk - Lammehaven's Zadin.

Lehdistötulokset25.4., vain sijoittuneet:
YPÄJÄN HEVOSOPISTO OY


Senioreiden hallimestaruus 2021
FEI Grand Prix 2021. 7 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Stella Hagelstam, BOEN RATSASTAJAT RY – Sangraal 67.681%, 2) Pilvi Tuominen, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – G-Renzo 64.312%

Luokka 8 - LEGIMIA DRESSAGE FUTURE- CUP 1. osakilpailu | Helppo A | FEI Kür Poniratsastajille 2007
12 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Roosa Salo, RAUMAN HEVOSYSTÄVÄT RY – Sir Maximus Welshwarrior 74.575%, 2) Matilda Piispa, SALO RIDING CLUB RY – Vasehöjs Kashi 71.950%, 3) Saana Hannula, RATSASTUSSEURA AINO RY – Dacapo de l'Aube 70.425%

Luokka 9 - Helppo A | FEI Lasten joukkueohjelma 2020
7 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Coco Roine, VIHDIN RATSASTAJAT RY – Kameo 80.100%, 2) Peppi Kokko, MERI-LAPIN RATSASTAJAT RY – Damasco Caniceira 73.650%

Luokka 10 - LEGIMIA DRESSAGE FUTURE- CUP 1. osakilpailu | Vaativa B | FEI Kür Junioreille 2006
7 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Anni Plith, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Midt-West Zalando 71.075%, 2) Mette Kauppila, RAVIJÄRVEN RATSASTAJAT RY – Donna Lottchen 70.150%

Luokka 11 - LEGIMIA DRESSAGE FUTURE- CUP 1. osakilpailu | Vaativa A / Prix St Georges | FEI Kür Nuorille ratsastajille 2006
7 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Louise Jönsson, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Dayna 73.200%, 2) Eerika Hakala, TURUN SEUDUN RATSASTAJAT RY – American Beauty 69.267%

Luokka 13 -  Inter II | FEI Intermediate II 2021
9 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Ville Vaurio, DRESSAGE TEAM TRAVERS RY – Dublin 67.990%, 2) Elisabet Ehrnrooth, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Macacho 66.667%, 3) Nora Svensk, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Lammehaven's Zadin 65.784%

Lisätietoa tapahtumasta: https://www.hevosopisto.fi/tapahtumat/ypaja-spring-dressage/ 
Kokonaistulokset: https://online.equipe.com/ 
Livelähetykset lauantaina ja sunnuntaina:  http://www.haven.fi/live/  

Ypäjän Hevosopiston tiedote 25.4.