Stegars kahdeksas GP-kürissä Saksassa
1.6.2010
Terhi Stegars sijoittui 13-vuotiaalla Valet'lla kahdeksanneksi GP-kürissä Behrendorfin kansallisessa kouluratsastusfestivaalissa Saksassa sunnuntaina tuloksella 68,8 prosenttia mahdollisista maksimipisteistä.
Terhi ja Valet.
Sunnuntaina Stegars sijoittui kuudenneksi vaikeassa luokassa Filurilla prosentilla 66,1. Lauantaina ratsukko oli vaativassa A:ssa kahdestoista tuloksella 64.7 %.
- Ratsastin Valetilla trakehnerori St. Payanolle sävelletyn musiikin tahdissa ja koreografialla. Samalla kürillä voitimme vuosina 2004 ja 2005 SM-kultaa. Aina tätä musiikkia kuunnellessani tulevat kivat muistot mieleen ja se auttaa tsemppaamaan, Stegars kertoo.
- Payanohan keskittyy nykyään jalostusoriin uraan, kevään ensimmäiset varsat ovat jo syntyneetkin.
Mukana kilpailuissa olivat kaikki Schleswig-Holsteinin parhaat ratsastajat mm. MM-mitalisti Karin Rehbein, Saksan ammattilaisten mestari Falk Rosenbauer ja moninkertainen olympiaratsastaja Kristy Oatley. Behrendorf Dressurfestivale on hyvin suosittu kilpailu Pohjois-Saksassa, esimerkiksi vaatia A-luokassa oli 64 starttia.
Stegarsin kotisivut: http://www.stegars.de
Uutisia St.Payanon jälkikasvusta: http://www.stegars.de/payano/hengst.php
Uutiset
- 12.7.2025Tyylipassiluokka käynnisti askellajiratsastuksen SM-kilpailun
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa