Stella Hagelstam jäi niukasti neljänneksi PM-kilpailuissa Ypäjällä
4.7.2021
Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksien mitalit karkasivat ulkomaille harmittavan pienellä erolla kouluratsastuksen avoimessa luokassa. Stella Hagelstam jäi neljänneksi vain 0,455 prosentin erolla. Hagelstam esitti Sangraalilla Ypäjällä ensimmäistä kertaa uuden vapaaohjelmansa, ja suoritus onnistui lähes täydellisesti.
”Oli ihana fiilis, kun hevonen oli tänään niin pirteä ja hyvätuulinen. Esitin uuden, vaativan kürin ensimmäistä kertaa, ja onnistuimme lähes täysin. Vain virhe ykkösvaihdoissa, minkä sain korjattua myöhemmin.”
”Olen ihan valtavan harmissani noin pienestä erosta”, Hagelstam harmitteli pronssimitalin valumista Tanskaan.
”Hevonen on ottanut ihan valtavia askeleita eteenpäin. On niin mukava saada tällaisia pisteitä ja olla mukana kilpailemassa tällaisissa kansainvälisissä kisoissa, eikä vaan osallistumassa”, EM-kisoihin positiivisessa nosteessa tähtäävä Hagelstam toteaa tyytyväisenä.
Kultaa voitti Ruotsin Jennie Larsson ja Zircoon Spring Flower, hopeaa ja pronssia Tanskan Sanne Svendsen ja Hannah Montana W ja Trine Mittag Gammelenggaards Easylla. Anna von Wendt ja 19-vuotias Denzel jaksoivat taistella paahtavassa auringonpaisteessa viidenneksi, vaikka hevonen ei ole helteessä parhaimmillaan.
Anna Tallberg viides U25-kilpailussa
Sunnuntaina aamu käynnistyi varhain kouluratsastuksen U25-luokan vapaaohjelmalla. Kilpailun musiikkivalinnat vaihtelivat niin Disney-klassikkotunnareista aina nykyhitteihin. Colplay-yhtyeen lauluvalinnat ovat olleet näiden kilpailujen vapaaohjelmien edustetuimpia.
Tanska pysyi uskollisena menestyvälle tyylilleen. Ensimmäinen ja toinen sija menivät siis tanskan Emma Skoville (73,29 %) ja Thea Bechille (72,298 %). Ruotsin ratsastajat veivät sijat 3 ja 4.
Suomen Anna Tallberg ja Grevens Zorro suorittivat hienon radan 70,685 prosentilla, joka riitti sijoitukseen. He tulivat kilpailussa viidenneksi.
NBCH 2021 Ypäjä 4.7.2021
Kouluratsastus
Avoin Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailu
14 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Jennie Larsson, SWE – Zircoon Spring Flower 73.995%, 2) Sanne Svendsen, DEN – Hannah Montana W 73.890%, 3) Trine Mittag, DEN – Gammelenggaards Easy 72.845%, 4) Stella Hagelstam, FIN – Sangraal 72.390%, 5) Anna Von Wendt, FIN – Denzel 70.840%,… 13) Anu Sironen, FIN – San Quelle 67.225%,
U25 Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailu
11 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Emma Skov, DEN – Cracker Jack 73.295%, 2) Thea Bech, DEN – Dionisos 72.295%, 3) Lina Dolk, SWE – Languedoc 72.125%, 4) Elin Mattsson, SWE – Beckham 71.835%, 5) Anna Tallberg, FIN – Grevens Zorro 70.685%,… 8) Lotta Luomajärvi, FIN – Windsor V 68.395%,… 10) Nora Svensk, FIN – Lammehaven's Zadin 67.465%, 11) Susanna Therman, FIN – Dragonheart 65.400%
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/41846
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin