Stella Hagelstamille jättipaukku Pärnussa

28.5.2022

Stella Hagelstam teki Pärnussa, Virossa todella lupaavan tuloksen upouudella ratsullaan Mount St John Kom Fairy Tale. Ratsukko kilpaili ensimmäistä kertaa yhdessä lyhyen Grand Prix´n ja voitti sen tuloksella 69,474 prosenttia maksimipisteistä.

Stella Hagelstam ja Mount St John Kom Fairy Tale. Kuvat Marko Björs.

”Olihan tulos minullekin aika yllätys. Hevonen on ollut minulla vasta vajaat kaksi viikkoa, aika lyhyt valmistelu tähän kilpailuun tuli”, Stella Hagelstam kertoo iloisena.

”Tamma on ollut koko ajan kuuma ja herkkä. Se oli verryttelyssä tänään todella kuuma, ja oli positiivinen yllätys huomata, että se oli radalla näin mahtava ratsastaa. Olen itsekin ihan äimänä tästä!”

16-vuotias FBW-tamma on Anna-Leena Mellerin ja Eva Nordmanin kasvattama. Vuonna 2015 se myytiin Charlotte Dujardinin kanssa yhteistyötä tekevälle Emma BIundellille Iso-Britanniaan. Mount St John Equestrianin omistama tamma kilpaili viime vuonna kansainvälisesti britti Amy Woodheadin kanssa, ja siirtyi nyt ratsastajan jäädessä äitiyslomalle EM- ja MM-tasolla kilpailleen Hagelstamin käyttöön.

”Eihän me mitään megapisteitä lähdetty tänään metsästämään, vaan halusin ratsastaa rauhallisen radan. Huomenna menemme samalla ajatuksella Julian [New Hill Julitrea] vanhan kür-ohjelman, ja kolmen viikon päästä on Hagenin kolmen tähden kilpailut.”

Johanna Similä ja Mein Freund.

Hagelstam ei ole ainoa suomalaisvoittaja Pärnussa, sillä paikalla on suuri nuorten ja poniratsastajien joukkue maajoukkuevalmentajien Kikko Kalliokosken ja Marko Björsin johdolla. Sekä Johanna Similä ja Mein Freund nuorissa ratsastajissa, että Roosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior poneissa voittivat luokkansa. Salon tulos oli hieno 70,486 prosenttia. Suomalaiset saivat myös paljon muita sijoituksia.

 

Kansainväliset kouluratsastustulokset 28.5.
CHI W Pärnu, Viro
Lyhyt Grand Prix
, lähti 10, sijoittui 5.
1) Stella Hagelstam - Mount St John Kom Fairy Tale, FIN 69,474%
…4) Siiri Kyrö – Kyrö Hot Flow, FIN 67,158%
5) Pilvi Tuominen – G-Renzo, FIN 66,869%
6) Maria Pyykönen – Furst Wild S, FIN 66,579%
…10) Sirpa Degerth-Kaldi – San Diego, FIN 59,237%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/691569

CDIY – nuoret ratsastajat
FEI Young Riders Team, lähti 9, sijoittui 5.
1) Johanna Similä – Mein Freund, FIN 67,176%
…4) Veera Paloheimo – Wolle Wolkenstein, FIN 64,941%
5) Pinja Järvinen – Fahrenheit 44, FIN 64,412%
…7) Martta Palola – Hottas Hojris, FIN 63,382%
…9) Camilla Aarnio-Wihuri – Saint Clou, FIN 63,118%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/691568

Roosa Salo – Sir Maximus Welshwarrior.

CDIP - poniratsukot
FEI Pony Team, lähti 10, sijoittui 5.
1) Roosa Salo – Sir Maximus Welshwarrior, FIN 70,486%
2) Iida-Maria Koponen – Caramba, FIN 68,00
3) Antonia Niemelä – Hunsingo´s Twister, FIN 67,857%
…5) Inka Autio – Pin Rock´s Twister Sister, FIN 66,714%
6) Halla Suonvieri – Okkie, FIN 66,343%
7) Veera Vesto – United Colours, FIN 65,743%
8) Venla Lahtinen – Maskerade HE, FIN 65,571%
9) Sara Kivinen – Pin Rock´s Cardamine, FIN 64,486%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/691567

CDIJ - juniorit
FEI Juniors Team, 8 lähtijää ja 5 sijoittuu.
2) Mette Kauppila – Donna Lottchen, FIN 68.727%
4) Senni Tolonen – Royal Dandy, FIN 65.485%
5) Ruut Mantela – Mandela, FIN 64.939%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/691565 

CDICh-A - lapsiratsastajat
FEI Children Team, 6 lähtijää ja 5 sijoittuu
5) Matilda Laakkonen – Chopin, FIN 68.400%
6) Iida-Maria Koponen – Ben Hur III, FIN 65.150%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/691564

CDI2*
FEI Prix St. Georges
, lähti 9, sijoittui 5.
2) Sophia Backlund – Pippi, FIN 68,118%
…5) Sonja Lesch – Kom Snowwhite, FIN 66,206%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/691566

Lisätty lapsiratsastajien ja ponien maajoukkuevalmentaja Kikko Kalliokoski 29.5. klo 8.18.