Suomalaisnuorilla menestyksekäs viikonloppu CSI Opglabbeekissä - Jone Illi ja Eolita L 140 cm luokan voittoon
20.11.2022
Nuorten kansainvälisessä esteratsastuskilpailussa Opglabbeekissä, Belgiassa oli mukana vahva suomalaisjoukkue junioreiden, ponien ja lapsiratsastajien sarjoissa. Nelipäiväisissä kilpailuissa nähtiin suomalaisittain sijoituksia kaikissa sarjoissa Illin sisaruksien ja Veera Salmisen johdolla.
Karijoelta kotoisin oleva Jone Illi, 15, ja Eolita L voittivat sunnuntain junioreiden pääluokan, 140 cm Grand Prix’n, jonka uusinnassa nähtiin yhteensä 13 ratsukkoa. Uusinnassa Illin ja Eolitan lisäksi nähtiin vain yksi toinen puhdas rata. Illi ja Eolita L sijoittuivat myös perjantaina, ollen junioreiden 135 cm luokan 2.
"Meni kyllä tosi hyvin ja oli mukava rata, pääsin ratsastamaan yhden elämäni parhaista uusinnoista. Sain ratsastettua hyvin eteen ja kaikki hyppypaikat osuivat kohdalleen", Jone Illi tunnelmoi 140 cm luokan jälkeen.
"Ensi viikonloppuna jatketaan Hollannissa, siellä on samanlaiset ikäluokkakisat kuin nyt viikonloppuna, ja varmaan aika pitkälti samat ratsukot vastassa kuin täällä", Illi kertoo. Kilpailumatkalla Illin hevosista mukana ovat myös Dolanda ja Celtas Quillian. "Niiden kanssa oli nyt tämän viikonlopun radoilla hieman haasteita varustuksen kanssa. Kokeilemme Celtas Quillianille nyt uudenlaista kuolainta, ja uskon että sen kanssa palaset loksahtavat kohdilleen kun varustevalinnat saadaan kuntoon".
Illin sisaruksista nuorempi, Sani Illi, 12, teki myös vahvaa tulosta Belgiassa saavuttaen useamman sijoituksen. Naya van’t Steenputjella Illi oli lauantaina lasten 115 cm luokassa neljäs ja sunnuntaina kuudes. Sani Illillä oli kilpailussa mukanaan myös Manouscha van’t Steenputje, jonka kanssa perjantain 125 cm luokasta sija kahdeksan, sekä Janka, jonka kanssa sunnuntain 115 cm luokasta Illi nappasi sijan 7.
Espoolainen Veera Salminen urakoi Opglabbeekissä sekä junioreiden että ponien luokissa, joista kummastakin saldona oli useampi sijoitus viikonlopun aikana, joista kirkkaimpana lauantain 130 cm ponien luokan neljäs sija Nero van de Bucxtalen kanssa. Perjantaina Salminen oli junioreiden 125 cm luokassa Singalla kahdeksas ja ponien 125 cm luokassa Nero van de Bucxtalella 10. 14-vuotias Salminen kilpaili myös lapsiratsastajien 125 cm luokkia Pure Joyn kanssa ollen lauantaina neljäs ja perjantaina 10.
Kylmäläläinen Aida Hämäläinen, 14, nappasi myös useamman sijoituksen ollen lapsiratsastajien luokissa lauantaina Calico Z:n kanssa 125 cm luokassa sijalla kuusi ja Prada de la Linieren kanssa 115 cm luokassa sijalla 11.
Mukana Suomen joukkueessa oli myös junioriratsastaja Kia Vesterbacka, joka teki hevosellaan Durette Z tasaista työtä pirnillä pudotuksilla kovatasoisessa kilpailussa läpi viikonlopun. Joukkueenjohtajana toimi Suomen maajoukkuevalmentaja Ad van de Wetering.
20.11. Kansainvälisiä esteratsastustuloksia, CSI Youth Opglabbeek Belgia
Juniorit 140 cm Grand Prix, lähti 39, sijoittui 12
1) Jone Illi / Eolita L, FIN 0-0/35,10
2) Noora Von Bulow / Interstar B, GBR 0-0/35,72
3) Daan Adams / Ginette Vd Kempenhoeve, NED, 0-4/38,67
Tulokset: LINKKI
Koko kilpailun täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 13.6.2026Kouluratsastuksen Pohjola-sarjan toiset osakilpailut ratsastettu – Anna Kärkkäinen jatkaa Grand Tourin kärjessä
- 12.6.2026Niclas Aromaa ja Cascalinus loistivat Drammenissa – Suomi NC semifinaaliin
- 12.6.2026Hevosala julkaisi yhteisen eduskuntavaaliohjelman vuodelle 2027 – ”Nyt tarvitaan kaikkien panosta”
- 11.6.2026Hevonen menehtyi äkillisesti Ruskeasuolla
- 10.6.2026In memoriam Tutu Sohlberg
- 8.6.2026FEI World Championships Aachen 2026 lähestyy
- 7.6.2026Kouluratsastuksen ikäluokkien SM-mitalistit selvillä – kultaan Kolu, Pietarinen ja Inna
- 7.6.2026Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak kouluratsastuksen Suomen mestarit 2026
- 7.6.2026Suomalaiset kaksoisvoittoon Tšekin CDI3* Grand Prix’ssä
- 6.6.2026Kouluratsastuksen SM käyntiin – Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak senioreissa kärkeen