Suomalaisvaljakoille menestystä CAI3* Tagadissa
17.9.2023
Viron Tagadissa käytiin kuluneena viikonloppuna valjakkoajon kolmen tähden kansainvälinen kilpailu. Kolmen tähden tasolla Suomea edusti kolme hevosyksikköä, sekä kahden tähden tasolla kaksi hevosyksikköä ja yksi poniparivaljakko. Hevosyksiköissä tuplavoiton vei Talvikki Järvinen kahdella hevosellaan Danser T sekä Kassander.
Arkistokuvassa Talvikki Järvinen ja Danser T, kuva Juha Erola
Järvinen ja Danser T sijoittuvat ensimmäiseksi jokaisessa osakokeessa, joten voitto oli selvä. Kassanderin kanssa Järvinen teki vahvan koulukokeen, jonka ansiosta valjakko onnistui pitämään takanaan latvialaisen kilpakumppaninsa Anda Pavlovskan hevosellaan Kristals B, joka sijoittui kilpailuissa kolmanneksi. Suomen Ben Simonsen ja Ragyogo oli tuloslistalla neljäs.
"Hevosten suorituksiin olemme tyytyväisiä. Voitto ja toinen sija kokonaiskilpailuissa tuntuu aina hyvältä, vaikka osallistujia oli tällä kertaa harmittavan vähän", Talvikki Järvinen kommentoi suoritustaan.
"Kisapaikka on vielä melko uusi. Siellä oli tehty paljon töitä puitteiden eteen, mutta vaatii vielä aikaa, että muun muassa pohjat muokkautuvat hyviksi. Kerrankin kisapaikka oli mukavan lähellä", Järvinen jatkaa.
Kahden tähden tasolla hevosyksiköissä voiton vei Eveliina Koivula ja Judym. Valjakko oli kilpailussa toisena kahden osakilpailun jälkeen ja virheetön maraton nosti valjakon niukasti voittoon 0,3 virhepisteen erolla toiseksi tulleeseen Viron Ülar Raudseppiin ja Friidomiin. Hevosyksiköissä suomalaisista mukana oli myös Leena Kalalahti ja Intercity tehden tasaisen suorituksen ja ollen tuloslistalla neljäs. Ponipareissa Leena Vähä-Erkkilä ponien Torino ja Gribsvads Fantom kanssa suorittivat jokaisen osakokeen virheettömästi ja saivat tuloksen ollen luokan ainut osanottaja.
Kansainvälisiä valjakkoajo tuloksia
15-17.9. CAI3* Tagadi, Viro
Hevosyksiköt, lähti 5
1) Talvikki Järvinen - Danser T, FIN, 127,67
2) Talvikki Järvinen - Kassander, FIN, 140,98
3) Anda Pavlovska - Kristals B, LAT, 147,42
4) Ben Simonsen - Ragyogo, FIN, 155,30
2* Hevosyksiköt, lähti 4
1) Eveliina Koivula - Judym, FIN, 124,44
2) Ülar Raudsepp - Friidom, EST, 124,79
3) Maria Nyström - Benzo, SWE, 124,83
4) Leena Kalalahti - Intercity, FIN, 138,52
2* Poniparivaljakot, lähti 1
1) Leena Vähä-Erkkilä - Torino, Gribsvads Fantom, FIN, 158,12
Täydet tulokset: Linkki
Uutiset
- 17.4.2026Ratsastajainliiton valtionavustusten raportoinnissa on todettu virheitä
- 16.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 15.4.2026Raimo Aaltonen 70 vuotta – paljon onnea!
- 15.4.2026Hallituksen katsaus vuoteen 2025
- 13.4.2026Millainen on hyvä päivä hevoselle?
- 12.4.2026Joanna Robinson ja Glamouraline toisiksi Murcian CDI3* GP Specialissa
- 11.4.2026Iida-Sofia Alasuutari ja Praest’s Cameo luokkavoittoon, Robinsonille CDI3* GP neljäs sija
- 8.4.2026Tallin ilma – hevosen näkymätön hyvinvoinnin perusta
- 6.4.2026Syöpäjärjestöt ja Ratsastajainliitto haluavat ehkäistä nikotiinituotteiden käyttöä urheilussa
- 31.3.2026Nations Cup -joukkueet on nimetty esteratsastuksen EEF-sarjaan