Suomenratsujen Kuninkaalliset -tapahtuma käynnistyy torstaina
2.9.2020
Suomenhevosten koulumestaruus on viikonlopun urheilullinen kruunu.
Tiedote: Hevosopisto
Suomenhevosta ja 100-vuotiasta Suomen Ratsastajainliittoa kunnioittava tapahtuma päättää Hevosopiston poikkeuksellisen tapahtumakesän. Alkukesän kilpailut toteutettiin Hevosopistolla viranomaisten suositusten mukaisesti ilman yleisöä, kilpailukesän päätös toivottaa myös yleisön tervetulleeksi Ypäjälle.
Lauantaina ja sunnuntaina maailman parhaat suomenhevosratsut kilpailevat kouluratsastusmestaruudesta. Ensimmäisenä mestaruuspäivänä, lauantaina, nähdään upeat 34 ratsukkoa hakemassa finaaliin oikeuttavaa tulosta. Sunnuntaina ratsastettavaan finaaliin selviytyy 15 parasta ratsukkoa.
Mukana kilpailussa nähdään muun muassa usein mestaruudesta kilpaillut ja kilpailussa menestynyt ori Hessin Leevi, piensuomenhevosori Sibbo, joka on sijoittunut usein aivan kärjen tuntumaan sekä ori Kulta-ahon Kasimir, joka on hallinnut tällä kaudella suomenhevosten luokkia. Tammoja on mukana kaikkiaan kuusi. Yläneen Hevoskasvatusyhdistys palkitsee mestaruuskilpailun parhaan suomenhevostamman.
Salmiakki Poika ja Anna Kärkkäinen, kuva Susanna Vuorinen.
Marko Björsin klinikka opastaa vapaaohjelmien rakentamisessa ja seuraamisessa
Sunnuntaina ratkotaan suomenhevosten koulumestaruus musiikin tahdoissa finalistien vapaaohjelmilla. Ratsastaja suunnittelee itse vapaaohjelmansa ja valitsee siihen musiikin. Kür-ohjelmassa tuomarit arvostelevat myös musiikin sopivuuden sekä hevosen liikkeisiin että koreografiaan.
Lauantaina klo 15 toteutuva Marko Björsin kouluratsastusklinikka opastaa ratsastajia vapaaohjelman, eli kürin rakentamisessa. Klinikka tuo mielenkiintoa yleisölle sunnuntain mestaruusluokan seuraamiseen.
Marko Björs, kuva Sonja Holma.
- Klinikassa käymme läpi vapaaohjelman rakentamista ja arvostelua. Kerron vinkkejä sekä vapaaohjelmien seuraamiseen että rakentamiseen, kouluratsastuksen maajoukkuevalmentaja Marko Björs kertoo.
Klinikassa nähdään ratsukot Anna Kärkkäinen ja 14-vuotias Navalan ratsutallin omistama ja Johanna Pellin kasvattama ori Salmiakki Poika sekä Petra Ulmonen ja nuori 7-vuotias ori Tukkilan Hulabaloo. Tukkilan Hulabaloon omistavat Anna-Maria Henttonen ja sen on kasvattanut Outi ja Heikki Tukkila.
Suomenratsujen Kuninkaalliset –tapahtuma juhlistaa sunnuntaina 113-vuotta täyttävää kansallishevosta.
-Olen itsekin aloittanut kisaamisen kouluratsastuksessa suomenhevosella, Björs muistuttaa.
Myös suomenpienhevoset kilpailevat viikonloppuna mestaruuksista sekä este- että kouluratsastuksessa. Suomenpienhevonen on enintään 148 senttimetriä korkea suomenhevonen, jota käytetään monipuolisesti hevosurheilun eri tehtävissä.
Suomenratsujen Kuninkaalliset –tapahtuma kokoaa suomenhevosen ystäviä koolle Ypäjälle ympäri Suomen aina torstaista sunnuntaihin saakka. Tapahtumaan on vapaa pääsy torstaina ja perjantaina. Lauantain ja sunnuntain tapahtumaan on pääsymaksu. Kaikki tapahtumaan saapuvat rekisteröidään koronavirustilanteen vuoksi ja jokaisena tapahtumapäivänä yleisön tulee lunastaa lippu ennakkoon Hevosopiston verkkosivulta.
Tapahtumaan ei tule saapua hengitystieoireisena. Hevosopiston laajoilla ulkourheilualueilla toteutettavassa tapahtumassa noudatetaan turvavälejä ja huolellista käsihygieniaa. Ulkopuolisilla ei ole pääsyä Hevosopiston talleille koronavirustilanteen vuoksi. Hevosopisto seuraa ja noudattaa viranomaisten ohjeistusta tapahtumanjärjestäjille.
Suomenhevosmestaruudet kautta aikain
Lisätietoja:
Hinnat:
- To-pe: vapaa pääsy
- Alle 18-vuotiaat maksutta, mutta ilmaislippu on lunastettava
- Aikuiset: la / su 10 € /päivä tai la+su 15€ / kaksi päivää
Lunasta lippu täältä. Tapahtumaan on vain ennakkolipunmyynti.
Huomioithan, että tapahtumaan ei ole mahdollista ostaa lippua paikan päältä.
Laidunkuva, kuva Hevosopisto.
Uutiset
- 28.9.2023Helsinki Horse Show 2023 - Euroopan mestari Steve Guerdat liittyy Helsingin huippujen joukkoon
- 27.9.2023Valjakkoajon hevosparien MM-kisat - ”Tavoitteena ehjä kokonaiskisa”
- 27.9.2023Scandinavian Futurityn non pro -luokassa voitto Verona Haanpäälle ja avoimen luokan voitto Elena Wuorimaalle
- 27.9.2023Kuluneiden sylinterikuolainten käytössä riskejä - Uudet kuolaimet todettiin testeissä kestäviksi
- 26.9.2023Suomen Hippos 50 v. – Kelmi on syyskuun hevonen
- 26.9.2023Seurojen jäsenet ja aktiivit kokoontuivat Tampereelle seuraseminaariin
- 26.9.2023Suomen Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen näkemyksen mukaan eläinsuojeluasiamiehen virka tulisi vakinaistaa
- 24.9.2023Viimeiset paikat Helsinki Horse Show’n Pohjola Superfinaaleihin selvitettiin Ypäjällä
- 23.9.2023OKM:n myönsi seuratukea Vaulting Club Finlandille valmentautumiseen ja seuran nuorisotyöhön
- 23.9.2023Suomalaismenestystä Pohjoismaiden suurimmissa reining-kilpailuissa Axvallassa