Suomenratsujen Kuninkaallisissa lämmin tunnelma sateesta huolimatta

7.9.2019

Temiran Teresa ja Milla Mättölä kuittasivat mukaansa 6-vuotiaiden estesuomenhevosten Black Horse kasvattajakilpailun palkintorahat Ypäjän Hevosopistolla. Tamma Temiran Teresa on illan Orikavalkaadissakin esiintyneen Kiripassin jälkeläinen (i.Kiripassi, e. Temira, ei. Hovi-Ari) ja sen on kasvattanut Satu Kostiainen, omistaja on Elina Niinimäki. Toiseksi kisassa tulivat Elon Oikku - Martta Elonheimo ja kolmanneksi Hilkun Ruusu - Linnea Haukilehto.

 

Kärkkäinen Kelmi Cupin voittoon

Kouluratsastuksessa Kelmi Cup-kilpailun voittivat Salmiakki Poika ja Anna Kärkkäinen hienolla suorituksellaan. ”Hevonen tuntui hyvältä ja rytmikkäältä koko radan ajan!” kommentoi Kärkkäinen voiton jälkeen. Kärkkäinen sijoittui myös kolmanneksi ratsunaan Harjulan Simson, toiseksi ratsastivat Kulmalan Taika - Helkky Ylönen.

 

Estemestaruudessa jännittävät asetelmat päätöspäivälle

Yksi lauantaipäivän kohokodista oli Suomenhevosten estemestaruuden 1. osakilpailu Prix de Back On Track, johon starttasi 9 ratsukkoa. Luokka hypättiin 110cm korkeudella. Luokan voittoon ratsasti Aurora Tainio tammalla Hermina. Tainio kehui suomenhevosen olevan rehti ja varma tekijä, joka yrittää aina parhaansa. Ratsukko osallistuu mestaruuskilpailuun nyt 4. kerran. Toisena ennen huomista ratkaisevaa kilpailua ovat Niisun Nestori - Marja Tetri-Rantanen, kolmantena Valon Nopea - Heidi Mäkinen ja neljätenä Kreppi - Heidi Jokinen.

 

Päivä päätettiin kouluratsastuksen osalta 6-vuotiaiden suomenratsujen Black Horse -kasvattajakilpailun palkintojen jaolla. Ykkösruusukkeen sai Midsommardröm rastsastajanaan Henna Arpalo. Toiseksi sijoittui Liinakon Kulkuri - Laura Porthan ja kolmanneksi Jatkolan Jylinä – Tuija Rummukainen.

 

Suomenhevosten Kuninkaalliset ovat keränneet tänäkin vuonna huikean määrän vieraita Ypäjälle, pieni vesisadekaan ei haitannut monisatapäisen yleisön viihtymistä tapahtuma-alueella. Mm. ratsastusjousiammuntanäytöstä ja orikavalkaadin upeita oreja jälkeläisineen seurattiin täysistä katsomoista.

 

Sunnuntain ohjelmassa on paljon seurattavaa, mm. kouluratsastuksen 6-vuotiaiden suomenhevosten Black Horse kasvattajakilpailu ja nuorten Suomenhevosten Laatuarvostelu, unohtamatta ratsastusjousiammunta- ja valjakkoajonäytöksiä sekä kouluratsastaja Ville Vaurion vetämää miniklinikkaa. Hevosia tapahtumassa kilpailee ja esiintyy tänä vuonna ennätykselliset 550.

 

Tulokset esteratsastus

Luokka 7 - 80 cm 367.1 

 51 lähtijää ja 13 sijoittuu 

 1) Venla Hannola, Kouvolan Ratsastajat ry – Hupinski 0-0/44.24, 1) Ida Kallioinen, Wasaborgin Hevosurheilijat ry – Elounelma 0-0/43.62, 1) Heidi Tauriainen, Nurmijärven Ratsastajat ry – Tajun Pilke 0-0/34.75, 1) Jenni Kammonen, Virtain Ratsastajat ry – Niisun Nella 0-0/40.31, 1) Iina Mäkinen, Laajavuoren Ratsukot ry – Haaveen Helinä 0-0/40.20, 1) Liisa Tapiainen, Ypäjän Ratsastajat ry – Tussarin Pruuni 0-0/43.77, 1) Linnea Ingman, Väst-Nylands Ryttare Rf – Sävel-Saittara 0-0/43.50, 1) Lotta Joronen, Golden Key Riders ry – Kipunan Aino 0-0/47.32, 1) Aura Makkonen, Kotkan Ratsastajat ry – Hilokki 0-0/34.72, 1) Tiia Keski-Hannula, Myrkyn Yksityisratsastajat ry – Bergman Aron 0-0/41.04, 1) Netta Norri, Marttilan Ratsastajat ry – Ilo-Vekku 0-0/42.83, 1) Terhi Tyni, Skura ry – Risukon Tohina 0-0/35.85, 1) Sarita Ventelä, Jalasjärven Ratsastajat ry – Salliorvokki 0-0/42.19, 1) Kiira Tähti, Kaarinan Kenttäratsastajat Kak – Jasminia 0-0/38.13, 1) Minna Montonen, Turun Ratsastajat ry – Viivin Voitto 0-0/43.51, 1) Vera Missyris, Raision Ratsastajat ry – Tartsani 0-0/44.24 

 

Luokka 8 - Suomenratsujen Black Horse 6v.-kasvattajakilpailu, 2. osakilpailu, 95 cm 

 19 lähtijää ja 5 sijoittuu 

 1) Martta Elonheimo, Littoisten Ratsastajat ry – Elon Oikku 0/76.85, 1) Silja Ahonen, Ypäjän Ratsastajat ry – Ypäjä Kantri 0/75.17, 1) Miila Mättölä, Etelä-Karjalan Urheiluratsasta – Temiran Teresa 0/71.04, 1) Petra Mattila, Ratsastusseura Varsa ry – Lavilan Nata 0/68.99, 5) Venla Kyläkorpi, Satakunnan Urheiluratsastajat – Pohjajoen Rubin 4/71.50, 5) Reetta Ahtila, Kanta-Hämeen Ratsastajat ry – Kassiopeia 4/78.55, 5) Sanna Pajula, Ilmajoen Ratsastajat ry – Aavetanssi 4/74.65, 5) Aurora Tainio, Suonenjoen Vasama Riders ry – Henni Histamiini 4/72.93, 5) Sanna Sydänmaanlakka, Hollolan Ratsastajat ry – Kajon Oliver 4/76.60, 5) Linnea Haukilehto, Stall Anna Riders ry – Hilkun Ruusu 4/70.90, 

 

 

Luokka 9 - Prix de LähiTapiola, 90 cm A.2.0 

  34 lähtijää ja 9 sijoittuu  

1) Sarita Ventelä, Jalasjärven Ratsastajat ry – Salliorvokki 0/63.97, 2) Reija Vähätalo, Sydän-Hämeen Ratsastajat ry – Pikku-Epeli 0/66.06, 3) Kia Hyttinen, Tuusulan Ratsastajat ry – Kievarin Tähtisiru 0/66.43, 4) Henna Pakkanen, Pro Riders Kainuu ry – Perukan Mohikaani 0/71.47, 5) Saara Lepistö, Mikkelin Ratsastusseura ry – Wermeroosa 0/76.84, 6) Emilia Toivola, Väst-Nylands Ryttare Rf – Viirturi 4/62.71, 7) Päivi Stranden, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Vahton Velho 4/63.32, 8) Tiia Keski-Hannula, Myrkyn Yksityisratsastajat ry – Bergman Aron 4/65.04, 9) Minna Montonen, Turun Ratsastajat ry – Vuohimäen Tarot 4/66.33 

 

 

Luokka 10 - Prix de Back On Track, Suomenhevosten Estemestaruus 2019, 1.osakilpailu, 110 cm AM5  

9 lähtijää ja 3 sijoittuu 

 1) Aurora Tainio, Suonenjoen Vasama Riders ry – Hermina 0-0/36.57, 2) Marja Tetri-Rantanen, Tampereen Ratsastusseura ry – Niisun Nestori 0-0/42.58, 3) Heidi Mäkinen, Korpilahden Ratsastajat ry – Valon Nopea 0-0/43.28 

 

Tulokset kouluratsastus

Luokka 107 - 6v Suomenratsujen Black Horse- kasvattajakilpailu, FEI CCIP1*KENTTÄRATSASTUSOHJELMA PONEILLE 2014

31 lähtijää ja 8 sijoittuu

 

1) Henna Arpalo, Ratsastusseura Dc ry – Midsommardröm 69.667%, 2) Laura Porthan, Ypäjän Ratsastajat ry – Liinakon Kulkuri 68.467%, 3) Tuija Rummukainen, Jämsänseudun Urheiluratsastaja – Jatkolan Jylinä 67.400%, 4) Laura Kajanto, Kanta-Hämeen Ratsastajat ry – Liinakon Diiva 67.333%, 5) Maija Heikkinen, Kaarinan Urheiluratsastajat ry – Hurmauksen Onni 66.800%, 6) Elina Kuru, Tammelan Ratsastajat ry – Herttuan Hermanni 66.667%, 7) Elina Korhonen, Equestrian Team Diamond ry – Kivarin Masurkka 66.400%, 8) Irina Kokko, Kulta-Ahon Ratsastajat ry – Kiven Rohkelikko 66.200%

 

Luokka 108a - Prix de Back on Track, Helppo A:10 2011, Kelmi Cup 2. osakilpailu

37 lähtijää ja 10 sijoittuu 

 

1) Anna Kärkkäinen, Ypäjän Ratsastajat ry – Salmiakki Poika 69.600%, 2) Helkky Ylönen, Korpilahden Ratsastajat ry – Kulmalan Taika 68.900%, 3) Anna Kärkkäinen, Ypäjän Ratsastajat ry – Harjulan Simson 68.400%, 4) Nelli Qvintus, Länsi-Uudenmaan Ratsastajat ry – Notholmens Timjan 66.900%, 5) Anna von Wendt, Björkboda Dressage ry/Rf – Jutun Aihe 66.600%, 6) Sanna Pajula, Ilmajoen Ratsastajat ry – Tintin Muskotti 66.400%, 7) Jaana Hohti, Kymijoen Ratsastajat ry – Kekkonen 65.800%, 8) Katja Passoja, Ulvilan Ratsastajat ry – Woima 65.400%, 9) Anu Kylä-Kaila, Laitilan Ratsastajat ry – Toteena 65.300%, 10) Helkky Ylönen, Korpilahden Ratsastajat ry – Viisikko 65.100%

 

Luokka 108b - Helppo A:10 2011

10 lähtijää ja 3 sijoittuu 

1) Pia Näppinen, Similän Ratsastusurheilijat ry – Taruprinsessa 64.000%, 2) Anni Huila, Ypäjän Ratsastajat ry – Ypäjä Immonen 62.800%, 3) Elina Korhonen, Equestrian Team Diamond ry – Jakke-Jäyhä 61.700%

 

Luokka 109 - Prix de Suomen Hippos, Helppo A, FEI Lasten henkilökohtainen ohjelma

35 lähtijää ja 9 sijoittuu

 

1) Elina Kuru, Tammelan Ratsastajat ry – Silvolan Hemminki 70.357%, 2) Anna Kärkkäinen, Ypäjän Ratsastajat ry – Kulta-ahon Kasimir 70.179%, 3) Tuija Rummukainen, Jämsänseudun Urheiluratsastaja – Korven Velho 69.286%, 4) Annamari Heikkilä, Ypäjän Ratsastajat ry – Ypäjä Arska 68.304%, 5) Erica Högman, Nevas Gård Ryttare ry – Sarantino 67.321%, 5) Eeva Rönkkö, Koljonvirran Ratsastajat ry – Mikupas 67.321%, 7) Krista Mutanen, Impivaaran Ratsastajat ry – Sibbo 66.875%, 8) Hanna Kalliola, Korsholms Sportryttare ry – Kvartaali 66.607%, 8) Jeanne-Marie Törnroth-Koivuniemi, Kaarinan Urheiluratsastajat ry – Pilsner 66.607%