Suomenratsut loistivat Kuninkaallisten päätöspäivänä - Piensuomenhevoset isosti estradilla, kouluhevosissa huimaa laatua

5.9.2021

Estemestaruus kilpaillaan Derbynurmella joka toinen vuosi ja tänä vuonna tiukassa mitalitaistelussa moninkertainen mestariparivaljakko Marja Tetri-Rantanen - Niisun Nestori joutui tiukan paikan eteen, kun Liisa Sassi-Päkkilä tykitti jo eilen huippuradan mestaruuksissa ja jatkoi samalla linjalla tänään. Ainoa estevirhe tuli kilpailun toisella kierroksella ja loppuvirhepistesaldo riitti voittoon.

Liisa Sassi-Päkkilä ja Äänenkantaja. Kuva Krista Rostén.

 

Hevosopiston tiedote

”Ilman tämmöistä sisukasta hevosta ei yksikään kuski tuolta selviäisi noin hienosti. Pikkusuokilla yksi puomi koko reissulla on aivan järjetön juttu!” Liisa antoi kreditiä kilparatsulleen Äänenkantajalle neljästä kilpailusuorituksesta.

Jo Pohjola GP-sarjassa Liisa havaitsi hevosen olleen ”järjettömän hyvä ja niin itsevarma, ettei koskaan ennen”. Ja mestaruus pienhevosella oli erityisesti Liisan mieleen, koska hän on sanojensa mukaan aina tykännyt suomenpienhevosista.

Hopealle ratsasti Linnea Haukilehto perheensä kasvattamalla ja omistamalla Aroha Pilotilla ja Niisun Nestorin kulta vaihtui tänä vuonna pronssiseksi.

 

Lassi Lehmusto ja Vekardo. Kuva Hevosopisto.

 

Kouluratsastuksessa Kelmi Kür kilpaillaan vapaaohjelmana ja hallitseva mestaruuskaksikko Anna Kärkkäinen & Kulta-ahon Kasimir saavat kilpailu toisensa perään loistavia tuloksia tarkalla työllään vaativan ohjelman parissa.

Heti kintereillä seurasivat kuitenkin Lassi Lehmusto - Vekardo ja Helkky Ylönen - Kulmalan Taika, jotka molemmat ylittivät suorituksillaan 70 prosentin tulosrajan.

"Hyvä rata! Nyt alkaa vapaaohjelma olemaan jo niin moneen kertaan ratsastettu, että se on jo tuttu meille molemmille. Ehkä ensi vuodeksi voidaan siihen tehdä vähän muutoksia, mikäli valmentaja Kiki Nyberg antaa luvan", Anna nauroi voittonsa jälkeen.

Tämän vuoden hopeamitalisti mestaruuksista oli myös Kelmi Kür:n kakkonen. Lassi Lehmusto kilpailee Vekardolla ensimmäistä kauttaan ja on tyytyväinen ruunan antamiin näyttöihin radoilta.

"Tänään tuli ehkä ratsastajalle vähän kiire radalla, kun oli niin kivaa! Mutta kunhan pääsen hevosen kanssa treenaamaan talven läpi, niin ensi vuoden vapaaohjelmakin muodostuu varmasti hyvin erilaiseksi". Lehmusto analysoi kilpailun päätyttyä.

Luokkaa sponsoroi Kimmon Vihannes Oy ja voitto oli 400 euron arvoinen. Parhaana tammana palkittiin Hämeen Hevosjalostusliitto ry:n loimella Haavis-Estelle, joka sijoittui Anna Johanssonin kanssa luokassa kuudenneksi, ollen ensimmäinen ei-sijoittunut ratsukko.

 

Piensuomenhevosten estemestaruudessa nähtiin jännittävä uusinta. Kilpailu ratsastettiin 80 senttimetrin esteillä ja ensimmäiselle kierrokselle starttasi 17 ratsukkoa. Uusintaan pääsi nollaradoilla mukaan 8 ratsukkoa ja kaksipäiväinen Kasvattajakilpailu ei painanut Paletin Liekin kavioissa, sillä se laukkasi helppoon voittoon puhtaalla suorituksella Sandra Tiaisen kanssa.

Suomenratsujen Kuninkaalliset näkivät päivänvalonsa 20 vuotta sitten. Kilpailun perustajakasvoina pidetään Päivi Lainetta ja Susanna Freytä, jotka saivat monet muut mukaan rakentamaan suomenhevosten kilpailua.

”Ajatus lähti siitä, että mietimme, olisiko tällaiselle suomenhevostenomalle kilpailuviikonlopulle kysyntää. Lopputuloksena on nyt tämä kilpailu, jossa on mukana satoja suomenhevosia. Nuorten suomenhevosten Laatuarvostelulla halusimme tarjota nuorille ratsusuomenhevosille tavoitteita jokaiselle ikävuodelle ja nähdäkseni se on myös vienyt ratsuhevosia systemaattisesti eteenpäin”, Susanna Frey taustoittaa.

Hevosopisto haluaa kunnioittaa Päivi Laineen muistoa jakamalla vuosittain kiertopalkinnon. Se luovutetaan Ypäjällä järjestettävän suomenhevosten este- tai koulumestaruuden parhaalle tammalle. Koska tänä vuonna estemestaruudessa ei ollut mukana tammaa, palkinto luovutettiin piensuomenhevosten estemestaruuden parhaalle tammalle. 

Tämän vuoden mestaruudessa kiertopalkintoon kaiverretaan kahden tamman nimet, sillä hopea jaettiin Helmiliinin – Noora Turusen ja Mimonan – Viivi Erosen kesken.

 

Black Horse Kasvattajakilpailun voittaja ori Taikatumma ja Tiina Hyssänmäki. Kuva Krista Rostén.

 

Vuoden 2021 Black Horse Kasvattajakilpailun voittaja on jo tuttu nimi viime syksyn Laatuarvostelun voittajana, ori Taikatumma teki kahden päivän urakkansa vakuuttavasti yhdessä ratsastajansa Tiina Hyssänmäen kanssa. Ratsukko kuittasi voitostaan runsaat 4000 euroa.

Derbykentällä hypättiin myös samansukuisten esteratsastuskilpailu. Luokassa ratsukot muodostavat kahden ratsukon joukkueet ja hevosia yhdistää sukulaisuusside. Tänä vuonna listoilla oli ilahduttavasti 8 joukkuetta ja voiton vei moninkertaisen koulumestaruusmitalisti Silvolan Hemmingin jälkeläiset Kassiopeia ja Turkan Henrikki.

 

Silvolan Hemmingin jälkeläiset Kassiopeia ja Reetta Ahtila ja Turkan Henrikki ja Petra Nyman. Kuva Hevosopisto.

 

Kilpailun verkkosivut: https://www.hevosopisto.fi/tapahtumat/suomenratsujen-kuninkaalliset/

 

Lähtölistat ja tulokset:

kouluratsastus: https://online.equipe.com/fi/competitions/43160   

esteratsastus: https://online.equipe.com/fi/competitions/43162

pararatsastus: https://online.equipe.com/fi/competitions/43184   

kenttäratsastus: https://online.equipe.com/fi/competitions/43183  

 

Tallenne, nähtävissä kaksi viikkoa tapahtuman päätyttyä:

Tapahtumasta on tarjolla livestream pe-su. Kouluratsastusta kuvataan yhdeltä kentältä, esteratsastuksessa kuvataan Derbykenttää. 

Lähetyksen katsomiseen tarvitset ilmaisen katselutunnuksen. Lähetys on maksullinen ja sinun täytyy ostaa katseluoikeus. Suosittelemme että luot katselutunnuksen ja / tai kirjaudut sisään ennen katseluoikeuden ostoa.

Huomioithan että katselutunnus on henkilökohtainen. Olemme rajoittaneet käyttöä siten että jos kirjaudut katselutunnuksella sivustolle uudelleen, edellinen kirjautuminen vanhenee. Voit kirjautua vuorokauden aikana kahdesta (2) eri IP-osoitteesta.  LINKKI