Suomi kolmen kärkeen?

1.6.2010

Hamina Bastioni Horse Festival 15.-17.6.

Suomella mahdollisuus kolmen kärkeen:
Kuusi ratsukkoa kilpailee paikoista Suomen joukkueeseen

Hamina Bastionin pääluokasta, FEI Nations Cupista, on tulossa todellinen jännitysnäytelmä. Bastionin historiallisella ja ainutlaatuisella kilpailupaikalla seitsemän maailman huippujoukkuetta valmistautuvat kansainvälisesti arvostettuun kilpailuun.

Suomen joukkueen kaksi vahvinta lenkkiä ovat Noora Pentti ja Mikael Forstén. Hollannissa asuva Pentti kilpailee Bastionissa Camparilla ja MM-ratsullaan Evli Cagliostrolla. Pitkästä matkasta huolimatta hevoset olivat kisojen aattona hyvässä kunnossa. Kuvassa esteratsastaja Noora Pentti ja EM-tulosrajan ylitykseen tähtäävä kouuratsastaja Terhi Stegars.

- Minun päätavoitteeni näissä kilpailuissa on tehdä hyvä tulos joukkuekilpailussa. Henkilökohtainen menestys on kakkossijalla. Hyppään Cagliostrolla kisojen pääluokat eli Grand Prix´n ja Nations Cupin, Pentti kertoi.

Kahden vuoden takaista voittoa puolustamaan lähtevä ratsastajatar asetti joukkueen tavoitteeksi sijoituksen kolmen parhaan joukkoon.
- Voittoa tietysti lähdemme tavoittelemaan, ja siihen meillä on mahdollisuudet. Mikään läpihuutojuttu se ei kuitenkaan tule olemaan. Olen viimeisen kuukauden ajan päässyt seuraamaan Saksassa valmistautuvaa Yhdysvaltojen joukkuetta. Heillä on erittäin vahva edustus. Myös sarjaa johtavalla Irlannilla on joukkueessaan hyviä, kokeneita ratsastajia. He ovat täällä hakemassa mahdollisimman paljon pisteitä noustakseen takaisin Super Liigaan.

Haminan ainutlaatuinen kisamiljöö viehättää Penttiä. Kotiyleisön edessä ratsastaminen on Suomessa vain kaksi kertaa vuodessa kilpailevalle ratsastajalle harvinaista herkkua.
- Vaikka pitkä matka on aina hevosille hankala, on se riskin arvoinen. Kisojen ilmapiiri ja yleisön kannustus ovat täällä erityiset.

Pentin päätavoitteena on Mannheimin EM-kilpailut. Muita Nations Cup -kilpailuja ei maamme kärkinaisella ole Haminan lisäksi suunnitelmissa.
- EM-kisat eivät ole itsetarkoitus. Lähden vain, jos olen riittävän hyvässä kunnossa. Enemmän minulle merkitsee se, että pystyn suorittamaan tasaisesti Saksan kovatasoisissa kolmen ja neljän tähden kansainvälisissä kilpailuissa.

Aromaan tavoite täyttymässä?
Ensiesiintymistä Nations Cup -joukkueessa tavoitteleva Niklas Aromaa saapui Haminaan kahden hevosen kanssa. Hevoset olivat torstaina pitkän matkan jäljiltä pirteitä, ja ratsastaja luottavainen.

- Suunnittelin hyppääväni Cosimalla Grand Prixn ja Madleenilla Nations Cupin. Katsotaan kuitenkin huomisen kisapäivän jälkeen tilanne uudestaan. Yksi pitkäaikainen tavoitteeni on ollut joukkueeseen pääsy, joten nyt minua kyllä jännittää, Saksassa asuva 33-vuotias ammattiratsastaja tunnustaa.

Nations Cup -joukkue nimetään lauantaina
Kilpailu Suomen joukkuepaikoista on tänä vuonna erityisen kova. Kansainvälisesti kokeneiden Pentin ja Mikael Forsténin lisäksi ehdolla ovat Aromaa ja pääasiassa kotimaassa kilpailevat Raimo Aaltonen, Ville Kulkas ja Jukka-Mikael Koivisto.

- Pyrimme jättämään joukkueen nimeämisen mahdollisimman myöhäiseksi, koska ehdokkaita on kuusi. Näin näemme, ketkä ovat parhaassa kunnossa. Odotukset ovat hyvät, myhäili Suomen joukkueen johtaja ja vuoden 2005 voittojoukkueen ratsastaja Peik Andersin.

Joukkue pitää nimetä viimeistään lauantaina, jolloin arvotaan joukkueiden ensimmäisen kierroksen lähtöjärjestys. Samsung Superliigaan kuuluvien Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian lisäksi mukana ovat FEI Nations Cup -sarjan neljä kärkimaata Irlanti (40 pistettä), Italia (29,5 p.), Tanska (29 p.) ja Norja (18 p.). Voittajajoukkue saa 9 pistettä ja 7000 euroa. Yhteensä luokassa jaetaan palkintorahoja 20 000 euroa. FEI Nations Cupin ensimmäinen kierros alkaa sunnuntaina klo 15.00 ja toinen kierros noin klo 17.00.

Pääluokkien tulokset ovat luettavissa:
www.helsinkihorseshow.fi/bastioni/content/view/17/lang,fi/

Pääluokkien tulokset ovat tiedossa:
Pe 150 cm Grand Prix -karsintaluokan jälkeen n. klo 18.00
La Pas de Deux Kürin jälkeen n. klo 15.30
La Hamina Grand Prix´n jälkeen n. klo 17.45
Su International Dressage Kürin jälkeen n. klo 14.00
Su FEI Nations Cupin jälkeen n. klo 18.00

Lisätietoja, mm. täydelliset ratsastajalistat: www.helsinkihorseshow.fi/bastioni/index.php
Tietoa FEI Nations Cup -sarjasta: www.horsesport.org/s/results/standings.htm

Teksti Kati Hurme-Leikkonen
Kuvat Marcus Westermark