SuomiAreenalla puhutaan hevosesta!
1.6.2023
Suomalaisten hyvinvointi on laskusuhdanteessa, mutta yli puolella miljoonalla suomalaisella on hyvinvointisalaisuus: Monipuolinen, kiehtova ja puoleensavetävä – hevonen! SuomiAreenan paneelikeskustelussa pohditaan, millainen rooli hevosella voisi olla laajemmin kansallisessa hyvinvointityössä?

Suomen Ratsastajainliitto ja Suomen Hippos tuovat tämän vuoden SuomiAreenan yhteiskunnallisen keskustelun tapahtumaviikolle mukaan hevosalan mahdollisuudet olla ratkaisemassa kansallista hyvinvointikriisiä.
”Hevonen liikuttaa ja kuntouttaa, pitää toimintakykyisenä, ehkäisee syrjäytymistä ja tuo iloa. Elämme aikaa, jossa pelkästään liikkumattomuudesta aiheutuvien kustannusten arvioidaan olevan Suomessa vuosittain yli 3 miljardia euroa*, ja puhutaan jopa mielenterveyden kriisistä. On aika tuoda keskusteluun mukaan hevosalan tarjoamat ratkaisut, niin harrastamisen kuin esimerkiksi eläinavusteisen toiminnan kautta. Tietenkään hevosten hyvinvointia unohtamatta”, Suomen Hippoksen viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivari taustoittaa keskustelun lähtökohtia.
Paneelikeskustelussa aiheesta keskustelevat seuraavat osaajat ja päättäjät:
• Hilkka Kemppi, kansanedustaja, Keskusta
• Riikka Juntunen, pääsihteeri, Suomen Paralympiakomitea ry
• Sofia Virta, kansanedustaja, Vihreät
• Tarja Mattsson, lehtori, Koulutuskeskus Salpaus
• Viena Kauppi, Teivon ravikoulu
Keskustelu järjestetään SuomiAreenan avauspäivänä tiistaina 27.6. klo 16.00-16.45 Puuvillan kauppakeskuksen lavalla (Siltapuistokatu 10-12) ja sen juontaa SRL:n tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen.
Ennen keskustelua Porin Ravit Oy:n Poniklubin ponit tuovat hevosavusteisen hyvinvointityön myös konkreettisesti SuomiAreenan yleisön ulottuville Porin Raatihuoneenpuiston eteläpäädyssä klo 13.00-15.00.
Tutustu SuomiAreenan ohjelmaan: LINKKI
*Lähde: UKK-instituutti
Uutiset
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa
- 1.7.2025Hevonen ja uni – vain nelisen tuntia yöunta
- 29.6.2025NBECH – Esteratsastuksessa kultaa ja kaksi hopeaa