Susanna Granrothille LähiTapiola gp:n voitto

8.6.2019

Susanna Granroth ja Baccara voittivat LähiTapiola gp -osakilpailun Ypäjän derbykentällä lauantaina.

Susanna Granroth ja Baccara. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Susanna Granrothille LähiTapiola gp:n voitto

Lauantaina Ypäjän Finnderbyssä kilpailtiin esteillä LähiTapiola-sarjan osakilpailuja. Korkein sarjataso, GP, on tänä vuonna 145-150 senttimetrinen, kahden kierroksen rata. Osakilpailuja on kaikkiaan kuluvalla kaudella kuusi ja elokuussa järjestetään finaali Helsingissä.

Kolmannen osakilpailun voittoon ratsasti eilisen tavoin Susanna Granroth Baccaralla. Ratsukko nousi tämän voiton myötä jaetulle toiselle sijalla sarjakilpailussa.

- Kolme kertaa olen voittanut tämän luokan, joten pakkohan se oli yrittää, vaikka oma itseluottamus ei ehkä ollut niin korkealla tasolla kuin olisi voinut olla, voittaja pohti radan jälkeen.

Ylivoimaiseen sarjakärkeen laukkasi Ville Kulkas Neptonilla, kun he sijoittuivat luokassa toisiksi. Edellisen osakilpailun hän voitti kaksi viikkoa sitten. Kulkas on itse kasvattanut ja kouluttanut Neptonin. Hän myös omistaa ruunan. John Antell sijoittui kolmanneksi Iscara del Masetilla.

Nuorille ratsastajille suunnattu LähiTapiola Future Challenge kilpaillaan 140 -tasolla ja nurmipohjalle virhepisteettömiä suorituksia lähti hakemaan 16 ratsukkoa. Päivän paras oli Patricia Westman – Carmenzata, jotka onnistuivat pitämään puomit kannattamilla ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella ratsukko sai 4 virhepistettä yhden pudotuksen vuoksi.

- Ensimmäinen kierros oli aika haastava, siinä oli paljon miettimistä, mutta kuitenkin meille sopiva!

Tälle vuodelle saatiin myös uusi Noususarja, joka on kaikille avoin ja valmistelee ratsukoita kohti kotimaan korkeinta sarjaa. Se on otettu hyvin vastaan ja ratsukoita lähti radalle 16. Tänään ainoan tuplanollan ratsasti Hanna Nordström – Alecey, jotka viihtyvät nurmiareenoilla. Ratsu on myös entinen kenttähevonen, jolla on ikää jo 18-vuotta. Toinen ja kolmas sija menivät huomiseen Finnderby-luokkaan valmistautuville Sandra Lähteelle ja Maija Yli-Huhtalalle.

Kouluratsastuksessa hellelukemissa kilpailtiin muun muassa Prix St. Georges, joka on valmisteleva luokka kohti Grand Prix-tasoa. Ville Vaurio on kouluttanut itse nyt 8-vuotiaan ruunan 4-vuotiaasta asti ja parivaljakko aloitti kilpailemisen vasta tänä vuonna.

- En ehkä itsekään osannut odottaa Dublinista näin hienoa mikä siitä on kuoriutunut! Hevonen tuntui paremmalta kuin eilen, mutta teimme pari isompaa rikettä ja ne maksoivat sitten lopputuloksessa muutaman prosentin. Toki luokka oli myös asteen vaikeampi kuin eilinen, mutta olen todella tyytyväinen hevoseen!

Finnderby Tourissa ponien voittajatittelin eilisen jälkeen säilytti Pinja Salmela – Reitland’s Du nur Du B. He kahmivat vapaaohjelmastaan huikean 74,9 prosentin lopputuloksen, kun toiseksi ratsastanut Ruut Mantela sai kokoon 71,8 prosenttia ponillaan Hillside Arwen.

Junioreiden voittajapari, Johanna Similä ja Mein Freud, olivat ylivoimaisia ylittäessään myöskin 72% rajan. Perjantain voittaja Noora Pajari saavutti Polar Blitzin kanssa liki 68 prosentin tuloksen.

Sanna Koskiluhta johtaa

Paraluokassa kilpailee mestaruuksista 8 ratsukkoa. Mukana myös MM-kilpailuissa kilpaillut Pia Reitti – Supremo, mutta ensimmäisen päivän jälkeen ratsukko on sijalla kolme. Kärjessä on kotimaan kilpailuissa tasaisesti sijoituksia napsinut 31- vuotias Sanna Koskiluhta, valkoisella hevosellaan Liptona III. Huomiseen ratsukko lähtee hyvällä fiiliksellä.

– On kyllä hyvä fiilis. Hevonen oli yllättävän virkeä. Olisin ajatellut, että se olisi väsynyt, ja että sitä saisi ratsastaa eteenpäin, mutta enemmänkin sai pidätellä. Helle vaikutti enemmän itseeni kuin hevoseen!

Rosenqvist jatkaa maastoon kärjessä

Kenttäratsastuksessa kilpailtiin rataesteet toisena osakokeena. 2*-luokassa estekorkeus oli 110 senttimetriä ja Mannerheimin kenttäratsastuskilpailussa 10 senttiä korkeampi.

Kärjessä sunnuntain maastoradalle Prix de Racing Mannerheimin kenttäratsastuskilpailussa ykkösenä jatkaa Tuija Rosenqvist FF Pacemakerilla.

– Olen todella tyytyväinen  eiliseen koulurataan, sillä hevonen liikkuu valtavasti ja on vähän turhan yli-innokas. Nyt se teki erinomaisen koulun koska se malttoi keskittyä.

Rataesteillä ratsukolle tuli vain yksi puomi, sillä isot nurmiareenat saavat ruunan innostumaan isoon laukkaan. Maastoon Rosenqvist lähtee hyvillä mielin, sillä 9-vuotiaan kilpakumppanin kanssa siellä on niin mahtavaa!

Virolaisten mukana olo on hänen mielestään myös hienoa, sillä kotimaassa tällä tasolla on vain muutama ratsukko.

2* luokassa kärkeä pitävät virolaiset, kun Luise Vevers – Ruudi nousivat estevirheettömällä suorituksella pykälän ylemmäs eilisen jälkeen. Toisena on Jaagub Kallas – Olli Royal.

Lisätietoa tapahtumasta:  www.hevosopisto.fi/finnderby

Kokonaistulokset: https://online.equipe.com/

Livelähetykset esteratsastuksesta:  http://www.haven.fi/live/

 

Tuloksia Finnderby 6.-9.6.2019, Ypäjä

Tuloksia lauantailta

Esteratsastus

Luokka 6 - 100 arv. A.2.0, Avoin suomenhevosratsukoille. 13 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Heidi Mäkinen, Korpilahden Ratsastajat ry – Valon Nopea 0/62.29, 2) Johanna Pihlaja, Skura ry – Taranis 4/59.10, 3) Linnea Haukilehto, Stall Anna Riders ry – Aroha Pilotti 4/62.86, 4) Janna Jensen, Jcc Riders ry – Päällikkö 4/65.21,

Luokka 7 - Racing Trophy 120 arv. 367(A1/A1), Avoin 6v hevosille. 14 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Nelli Pajuharju, Kyrkslätt Idrottsförening Rf – Cadorado 0-0/40.45, 1) Riikka Harjula, Ypäjän Ratsastajat ry – Hope's Justina 0-0/36.64, 1) Janna Jensen, Jcc Riders ry – I-Am-Aurante DD 0-0/38.53, 4) Joni Paavola, Ypäjän Ratsastajat ry – Ypäjä Karla 0-8/39.52

Luokka 8 - Racing Trophy 110 arv. 367(A1/A1), Avoin 5v hevosille. 8 lähtijää ja 3 sijoittuu: 1) Sanna-Kaisa Mikkola, Ruohojärven Kartanon Ratsastaj – Cappas 0-0/39.56, 1) Janna Jensen, Jcc Riders ry – Chekkonen 0-0/41.80, 1) Nelli Pajuharju, Kyrkslätt Idrottsförening Rf – Casino Commercial 0-0/42.30

Luokka 9 Mini Grand Prix 115 arv. AM5, Avoin poni- ja lapsiratsastajille. 8 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Daniela Simola, Rusko Riding Team ry – Mousko du Buisson Z 0-0/56.99, 2) Nella Mäyrä, Rusko Riding Team ry – Turfhorst Royal Rose 0-4/51.21.

Luokka 10 - Lähitapiola Grand Prix 145 arv. 2 kierrosta (A2/A2). 6 lähtijää ja 6 sijoittuu: 1) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Baccara (8.0)-(0.0)/44.44-8, 2) Ville Kulkas, Tampereen Ratsastusseura ry – Nepton (8.0)-(0.0)/47.15-8, 3) John Antell, Husön Ratsastajat ry – Iscara del Maset (8.0)-(0.0)/51.52-8, 4) Antti Linna, Salon Ratsastusseura ry – Spendrup L (8.0)-(4.0)/50.74-12, 5) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – KG Corazon (8.0)-(8.0)/50.45-16, 6) Hanna Nordström, Evitskogin Ratsastajat ry – Beau DDH (24.0)-(4.0)/52.63-28.

Luokka 12 - Lähitapiola Future Challenge 135 arv. 2 kierrosta (A2/A2). 7 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Patricia Westman, Billnäsin Ratsastajat ry – Carmenzata (0.0)-(4.0)/67.04-4, 2) Erica Mäkilä, Kaarinan Kenttäratsastajat Kak – Chicadee (4.0)-(4.0)/62.32-8,

Luokka 11 - Noususarja -osakilpailu 140 arv. AM5. 16 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Hanna Nordström, Evitskogin Ratsastajat ry – Alecey 0-0/46.96, 2) Sandra Lähde, Ratsastusseura Varsa ry – Fanita 0-4/43.58, 3) Maija Yli-Huhtala, Ratsastusseura Varsa ry – Birchcape's Wonderland 3033 0-4/46.26, 4) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Q And Q DK Z 0-4/47.06

 

Kouluratsastus

Luokka 112 - Suomenhevosderby 1. osakilpailu. 22 lähtijää ja 6 sijoittuu: 1) Katja Kuokka, Kaakon Ratsastajat ry – Hessin Leevi 71.172%, 2) Elina Kuru, Tammelan Ratsastajat ry – Silvolan Hemminki 71.016%, 3) Krista Mutanen, Impivaaran Ratsastajat ry – Sibbo 68.047%, 4) Tuija Rummukainen, Jämsänseudun Urheiluratsastaja – Korven Velho 67.656%, 4) Hanna Kalliola, Korsholms Sportryttare ry – Kvartaali 67.656%, 6) Jeanne-Marie Törnroth-Koivuniemi, Kaarinan Urheiluratsastajat ry – Pilsner 67.344%

Luokka 105 - Finnderby Children tour 2. osakilpailu, FEI Lasten henkilökohtainen ohjelma. 3 lähtijää ja 1 sijoittuu: 1) Selma Maula, Tuomarinkylän Ratsastajat ry – Butterfly Tirlittan 66.905%, 2) Isobel Laraman, Tampereen Ratsastusseura ry – Windekind 58.810%, 3) Enni Suoperä, Mäntsälän Ratsastajat ry – Chouchoutte Carrus 58.274%

Luokka 106 - Finnderby Pony tour 2. osakilpailu, FEI KÜR Poniratsastajille. 12 lähtijää ja 3 sijoittuu: 1) Pinja Salmela, Siilin Ratsastajat ry – Reitland's Du nur Du B 74.917%, 2) Ruut Mantela, Ratsastusseura Equus ry – Hillside Arwen 614 NF 71.817%, 3) Roosa Salo, Rauman Ratsastajat ry – Sir Maximus Welshwarrior 71.375

Luokka 107 - Finnderby Junior Tour 2.  osakilpailu FEI KÜR Junioreille. 9 lähtijää ja 3 sijoittuu: 1) Johanna Similä, Tuomarinkylän Ratsastajat ry – Mein Freund 72.708%, 2) Noora Pajari, Meri-Lapin Ratsastajat ry – Polar Blitz 67.917%, 3) Emmi Alahonko, Pinomäki Royality Riding Club – Sandrina 66.975%

Luokka 109 - Prix de Supreme Horse Care Finnderby GP Tour 1. osakilpailu, Grand Prix. 5 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Elisabet Ehrnrooth, Helsingin Ratsastajat ry – Bøgelys La-Ro 66.920%, 2) Nina Dunder, Helsingin Ratsastajat ry – Floresco Sil 66.014

Luokka 110 - Vaativa B:3. 29 lähtijää ja 8 sijoittuu: 1) Vilma Vajanto, Equestrian Team Diamond ry – Dalcanton 68.145%, 2) Lassi Lehmusto, Ypäjän Ratsastajat ry – Möensholms Oberst 66.935%, 3) Anne Nuutinen, Järvenpään Ratsastusseura ry – Karelia Carrus 65.968%, 4) Helkky Ylönen, Korpilahden Ratsastajat ry – Kiahan Sinclair 65.565%, 5) Raija Metsälä, Etelä-Karjalan Urheiluratsasta – Cacau 65.161%, 6) Ella Paloheimo, Hyvinkään Urheiluratsastajat r – Scarlet Majlund 64.839%, 7) Jari Ruuskanen, Dressage Team Travers ry – Windsor V 64.032%, 8) Micaela Rosenlew, Kyrkslätt Idrottsförening Rf – New Hill Raffaello 63.952%.

Luokka 110 - Vaativa B:3, Avoin kaikille. 29 lähtijää ja 8 sijoittuu: 1) Vilma Vajanto, Equestrian Team Diamond ry – Dalcanton 68.145%, 2) Lassi Lehmusto, Ypäjän Ratsastajat ry – Möensholms Oberst 66.935%, 3) Anne Nuutinen, Järvenpään Ratsastusseura ry – Karelia Carrus 65.968%, 4) Helkky Ylönen, Korpilahden Ratsastajat ry – Kiahan Sinclair 65.565%, 5) Raija Metsälä, Etelä-Karjalan Urheiluratsasta – Cacau 65.161%, 6) Ella Paloheimo, Hyvinkään Urheiluratsastajat r – Scarlet Majlund 64.839%, 7) Jari Ruuskanen, Dressage Team Travers ry – Windsor V 64.032%, 8) Micaela Rosenlew, Kyrkslätt Idrottsförening Rf – New Hill Raffaello 63.952%.

Luokka 111 - Prix de OP Prix St-Georges. 15 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Ville Vaurio, Dressage Team Travers ry – Dublin 72.598%, 2) Elisabet Ehrnrooth, Helsingin Ratsastajat ry – Macacho 69.657%, 3) Petra Andrejeff, Horsy Team ry – Hendrik 67.157%, 4) Kitta Hyttinen, Kuopion Ratsastajat ry – Valette 66.176%.

Ville Kulkas ja Nepton. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Tuija Rosenqvist ja FF Pacemaker jatkavat Mannerheim-kenttäratsastuskilpailun kärjessä. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Sanna Koskiluhta johtaa pararatsastajien SM-kilpailua ensimmäisen päivän jälkeen. Kuva: SRL / Hanna Heinonen.