Syyskokous alkoi palkitsemisilla

25.11.2018

Suomen Ratsastajainliiton syyskokous aloitettiin iloisissa merkeissä, kun ansioituneita ratsastusvaikuttajia palkittiin.

Fred Sundwall sai kokousväeltä lämpimät aplodit.

Syyskokous aloitettiin palkitsemisilla

Suomen Ratsastajainliiton syyskokous alkoi sunnuntaina klo 11 Helsingissä. Kokouksen aluksi jaettiin kunniamerkkejä ansioituneille ratsastuksen edustajille. Kultaisen ansiomerkin saivat Maria Colliander, Seppo Laine ja Nina Kaipio. Liitossa 22 vuotta pääsihteerinä toiminutta Fred Sundwallia kiitettiin liiton korkeimmalla mahdollisella palkinnolla, kultaisella kannuksella. Lisäksi liiton kunniajäsenet kukittivat Sundwallin kiitokseksi hyvästä sujuvasta yhteistyöstä.

Maria Colliander on ensimmäinen suomalainen
viiden tähden kouluratsastustuomari. Hänet palkittiin
arvokkaasta työstään kultaisella ansiomerkillä.

Maria Colliander on ensimmäinen suomalainen kouluratsastustuomari, joka on nimitetty viiden tähden tuomariksi. Se on kansainvälisen liiton korkein koulutuomaristatus. Collianderin kouluratsastustuomarin ura alkoi 1980-90 -lukujen taitteessa. Hän on arvostellut usein nuorten hevosten MM-kilpailuja, nuorten EM-kilpailuja sekä World Cup ja Nations Cup -tasolla. Colliander on ollut aktiivinen toimija seurassaan Helsingin Ratsastajissa vuosikymmenet.


Seppo Laine palkittiin kultaisella ansiomerkillä.

Seppo Laine on suomalaisen kenttäratsastuksen pitkäaikaisia vaikuttajia. Hänen toimintansa niin ratsastusseura-, valmennus-, kilpailu-, tuomari- kuin liittotasollakin on ollut merkittävää jo vuosikymmenien ajan. Laine on ollut aktiivisesti edistämässä erityisesti kenttäratsastuksen kehitystä.

Seppo Laine oli perustamassa Suontaan Ratsastajia vuonna 2004 ja on toiminut siitä lähtien seuran kärkihahmona ja hallituksen jäsenenä. Laineella on FEI:n kenttäratsastustuomarin oikeudet. Hän on myös FEI:n stewardi, kenttäratsastuksen maastoradan suunnittelija ja taitoarvostelutuomari sekä III-tason kouluratsastustuomari. Laineen kenttäratsastusura alkoi armeijassa noin 40 vuotta sitten. Hänen aktiivisin kilpailuvaiheensa sijoittuu 80- ja 90-luvuille. Erään legendan mukaan Laineella on yhteensä 37 SM-mitalia eri väreissä ja eri ratsastuksen lajeista. Hän on jo vuosien ajan ollut "vakioääni" ratsastuskilpailuiden televisioinnin selostajana sekä asiantuntijakommentaattorina.

Nina Kaipio on ollut Suomen Ratsastajainliiton palveluksessa vuodesta 2009 vuoteen 2018 toimien viimeksi liiton seura- ja tallipalveluiden linjapäällikkönä.

Nina Kaipion työtehtävät sisälsivät seura-, alue- ja tallipalveluteaminjohtamisen sekä näiden osa-alueiden strategisen suunnittelun ja kehittämisen. Nina Kaipio on ollut vahvalla panoksella mukana aluetoiminnassa. Hän on osallistunut aluetoiminnan strategian suunnittelun lisäksi koko aluetoiminnan organisointiin yhdessä alueiden puheenjohtajien kanssa.

Nina Kaipio oli tekemässä liiton Hyvä Hallintotapa -opasta, Reilu Peli -opasta ja tasa-rvosuunnitelmaa.

Nina Kaipio on omalla esimerkillään ja työskentelytavoillaan innostanut vapaaehtoistoimijoita kehittämään liiton toimintaa ja palvelukonseptia. Hän on erittäin arvostettu sekä liiton luottamushenkilöiden että työtovereidensa keskuudessa.

Fred Sundwallin 22 vuoden työpanos liitossa on ollut todella merkittävä. Hän sai kokousväen aplodit ja lämpimän kiitoksen arvokkaasta työstään.

– Harvoin minulla pokka pettää, mutta nyt ollaan lähellä, hän kommentoi tunnelmiaan.

– Olen todella kiitollinen kaikille hyvästä yhteistyöstä vuosien mittaan. Työssä on luonnollisesti ollut monenlaisia kausia, hyviä ja huonompia, mutta olen kiitollinen kaikille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä.