Talvikki Järvinen ja Danser T kauden viimeisessä koitoksessa Ranskassa
28.10.2021
Valjakkoajon neljän tähden kilpailut Paussa, Ranskassa käynnistyvät torstaina koulukokeella. Keskiviikkona Danser T läpäisi hevostarkastuksen, ja hevosyksiköissä kilpaileva valjakko tutustui kilpailuareenaan. Tarkkuuskoe ajetaan lauantaina ja maraton sunnuntaina.
Talvikin kisamatka Ranskaan alkoi jo kolme viikkoa sitten kun Danser T pakattiin autoon suuntana Hollanti ja valmentaja Rudolf Pestmanin talli. Siellä valjakko treenasi hienoissa puitteissa reilun viikon ennen kuin matka jatkui kohti Pauta. Valmistautumisaikaan mahtui myös valmennus Rudolfin oman valmentajan, Hergen van Hallin kanssa.
Tiimi pääsi maanantaina perille kisapaikalle. Matkaan mahtui myös jännittäviä käänteitä, kun hevosautosta puhkesi eturengas moottoritiellä. Avuliaiden paikallisten siivittämänä matka pääsi kuitenkin nopeasti jatkumaan.
Nyt tiimi on tutustunut rauhassa kisapaikkaan ja tehnyt viimeiset valmistelut. Tällä kertaa matkassa on mukana Talvikin ja Danser T:n, eli Tanen lisäksi hoitaja Miia Vallema ja groomina toimii hollantilainen Marijke Tilman.
Talvikki kertoi kisakuulumisia keskiviikolta hieman mietteliäänä.
”Täytyy kyllä sanoa, että odotukset eivät ole kovin korkealla tämän päiväisen areenaan tutustumisen jälkeen. Tane oli todella jännittynyt. Toivotaan ihmettä tapahtuvaksi.”
Linkkejä
Kattavan annoksen kisareissusta saa Talvikin Facebook-sivulta https://www.facebook.com/teamdansert josta saa poimia tietoja ja kuvia.
Kilpailujen tulosseuranta: valjakko.net
Lähtölista torstain kouluosuuteen: http://www.valjakko.net/2021/2810lla
Kilpailujen nettisivu: https://www.event-pau.com
Kilpailujen osallistujalista: https://www.event-pau.com/wp-content/uploads/2021/10/Master-list-CCI5L-07-10-21.pdf
Kilpailujen seuranta Hoefnetissä: https://www.hoefnet.nl/en/kalender-uitslagen-startlijsten/pau-2021/
Kilpailujen seuranta Hippoeventissä: https://www.hippoevent.at/drivingsport-info/icalrepeat.detail/2021/10/28/1055/-/caio-h1-pau-fra
Tiedote Valjakkoajokomitean tiedottaja Taija-Tuulia Tammelin
Uutiset
- 4.11.2026Suomen paras kisabuffa löytyi Lohjalta – menestyksen resepti paljastui, leivonnaisten ei!
- 2.11.2026Tampereen Ratsastusseuran 100v juhlavuosi huipentui estekilpailuihin
- 31.10.2026Kouluohjelmat uudistuvat – hevosen rentous ja tasapaino korostuvat
- 25.10.2026Kouluratsastuksen EQPro Championsarjan finaalit ja Winter Cupin ensimmäiset osakilpailut ratkottiin Ypäjän Hevosopistolla
- 24.10.2026Vekardo ja Lassi Lehmusto suomenhevosten hallimestarit 2026 – Itä-Suomi voittoon alueiden välisissä koulumestaruuksissa
- 23.10.2026Yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu
- 23.10.2026Ratsastajainliiton toiminnanjohtajahaku on alkanut
- 22.10.2026Noora Pentin kolumni - Huipulle kasvetaan arjessa, joukkueeksi yhdessä
- 21.10.2026Kaisa Kähö jättää tehtävänsä Ratsastajainliitossa
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon