Toimihenkilöesittelyssä koulutuomari Hanne-Mari Kiuttu
19.2.2019
Esittelyssä lounaissuomalaisia toimihenkilöitä.
1. Kuka olet?
Olen Hanne-Mari Kiuttu, Hansu näin hevosihmisten kesken :). Oulussa syntynyt, mutta jo yli 20 vuotta sitten turkulaistunut kouluratsastusaddikti. Olen valmentaja ja tuomari sekä myös itse GP-ratsastaja. Työskentelen päätoimisesti Turun yliopistolla It-palvelupäällikkönä. Valmennustyötä teen oman ylityksen Hmkdressagen kautta.
2. Miten hevosharrastuksesi alkoi?
Kävin kavereiden mukana hoitamassa erästä työhevosta. Kun paikkakunnalle tuli uusi ratsastuskoulu, Abc-talli, sain aloittaa ratsastuksen.
3. Mainitse jokin hevosurasi mieleenpainuvimmista hetkistä.
Ensimmäisen oman hevosen hankkiminen 25-vuotiaana, jo melko pitkän harrastus- ja kilpailuhistorian jälkeen, hevonen oli tuolloin 3-vuotias. Sekä samaisen hevosen kouluttaminen itse GP-tasolle, pääsy Kyran Pp-tiimiin ja hyvin menneet startit senioreiden SM:ssä ja kansainvälisissä kilpailuissakin.
4. Mitä toimihenkilöoikeuksia sinulla on?
II -tason (intermediate) koulutuomarioikeudet ja IV-tason valmentajaoikeudet, eli valmentajan ammattitutkinto. Ensikesänä tulee olemaan mielenkiintoinen haaste myös kilpailujen järjestäjän roolissa, kun yhdessä seurani TS Ratun ja Turun Ratsastajien järjestämme kesäkuun viimeisenä päivänä hienot Turun kouluratsastuskilpailut Artukaisissa. Siellä on mahdollista nähdä kouluratsastusta kaikilla tasoilla helposta A:sta Grand Prixiin.
5. Miten päädyit toimihenkilöksi?
Haluan jatkuvasti opiskella enemmän kouluratsastuksesta, eri näkökulmista. Tuomarin ja valmentajan tehtävät syventävät ymmärrystä lajin luonteesta. On paljon helpompi ratsastajana valmistautua kilpailuun, kun tietää tuomarin näkökulmasta mitä pitää suorittaa ja valmentajan ominaisuudessa, miten se tehdään.
6. Mikä motivoi sinua toimihenkilötehtävissä?
Jatkuva oppiminen ja mahdollisuus myös jakaa kertynyttä kokemusta muille ratsastajille ja auttaa heitä parantamaan suorituksiaan. Ylipäänsä kouluratsastuksen tason edistäminen Suomessa.
7. Mikä on vaikeinta toimihenkilötehtävissä?
Laji on itsessään kiehtovan vaikea, mikä tekee toimihenkilönä toimimisesta mielenkiintoista. Täytyy olla tavallaan nöyrä lajin edessä, mutta samalla olla rohkea kokeilemaan ja tekemään. Tuomaritoiminta ja valmentaminenkin ovat jatkuvaa oppimista aivan samalla tavalla kuin ratsastuskin. Niissä ei tule ikinä valmiiksi. Kilpailuissa mitataan myös tuomarin ja valmentajan osaamista.
8. Millaista oma hevosharrastuksesi/urasi on nykyään?
Vaikka olen viime vuosina päässyt ratsastamaan useita laadukkaita suomenhevosia, pidän itseäni lähes täysin puoliveri-ihmisenä. Veri vetää vaikeisiin luokkiin. Tulevalla kaudella tuon kilpailuihin kaksi omaa hevostani, joiden kanssa olen tähän saakka keskittynyt koulutustason nostamiseen. Keväällä aloitellaan vaativasta B:stä ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, jatketaan kesällä vaativa A -luokkiin, kun hevoset ovat saaneet vähän kisarutiinia. Kilpahevosten lisäksi minulla on viimekesäinen varsa, jonka kasvamista ja oppimista on todella mielenkiintoista seurata. Harvoin tulee aikuisten hevosten kanssa ajatelleeksi, kuinka alusta hevoslapsen kanssa koulutus aloitetaan. Riimun päähän laittaminenkin on koulutusasia. Kouluhevoskasvatuksen seuraaminen kuuluu myös harrastuksiini.
9. Terveisesi kisaajille?
Kouluratsastus on laji, joka tulee sitä mielenkiintoisemmaksi mitä enemmän sitä oppii. Olkaa kiinnostuneita lajista ja hevosista monipuolisesti, niin saatte lisää perspektiiviä tekemiseen. Tuomarien ja ratsastajien urapolku on yllättävän samanlainen. Tehtävät vaikeutuvat, kun luokat tulevat vaikeammiksi. Jos tuomarien toiminta tuntuu käsittämättömältä kannattaa mennä sihteeriksi johonkin kilpailuun ja muutenkin kannattaa mennä sihteeriksi aina kun siihen on mahdollisuus, niin minäkin teen edelleen. Se on helppo tapa nähdä mitä pöydän toisella puolella tapahtuu ja oppia. Edistetään yhdessä tätä lajia kehittämällä itseämme!
Uutiset
- 1.5.2026Vakava ratsastusonnettomuus Ypäjällä
- 30.4.2026Tilannekatsaus Ratsastajainliiton taloustarkastuksen etenemisestä 30.4.2026
- 30.4.2026Horse & Rider Amatöörisarja käynnistyy viikonloppuna – sarjavoittajalle luvassa upea palkinto
- 28.4.2026Hevosmieliset päättäjät vastasivat kutsuun tulla tutustumaan lajiin
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026