Tokion olympialaiset ja paralympialaiset siirtyvät
25.3.2020
Tokion olympialaiset ja paralympialaiset siirtyvät näillä näkymin vuoteen 2021. Maapaikkojen säilymisestä odotetaan tietoa.
Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) on ilmoittanut, että Tokion olympialaisia siirretään eteenpäin koronaepidemian vuoksi, ja ne järjestetään viimeistään kesällä 2021. Päätöksen seurauksena myös vuoden 2020 paralympialaiset siirtyvät vuoteen 2021.
- Tämä oli hyvä ja oikea päätös ihmisten terveyden kannalta. Kansainvälinen kilpailutoiminta on katkolla, ja lisäajan avulla voidaan taata mahdollisuus tavoitteelliseen valmistautumiseen sekä urheilullisesti tasapuoliset kilpailut, urheilujohtaja Aki Ylänne toteaa.
Suomella on kaksi maapaikkaa Tokioon, yksi kouluratsastuksessa ja toinen pararatsastuksessa. Vahvimmat kandidaatit edustajiksi ovat olleet paikat hankkineet kouluratsastaja Henri Ruoste ja pararatsastaja Katja Karjalainen. Juuri ennen kilpailujen siirtämistä saatiin tieto, että FEI on myöntänyt Suomelle Tokion paralympialaisiin liittyvän henkilökohtaisen maapaikan eli ns. villin kortin, joka on osoitettu Pia-Pauliina Reitille.
- Ratsastuksessa karsintajärjestelmä niin olympialaisten kuin paralympialaistenkin osalta on sulkeutunut. Maapaikkojen maapaikkojen säilymisestä odotetaan tietoa FEI:ltä, Ylänne sanoo.
Lue lisää Olympiakomitean sivuilta
Uutiset
- 6.7.2026MM Aachen 2026 – MM-ehdokkaat esitetty viidessä lajissa
- 6.7.2026Sonja Mäkelä on Operagames-voittaja 2026 – ja paljon paljon muuta
- 5.7.2026Annina Nordströmille ja Fuzhoulle GP-sijoitus CSIO3* Peelbergenissä
- 5.7.2026Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond kolmanneksi – Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak keräsivät kokemusta
- 4.7.2026Satu-Maria Jauhiainen ja Miss Manley Hs Pohjola Grand Tourin voittoon Lappeenrannassa
- 4.7.2026Keravan kenttäratsastuskilpailut olivat onnistuneet
- 3.7.2026Ruosteelle erinomainen MM-valmistelu Hagenin 4* Grand Prix’ssä
- 3.7.2026Esteratsastuksen Nations Cup semifinaali Peelbergenissä – Suomi karsiutui finaalista kovassa seurassa
- 3.7.2026Nuorten maajoukkue nimetty valjakkoajon EM-kilpailuihin
- 1.7.2026Ratsastajainliiton hallitus eroaa – myös Kyra Kyrklund vetäytyy