Tryonissa valmistaudutaan hurrikaaniin
11.9.2018
Sääolosuhteet huolestuttavat ratsastuksen MM-kilpailuissa Tryonissa.
Maanantai-illan sää oli sangen uhkaava. Kuva: Tuula Pursiainen.
Tryonissa valmistaudutaan hurrikaaniin
- Tämän hetken suurin kysymysmerkki on, mihin hurrikaani Florence iskee, kertoo Suomen joukkueenjohtaja Aki Ylänne Tryonista, jossa ratsastuksen MM-kilpailut ovat alkamassa.
- Lähialueen koulut suljettu ja me ollemme noin 20 km evakuointialueen reunan ulkopuolella.
- Avajaisten pitäisi olla tänä iltana, saa nähdä miten onnistuu. Nyt keli on ok, aiemmin maanantaina oli kova ukkonen ja satoi reilusti.
- Turvasuunnitelmat ovat kunnossa ja tiistain aikana käydään oman porukan kanssa läpi työnjako sen varalta, jos hurrikaani iskee tänne. Sen luokitusta ollaan nyt nostamassa korkeimpaan vaarallisuusasteeseen. Järjestäjä on alustavasti muistuttanut oikeudestaan peruuttaa kilpailut force majeure -kohtaan viitaten.
Uusimpien säätiedotusten mukaan Tryoniin on luvattu ukkosta ja sateita tiistaille ja keskiviikolle.
Suomen joukkueella on ollut aika paljon ongelmia saada majoituksen kuntoon ja alkupäivinä luvatut kuljetukset takkuilivat jatkuvasti. Nyt nämä asiat ovat Ylänteen mukaan kunnossa.
Uutiset
- 18.7.2025Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäisissä EM-kilpailuissaan 50 parhaan joukossa
- 18.7.2025Valjakkoajon Nordic Masters Driving Ypäjällä – jokaisen senioriluokan koulukokeen kärjessä suomalaisvaljakko
- 17.7.2025Annina Nordström ja Fuzhou semifinaaliin esteratsastuksen EM-kilpailuissa A Coruñassa
- 17.7.2025Suomalaisvikeltäjille menestystä Flyingen kolmen tähden kilpailussa – Anna Kivistö kolmas 3* yksinvikellyksessä
- 15.7.2025Valjakkoajon Nordic Masters Driving Ypäjän Hevosopistolla – mukana 38 kansainvälistä valjakkoa
- 15.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-finalistit selvillä
- 15.7.2025Annina Nordströmin Fuzhou läpi eläinlääkärintarkastuksesta – ratsukko kilpailee ensimmäisen EM-ratansa huomenna A Coruñassa
- 14.7.2025Askellajiratsastuksen SM - finaalipäivän palkintohuumaa Ypäjällä!
- 13.7.2025Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar Pohjola Tourin viimeisen osakilpailun voittoon
- 13.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Nita Tolonen lapsiratsastajien henkilökohtaisessa finaalissa